Polkupyöräily

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Polkupyörä, joita minulla on ollut elon varrella seitsemän, on minulle primaarinen lähimatkakulkuneuvo, mutta myös urheiluväline. Tässä raportissa käsitellään suhdettani pyöräilyyn.

Raporttihistoria

Historia

Ukkini opetti minut ajamaan viiden vanhana (1987) Nopsa-pyörällä ilman apurattaita. Tästä muutaman vuoden päästä sain kuusivuotissynttärilahjaksi uuden ja myös pihapiirin hienoimman pyörän eli Helkaman BMX-pyörän, jota myös crossipyöräksi kutsuttiin siihen aikaan. Luultavasti kyseessä oli vain BMX-pyörää muistuttava kopio, mutta siitä tietämättömyys ei vähentänyt ylpeyttäni. Pyörä varastettiin kertaalleen, mutta löysin sen myöhemmin lähimetsästä. Pyörä oli laadukas, ja ajelin sillä vielä vuosia myöhemmin huviajoja oikein mielelläni. Vuonna 2001 se rahdattiin roskalavalle muuton yhteydessä.

90-luvun alussa minulle ostettiin marketista halpa itsekasattava nevöhööd-merkkinen maastopyörä, joka myös oli vain huono yritys kopioida kunnon MTB-pyöriä. Tällä kertaa tiesin itsekin jo kyseessä olevan heikkolaatuinen kulkupeli, mutta ei auttanut valitus rahoittajalle, joka joutuikin myöhemmin sitten yhtenään korjailemaan pyörää. Tämäkin pyörä varastettiin kertaalleen, mutta jälleen löysin sen takaisin itselleni. Myöhemmin pyörä ruostui kaatopaikkakuntoon, kun kukaan ei sen kanssa jaksanut enää tapella. Pyörä nostettiin roskalavalle muuton yhteydessä vuonna 2001.

Kesäkuussa 1997 sain tarpeisiini sopivan, 7-vaihteisen Helkaman, jolla hoitui näppärästi koulu- ja muut matkat seuraavien vuosien ajan, kunnes se varastettiin vuosituhannen alussa. Välillä ajelin äitini pyörillä, kun omani oli rikki. Pyörä oli ensimmäinen, jolla tein pidempiä (yli 30km) lenkkejä. Mieleen on jäänyt myös, että pyörästä oli vähän väliä kumi puhki.

Varusmiespalveluksen aikana (2003-2004) Tapani hommasi minulle mummopyörän eli mumetsun, joka päätyi myöhemmin kännipyöräksi, kun hankin uudenkarhean Crescent hybridin ykköspyöräksi. Eräs pippalointikerta mummopyörä antautui ylämäessä ja takakiekko taittui ajokelvottomaksi. Palasin hakemaan pyörää muutaman päivän päästä, mutta se oli varastettu tai viety pois kaupungin siivoustoimen puolesta.

Crescentin ostin osittain Emon rahoittamana vuonna 2004 ja sillä ajelin varsin aktiivisesti - ainakin verrattuna edellisiin pyöriin - muutaman vuoden tehden useamman sadan kilometrin reissuja lomailu- ja omien fyysisten rajojen rikkomismielessä. Tätä pyörää käytän myös huollossa tarpeen tullen niin, että pyörä on lähes ympäri vuoden ajokunnossa, sillä toimiihan pyörä minun pääasiallisena lähimatkakulkuvälineenä.

pxn innostuttua maastopyöräilystä vuoden 2005 aikana, on hän houkutellut myös minua lajin pariin, mutta hinnan ja huoltamisen takia välttelin kunnollisen MTB-pyörän ostamista aina kevääseen 2008 asti. Tällöin koin, että minulla on sopivasti ylimääräistä rahaa ja aikaa panostaa uuteen lajiin. Maastopyöräily oli kyllä vakuuttanut minut jo edellisenä kesänä, kun pääsin Heikin kakkospyörällä testaamaan hieman polkuja. Päädyin ostamaan halvahkon (1100e) jäykkäperäisen maastopyörän, jolla on hyvä opettella lajin perusteet ja selvittää, kiinnostaako laji niin paljon, että rahaa kannattaa syytää enemmänkin. Tässä kohtaa mainittakoon, että yleisesti oikean uuden maastopyörän minimihintana pidetään noin tuhatta euroa. Tämän alle alkaa olla mahdoton saada tarpeeksi kevyttä ja kestävää pyörää laadukkailla osilla, jotta maastoajo on mahdollista. Marketeissa myydään kyllä kaikenlaista viritystä, mutta niillä vain sumutetaan tietämättömiä. Pienemmällä budjetilla ei valitettavasti saa maastoajoon kelvollisia kulkupelejä.

