| Sisällysluettelo |
|---|
Lista lahjoiksi sopivista tavaroista, joita tarvitsen, tai joista muuten vain ilostun.
Koska haluan nykyään vähentää kaikkea turhaa materiaa ja lahjat ovat usein juuri sitä, niin päädyin tekemään julkisen lahjalistan. Lista sisältää helpohkosti ostettavia tavaroita, joita tarvitsen ja joista tulen iloiseksi. Listaa voi siis käyttää referenssinä, jos haluaa ostaa minulle jotain, minkä ei halua menevän hukkaan.
Lista on jaettu kahtia geneerisiin ja spesifisiin lahjoihin. Spesifiset sisältävät tavaroita, joiden tarve täyttyy tavaran saatuani. Geneeriset sen sijaan ovat tavaroita, joiden tarve ei periaatteessa ostamalla vähene.
Yleisesti ottaen arvostan enemmän laatua hinnan kustannuksella, koska ensinnäkin laadukkamman tavaran ostaminen tulee usein lopulta kuitenkin halvemmaksi ja toisekseen, ja ennen kaikkea, siksi että laadukkaampia tavaroita on miellyttävämpi käyttää.
Alkoholituotteet ovat ajattomia, hyvin säilyviä, mobiileja, usein koristeellisia ja ennen kaikkea ne sisältävät nautintopotentiaalin. Tällä hetkellä olen erityisesti kiinnostunut oluista, punaviineistä ja viskeistä. Seuraavassa hieman tarkemmin:
Kulinarismin ystävänä kaikki herkut maistuvat. Toisaalta haluaisin välttää rappiosyömistä, joten kilon Matadori-karkkilootat ovat vähän huonoja ideoita. Erilaiset juustot, suklaat ja porvarilihat ovat loistavia.
Varsinaisesti en kannata kirjojen ostamista, koska Suomessa on olemassa kirjastoja, jotka vieläpä tarjoaa hyvin laajasti erilaisia kirjoja. Mutta toisaalta kyllä minussa sen verran on materialistisikaa, että omaa hyvää kirjaa on hienoa lukea ja säilyttää kirjahyllyssä. Seuraavassa kiinnostavia kirjoja:
Lahjaksi annettavaan kirjaan on parempi kirjoittaa omistus korttiin, joka toimii hyvänä kirjanmerkkinä ja toisekseen kirjan jälleenmyyntiarvo pysyy hieman korkeampana.
| Name | Comment |
|---|---|
| emo 01-Nov-10, 16:12 | Heh! Kylläpä tästä on helppo valita! |