Kokkikerho 1 - Juustoja

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Ensimmäisessä kokkikerhossa maistelimme kuutta erilaista juustoa. Kaverina oli erilaista lisukkeita sekä punaviiniä.

Raporttihistoria

Historiaa

Olemme kaveripiirissämme jo kohtuullisen kauan harrastaneet kulinaristisia nautintoja ja jopa kokkailleet yhdessä joskus. Ala-asteen loppupuolella ja yläasteella kävimme useahkosti paikallisessa pizzeriassa, Kastellin Göremessä. Göreme sijaitsee noin 400m päässä Oulunsuun ala-asteesta ja Kastellin yläasteesta sekä lukiosta. Yläasteen ruokatauoilla kävimme siellä syömässä apetta, jos oman ruokalan anti ei tyydyttänyt. Myös kesälomalla tuli usein tuettua paikan tarjontaa, kun äitiemo ei ollut kotona kokkaamassa vaan töissä. Lukiossa teimme Anteron kanssa jopa esitelmän äidinkielen tunnille kyseistä ravintolasta.

Lukion alussa löysimme kiinalaisen ruuan. Minulla on ollut kiinalainen kaveri (Heng-Qing) jo neljänneltä luokalta lähtien, mutta itse kiinalaiseen ruokaan en ollut sekaantunut juurikaan ennen lukioikää. Päätimme, että jokaisen koeviikon jälkeen menemme kiinalaiseen syömään ja niin siis teimmekin 15 kertaa. Paikkana oli aina torirannan Dong Hai, nykyisin nimeltään Bei Jing. Tällöin ei mistään saanut puffetteja, joten jouduimme syömään kohtuu kalliita aterioita (kymmenestä eurosta ylöspäin), mutta eipä ollut silloin tietoa paremmasta. Perinteitä kunnioittaen Tommi otti aina viisvitosen (härkää ja herkkusieniä) ja kolaa. Muilla vaihteli hieman. Oma suosikkini oli chilihärkä, joka toki maistuu edelleen. Perinteestä on luovuttu sittemmin, kun porukka on levinnyt ympäriinsä. Vakiorinkiin kuuluivat: minä (Lassi), Antero, Kalle, Markus, Tommi ja joskus Heng-Qing.

Yläasteella oli seiskaluokalla pakollisena köksää (kotitaloutta). Itse valitsin myöhemmin vielä köksän pitkänä valinnaisena, joten kävin sitä koko yläasteen ajan. Vakiorinkimme porukasta Heng-Qing ja Tommi ovat myös suorittaneet köksän pitkänä, muut eivät. Lyhyitä valinnaisia muistan ainakin Anteron ottaneen itseni lisäksi. Eräs kerta teimme köksän tunnilla tortilloja jauhelihakastikkeella. Se oli minulle ensimmäinen kerta ja makuhan oli taivaallinen. Tämän jälkeen olemme suunnilleen samalla kaveriporukkalla tehneet tortilloja luultavasti ainakin 20 kertaa. Muuta ei olla muistini mukaan kokkailtu.

Viime vuosina (2003-2005) olemme aika pahasti inaktivoituneet tällä elämän saralla, mikä on sääli. Nykyäänhän ulkona tulee syötyä harva se päivä, mutta sellaiset paremmalla ajalla ravintolassa kunnolla syöminen samalla porukkalla on jäänyt vähälle. Syitä on useita, joista yksi on rahanpuute. Tästä syystä päätimme alkaa järjestämään kokkikerhon kokouksia, joissa kokkailemme yhdessä jotain apetta ja syömme ajan kanssa. Aluksi voitaisiin tehdä perinteisiä helppoja safkoja, mutta iän ja taitojen karttuessa voidaan laajentaa repertuaaria. Aina ei myöskään ole pakko varsinaisesti kokkailla, vaan voidaan ostaa esimerkiksi valmiita juustoja - kuten nyt ensimmäisellä kerralla - ja maistella niitä.

Alkusanat

Halusimme aloittaa kokkikerhoperinteen helpoissa merkeissä ja kävimme ostamassa kuutta erilaista juustoa Stockmannin hulluilta päiviltä. Siellä on isot valikoimat ja kyseisen kampanjan aikana oikein mukavat hinnat myös. Lisäksi hommasimme päärynää, omenaa, TUC suolakeksiä, viinirypäleitä ja punaviiniä. Teimme myös vähän salaattia.

Paikka ja aika

Kandintie 3 B 12 eli Kallen ja Lassin kaverikämppä Syynimalla, Oulussa.

11. huhtikuuta 2006 klo 19:00 - 21:50. Itse valmisteluun meni aikaa 40 minuuttia ja pöydän ääressä ruuan nauttimiseen 70 minuuttia.

Osallistujat

Lassi, Kalle, Antero, Riitta

Ainekset

Juustot

- Valio mustaleima emmental, Suomi    214g   2.76e   12.90e/kg
- Appenzeller extra, Sveitsi          130g   2.20e   16.90e/kg
- Le tonneau, Sveitsi                 138e   2.97e   21.50e/kg 
- Pecorino Fresco Tosc, Italia        176g   2.62e   14.90e/kg
- Tilburg Gouda, Hollanti             566g   2.82e    4.99e/kg
- Valio Aura, Suomi                   170g   1.99e   11.70e/kg
------------------------------------------------------------------
YHTEENSÄ                             1393g  15.36e   11.03e/kg

Juomat

Viininä meillä oli Chateau du Pin (2003), ranskalaista punaviiniä. Hinta 6.99e. Joimme myös vettä.

Lisukkeet

- Omena gripps                       0.37e
- Päärynää                           0.76e
- TUC suolakeksejä                   2.45e
- Omena granny smith                 0.38e
- Rypäleitä Crimson seedless         2.45e
- Rypäleitä thompson                 2.40e
----------------------------------------------
YHTEENSÄ                             8.81e

Salaattiainekset

- Jäävuorisalaattia                  0.92e
- Luumutomaattia                     1.90e
- Sipulia                            0.14e
- Kurkkua                            1.14e
----------------------------------------------
YHTEENSÄ                             4.10e

Kuvia

Valmisteluja

Riitta, Kalle ja Lassi valmistelee antimia

Viini

Viini ja juustot

Pöytä katettu

Pöytä koreana

Loppusanat

Yhteensä appeet maksoivat kaikkinensa 35.26 euroa ja näin jokaiselle tuli kustannuksia 8.81e. Melkoisen hyviä oli kaikki juustot, mutta jossain vaiheessa tuli mitta täyteen. Ei kerta kaikkiaan pystynyt vetämään enempää; olo vastasi jonkin verran makeanähkyä. Juustoissahan on melko paljon rasvaa, ja näissä meidänkin juustoissa rasvapitoisuus pyöri siellä 40% kieppeillä. Tuollaista kun vetää kerralla enempi niin hassuja olojahan siitä tulee. Mutta joskus pitää maistella lisää - erilaiset juustothan eivät ihan heti lopu.

Kommentointi

Nimi:
Spam-tarkistus: (englanniksi aurinko, kolme kirjainta)