Polkupyöräni

Seuraavassa osiossa esittelen kaikki hallussani olleet pyöräni niiltä osin kuin muistan ja koen olennaiseksi. Pyrin pysymään lähinnä teknisessä puolessa ja jättämään tarinoinnit muiden otsikoiden alle.

Nopsa

Nopsasta minulla ei ole muuta tietoa kuin että opettelin sillä ajamaan Oulussa Kalliotiellä ukkini opastuksella. Olin noin 5-vuotias (1988). Pyörä oli sininen ja siinä oli kissansilmäheijastin. Mihin lie päätyi ja mistä tuli?

Helkama crossipyörä

Crossipyörä on ollut sen verran hieno, että siitä on otettu jopa kaksi valokuvaa aikanaan. Pyörä ostettiin 1989. Se varastettiin kertaalleen, mutta lopullisesti vein sen itse roskikseen ennen Hiiroseen muuttoa (2001).

Helkama BMX
Helkama BMX

Markettimaastopyörä

Väri oli punainen. Heikkolaatuinen. Pyörä varastettiin kertaalleen. Muuton yhteydessä 2001 nostettiin roskalavalle.

Helkama, 7-vaihteinen

7-vaihteinen Helkamani oli vihreä ja se ostettiin Tuiran Jussin Pyöräpisteestä. 1997-06-02 siitä maksettiin 2550 markkaa. Vuosituhannen alussa pyörä varastettiin. Ensimmäiset pidemmät pyöräreissut tein tällä pyörällä. Tästä syystä lasken, alkujaan hyvin pienimuotoisen, pyöräharrastukseni alkaneen juuri tämän Helkaman aikoihin.

Mumetsu

Tapani kunnosti pyörän käyttööni suunnilleen vuonna 2004. Ajelin sillä vähänlaisesti vuoteen 2006 asti, kunnes takavanne luovutti. Jätin pyörän keskustaan, josta sen joku korjasi pois ennenkuin itse ehdin hakemaan pyörän takaisin.

Mumetsu

Crescent STC 600, 2004

Onnistuin muuton yhteydessä hävittämään pyörän kuitit ja takuulaput, joten minulla ei ole enää tallessa tarkkaa hankintapäivää, mutta joskus kesällä 2004 se oli. Pyörä maksoi muistaakseni 550 euroa, ja ostin sen Välivainion Intersportista. Ostin samalla myös langattoman pyörämittarin, jonka toimivuuteen en ollut koskaan tyytyväinen.

Tähän mennessä (2008-09-22) pyörällä on tullut ajeltua ihan kunnolla kilometreja verrattuna edeltäjiinsä - menisiköhän arvio 10 000 kilometrista kovin kauas.

Crescent STC 600

Huollot ja osavaihtelut

2006-06-01 pyörä täyshuolleetiin Tarppi-Tuotteessa, jolloin siihen uusittiin ulkokumit ja jarrupalat. Hintaa tuli 154 euroa.

2007-05-16 tehtiin taas huolto Tarppi-Tuotteessa ja tällä kertaa uusittiin voimansiirto (ketju, takapakka, kammet, keskiö) ja lisättiin nousukahvat sekä leputustanko (yhteensä 160e). Käytin pyörää uudestaan liikkeessä muutaman päivän päästä, koska vaihteiden säädöt oli tehty huolimattomasti.

2007-08-31 polkasin Oulusta Viitakoskelle ja tällöin hajosi ensimmäistä kertaa tästä pyörästä sisäkumi (ja ulkokumi). Vaihoin varakumin paikalle, korjasin ulkokumin jesseteipillä, ja jatkoin matkaani Haukiputaalle, mistä toivoin löytäväni pyöräkorjaamon. Hyvin kävi ja löysin. Korjaamo oli vain hieman kyseenalainen, mutta lopulta sain kyllä pyöräni ajokuntoon; vannekin tuli rihdatuksi. Aikaa meni useampi tunti, mutta rahaa ei montaa kymppiä.

Keväällä 2007 pyörään lisättiin myös Shimanon LX M424 -lukkopolkimet, jotka tilasin Bike-Discountista Heikin tilauksen yhteydessä.

Ostaessani Cuben maastopyörää jätin Crescenttini täyshuoltoon Special-Bikeen 2008-05-23. Hain pyörän takaisin vasta 2008-06-04, ja siihen oli vaihdettu jälleen voimansiirto (takapakka, ketju, keskiö) ja jarrupalat. Kotona poistin pyörästä vielä leputustangon turhana.

