| Sisällysluettelo |
|---|
Vietimme kaveriporukalla Kallen polttareita 22.7.2006.
Lassi, Kalle, TimoP, Antero, Heng-Qing, Olli (Bestman), TimoK (14:30 lähtien), Markus (18:00 lähtien), Nina (22:30 lähtien)
Valitettavasti Tommi, Pekka ja Veli-Matti eivät päässeet osallistumaan karkeloihin.
Polttareiden suunnittelut laitettiin käyntiin jo varhain keväällä. Lähinnä ajankohta oli tärkeä päättää mahdollisimman aikaisin, että kaikki kerkeisivät varaamaan päivän vapaaksi. Lopulta löytyikin kaikille sopiva ajankohta: 22.7.2006 eli Valkosipuliyö.
Ohjelmaan haluttiin perinteiseen tapaan urheilua, musiikkia (muusikko kyseessä), saunaa ja kulinaristisia nautintoja. Päivästä ei haluttu liian kiireistä, että jäisi aikaa myös tsillailuun ja jutusteluun. Lisäksi opiskelijabudjetit painoivat vaakakupissa.
Kuten tapana on, mietimme kuinka yllättää Kalle. Pientä vihiä hänen olisi ollut mahdollista saada siitä, kun bestmanina toimiva veljensä Olli oli käymässä Oulussa. Mutta silti tuntui polttarisankari olevan pahaa-aavistamaton, koska kieltäytyi ansoistamme. Yritimme saada häntä peli-iltaan (taino peliaamuun), jolloin osa porukasta olisi mennyt vaatekomeroon odottamaan kun minä, Heng-Qing ja Kalle olisimme alotelleet pelaamista, jolloin loppuporukka olisi hypännyt estraadille. Mutta Kalle kieltäytyi kunniasta vedoten kotitöihin Ranta-Kastellissa. Seuraavaksi minä yritin saada Kallea tulemaan minun luokseni tekemään kotisivuja, mutta sekin siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Viimeisimpänä suunnittelimme epätoivoista yritystä huijata Kalle minun luokseni niin, että rikkoisin pyörän kumin ja pyytäisin häneltä kyytiä kotia. Tämä kariutui siihen, ettemme saaneet porukkaa heti aamusta meille ottamaan vastaan Kallea. Lopulta Olli joutui kuljettamaan Kallen meille ilman minkäänlaista yllätysmomenttia. He olivat vieläpä ensimmäiset saapujat luokseni... Rehellisesti sanottuna ei niin loistava alku polttareille. Mutta eipä hätiä mitiä.
Kokoonnuimme siis minun luokseni Linnanmaalle noin kello 12:00. Kalle ja Olli tulivat ensimmäisenä, seuraavana Antero ja TimoP ja hieman myöhemmin Heng-Qing. Kokkailin porukalle rasvasta ja raskasta aamupalaa, miesten ruokaa. Pöydästä löytyi ajottain paahtoleipiä, meetwurstia, juustoa, kurkkua, nakkia, pekonia, munakasta, paistettua sipulia, papuja tomaattiliemessä, teetä, limukkaa, suklaata ja karkkia. Oli uusi kokemus kokata näin monelle yhtä aikaa ja yrittää itsekin syödä jossain välissä. Tila vain alkoi loppumaan keittiöstä. Mutta kaipa kaikki saivat mahansa täyteen.
Olli oli kaivanut kätköistään päivänsankarille kostuumin, johon hänet puettiin
Aamutoiminnan jälkeen siirryimme autoitse Nallikariin noin kello 13:30 tienoilla. Kävimme tapaamassa Markusta, joka oli vielä töissä uimavalvojana. Hän liittyisi kokonaan seuraamme illempana. Kallelle annettiin tehtäväksi valmistaa rumpukapulat rannalla kasvavista rehuista. Oikein mallikkaat tulikin.



Kuvassa poseeraa vasemmalta oikealle: Markus, Antero, Kalle, Lassi, Heng-Qing
Markus keksi idean, että laitetaan Kalle soittamaan ilmarumpuja rannalle, ihmisten eteen. Musiikki tuli mankasta, mutta esittäjä jätettäköön mainitsematta teostomaksujen pelossa (katsothan videon ilman ääniä). Hyvin herra tehtävästä suoriutui ja useita taputuksia kuulimme esityksen jälkeen.