Cube LTD Team, 2008

Ostin pyörän 2008-05-23 Special-Bikesta 1100 eurolla. Kaupan päälle annettiin Shimanon MT40 -kengät sekä alennusta jokunen euro Crescentin huollosta.

Cube LTD Team

Osalista

Vihreä väri indikoi tällä hetkellä käytössä olevia osia selkeyttämään taulukkoa. Hintasarakkeessa "-" tarkoittaa, että kyseessä on alkuperäinen osa, joka tuli pyörän mukana.

OsaMalliHankintaKohtaloPainoHinta
RunkoAlu Superlite 70052008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
JoustokeulaRock Shox Recon SL, 80mm2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
OhjainlaakeriRitchey Logic OE2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
OhjainkannatinEaston EA302008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
OhjaustankoEaston EA302008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Gripit?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
SatulaScape Active 42008-05-23, Special-Bike2008-09-16, roskakori360g-
Selle San Remo 34102008-09-16, Kenttukäytössä??
SatulatolppaEaston EA302008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
TakavaihtajaShimano Deore XT Shadow (M772)2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
EtuvaihtajaShimano Deore LX (M773?)2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
VaihdevivutShimano Deore Rapidfire-Plus (M511)2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Vaihdekaapelit?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
JarrutFormula Oro K182008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Jarrulevy, etu180mm2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Jarrulevy, taka160mm2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
KampisarjaShimano Deore (M532), 44x32x22Z, 175mm2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
PakkaShimano Deore (HG50), 11-32Z2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
KetjuShimano Deore (HG53)2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Takahaarukan suojaBBB2008-09-12, Special-Bikekäytössä?-
PolkimetFasten Alu2008-05-23, Special-Bike2008-06-26, laatikko?-
Exustar PM252008-06-26, Bike-Discountkäytössä?49.9e
VanteetAlex EN242008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Vannenauhat?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
NavatShimano Deore (M525)2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Pinnat?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Pikalukot?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Ulkokumi, etuNobby Nic Evo 2.252008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Ulkokumi, takaRacing Ralph Evo 2.252008-05-23, Special-Bike2008-09-15, varasto?-
Fast Fred 2.252008-09-15, Bike-Discountkäytössä?21.9e
Sisäkumi, etu?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-
Sisäkumi, taka?2008-05-23, Special-Bikekäytössä?-

Huoltohistoria

HuoltoToimintaUuttaHinta
2008-06-04, Special-Bikeilmainen ensihuolto-0e
2008-06-26, itseosapäivityspolkimet (Exustar PM25)0e
2008-08-26, Special-Bikekeula kolisee, takajarru ei herkkä, vaihteet epäkohdillaan--
2008-09-12, Special-Bikehaettu ajoon, vaikka keulaa ei korjattuna (lukituspatruuna poistettu); jarru edelleen epäherkkä, vaihteet paremmassa kunnossavaihdevaijeri, takajarrupalat, takahaarukan suoja35e
2008-09-15, Special-Bikekeula kolisee jälleen, satulan kisko poikki, ulkokumissa reikä-0e
2008-09-16, Special-Bikekeula "korjattu"Reban lukituspatruuna, jokin tiiviste0e
2008-09-16, itseosapäivitysulkokumi (Fast Fred) ja satula (Selle San Remo 3410)21.9e + ?
2008-09-19, Special-Bikehuoltoon jälleen keulan kolinan takia--
2008-09-23, Special-Bikehaettu takaisin ajoonkeulan tiivisteet vaihdettu0e

Tarvikkeet

Seuraavassa lueteltuna pyöräilyn takia hankkimani tavarat, jotka eivät kuulu osalistan piiriin. Tarvikeluettelo kattaa hankinnat vuodesta 2005 lähtien. Sitä ennen on lähinnä hankittu vain sisäkumeja ja paikkaustarvikkeita.