Video soitannasta (XviD, 26.6MB)
Yötyöläinen TimoK (vasemmalta oikealle TimoK, Olli, Kalle, TimoP) liittyi seuraamme klo 14:45
Polskimme parituntisen Nallikarissa olevassa kylpylä Edenistä. Eräs kavereistamme oli onnistunut hommaamaan ilmaislippuja, suurkiitokset hänelle. Kylpylässä pääsimme palaamaan takaisin ala-asteaikaan ja ilakoimaan veden riumuista sekä tuskailemaan saunan kuumuudesta.
Uimahallissa ei saa kuvata, joten säästytte atleettisten vartaloidemme esittelyltä tällä kertaa.
Raskaan uintisession jälkeen menimme tsillaamaan nurmikolle. Tarkoitus oli pelata lentopalloa, mutta porukka oli aika naattina ja kaikille sopi paremmin mässyjen (eli makeisten) lappaminen ruuansulatukseen. Tästä osalle tuli sellaiset ällöolot, että taisi jopa hieman kaduttaa kompiaisten ahtaminen. Viriileimmät potkivat näytöstyyliin footbagia.


Citybiljardissa meille oli varattuna sauna, joka oli kyllä hieman liioittelua nyt kun juuri olimme saunoneet Edenissä. Haimme myös ohjelman ulkopuolelta parit pizzat Göremestä, että jaksaisi pääruualle asti. Markus saapui myös paikalla 18:00 aikoihin.

Järjestimme kasipalloturnauksen, jonka voittajaksi nousi TimoP. Alkusarjan voittajat olivat TimoP (häviäjä Heng-Qing), Lassi (TimoK), Antero (Kalle) ja Olli (Markus). Puolivälieristä jatkoon menivät TimoP (Lassi) ja Olli (Antero). Peliparit järjestettiin ikien mukaan.

Illan pääruokailu toteutettiin Oskarin Kellarin kabinetissa, missä myös luovutettiin Kallelle lahjakortti Levykauppa Äx:ään. Vietimme ravintolassa 20:30-22:30 välisen ajan.

Koska Oskarin Kellarin keittiö meni kiinni ennenkuin kerkesimme jälkiruokiin niin päätimme siirtyä Bisketin tarjontaan. Kakkua monenlaista sekä kahvia siemailimme. Nina, Heng-Qingin seuralainen, liittyi myös seuraamme tässä vaiheessa.

Jo toistamiseen Kalle pääsi esittelemään ilman rumpalin taitoja. Tällä kertaa estradina toimi Oulun ydinkeskusta, Rotuaari. Paikalla oli huomattava joukko katselijoita ja saipa eräs markkinamies kerättyä ohikulkevilta ihmisiltä hieman leipärahaa esiintyvälle taiteilijalle. Tälläkin kertaa Kalle veti performanssinsa ammattimaisesti.

Viimeisenä ohjelmanumerona tarjottiin Kallelle mahdollisuutta hypätä benji-hyppy. Hän kieltäytyi kuitenkin kunniasta, eikä kukaan muukaan uhrautunut. Vaihtoehto-ohjelmaksi löytyi kuitenkin sumopainia, johon Kalle ja Antero osallistuivat. Toinen heistä voitti.




Tämän jälkeen ilta olikin jo pitkällä (24:00) ja polttariväki lopen uupunutta. Virallinen ohjelma oli päättynyt ja ihmiset lähtivät omille teilleen.
Toivoa tietenkin sopii, että kaikilla oli hauska päivä, eritoten Kallella. Ja eiköhän ollut. Kiitokset kaikille osallistujille, Ollille pääjärjestelyistä ja Kallelle oikeasta asenteesta.
Nämä oli minun toiset polttarini (Markuksen oli noin reilu vuosi sitten) ja molemmista on jäänyt päällimmäisenä mieleen, että miksei vastaavia tapahtumia voida järjestää muulloin kun on pakko. Porukkaa ei saada kasaan, ellei asetelmaa käännetään niin että jokainen poisjäävä loukkaa jotain yksittäistä henkilöä. Periaatteessahan olisi mahdollista luoda vastaava tilanne keinotekoisesti (eli jokainen olisi vuorollaan päivänsankari), mikä tosin käytännössä tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta.
Kukaan meistä ei juonut alkoholia polttareiden aikana, mikä on kummastuttanut joitakin. Miten voi olla hauskaa ilman viinaa ja niin edelleen. Sinänsä kyseinen kysymys on surullinen, mutta tottahan toki on että usein polttareihin kuuluu reipas ryyppääminen. Voin kuitenkin kertoa jo kahden selvän polttarikokemuksen perusteella, että päivissä on niin paljon tapahtumia, että varmasti hauskaa riittää ilmankin. Ja jopa niin, että useista tapahtumista ei edes saisi irti niin paljon sekaisin ollessaan. Missään nimessä päihtymistä ei kannata aloittaa päivän urheilusuoritusten aikaan, vaan vasta iltaohjelman koittaessa, jos niikseen.