HankintaTavaraHinta
2005-07-07, Intersportpyöräilykypärä (MET A-Tomo)54.9e
2006-05-30, Biltemapyöräilylaukku (Biltema 27034)14.9e
2006-05-30, Biltemapyöräilylaukku 93L (Biltema 27031)29.9e
2006-06-01, Tarppi-Tuotelyhyet ajohousut30e
2006-06-01, Tarppi-Tuotekäsipumppu (SKS VX double head)6e
2006-06-26, Intersportpyörämittari (Sigma BC 906)24.9e
2007-04-23, Oulun urheiluvälinedivaripyöräilykengät (Spectra MT2)30e
2007-04-23, Oulun urheiluvälinedivaripitkät ajohousut (Shimano)3.9e
2007-05-18, Biltemakäsipumppu (Biltema 27516)3.9e
2007-05-18, Biltemasatulalaukku (Biltema 27709)2.5e
2007-05-18, Biltemaneopreeni kengänpäälliset (Biltema 27079)9.9e
2007-05-18, Biltema2x pulloteline (Biltema 27071)2.3e
2007-05-18, Biltemajarrupalat v-jarru 60mm (Biltema 27282)1.65e
2007-05-18, Biltemajarrupalat v-jarru 70mm (Biltema 27283)1.85e
2008-05-23, Special-Bikepyöräilykengät (Shimano MT40)0e
2008-06-04, Special-Bikelukko (Kryptonite Evolution)40e
2008-06-26, Bike-Discountpyörämittari (Sigma BC 1606L)21.99e
2008-06-26, Bike-Discountkeulapumppu (GIYO Shockpump with manometer)20.9e
2008-06-26, Bike-Discountpyörätyökalusarja (Fun Works Toolbox Universal)39.9e
2008-06-26, Bike-Discountpyörätyökalusarja (Topeak Mini 18 +)25.95e
2008-06-26, Bike-Discountjatkolukko (Abus Cobra 12/120)11.5e
2008-06-30, Biltemapumppu (Biltema 27507)4.49e

Pituusajoennätys

Muistaakseni innostuin ajamaan tavallisia iltalenkkejä pidempiä (yli 30km) pyörälenkkejä vuosituhannen vaihteen tienoilla, jolloin alettiin parin kaverin (Kalle, Tommi, px) kanssa tehdä ilta-ajeluja Oulun ympäristössä. Oli hauskaa rupatella pyöräilyn lomassa ja tutkia uusia alueita kotikaupungista. Kyllähän siinä seikkailuviettiä ruokittiin, kun oma reviiri kasvoi yhtäkkiä parikymmentä kilometriä.

Pienestä pojasta asti oli ollut mielessä lapsuudenpaikasta, Haukiputaan Kiviniemestä, Ouluun pyöräily. Matka on varsin realistinen (20km), mistä syystä sen oli joku myös lähipiiristä ajanut. Sen takia Oulu-Kiviniemi-pyöräily oli ensimmäisiä repäsyjä (noin vuonna 2000), missä lähdettiin - omasta mielestä - kauas ja kerrottiin ylpeänä lähipiirille saavutuksesta. Sopivasti px, joka myös samoihin aikoihin innostui vastaavasta, asui vielä silloin Kiviniemessä, joten häntä oli hyvä lähteä moikkaamaan.

Samana kesänä tehtiin myös Tommin ja pxn kanssa pyöräretki Hailuotoon (saari Oulun edustalla). px tuli ensin Kiviniemestä Ouluun, josta jatkoimme porukalla Marjaniemeen ja takaisin Ouluun, mistä px jatkoi vielä yksikseen kotiansa Kiviniemeen. Minulle ja Tommille tuli palttiarallaa 110km ja pxlle 155km kokonaismatkaksi. Tuohon aikaan meillä molemmilla pxn kanssa oli perinteiset, Helkaman ja Tunturin valmistamat miesten polkupyörät. Retkestä on mieleen jäänyt tulomatkalla Oulunsalon tuuliset suorat ja Hailuodossa pienimuotoinen kisailu jonkun veteraaniajajan kanssa. Tai lähinnä peesasimme häntä ison osan saaresta ja spurttasimme ohi viimeisillä sadoilla metreillä ehtiäksemme varmasti lauttaan. Tästä reissusta alkoi leikkimielinen (jaa?) kisa pxn kanssa, kumpi ajaa nukkumatta pidemmän matkan pyörällä yhteen menoon. Toki taukoja saa pitää.

px sai pitää ennätystään hallussaan 2005-07-25 asti, jolloin lähdin yksikseni rikkomaan omaa ja hänen ennätystään. Reitti kulki Oulu - Ylikiiminki - Sanginkylä - Utajärvi - Muhos - Oulu ja matkalle tuli pituutta 170km yhdeksän tunnin aikana. Keskinopeus oli siis hieman vajaa 20km/h ja keskisyke 131. Pyöränä minulla oli Crescentin hybridi.

Vaan montaa kuukautta en saanut ennätystä pitää, kun px täräytti 2005-10-13 tauluun julmat 211km reittinä Tampere - Pirkkala - Ylöjärvi - Kuru - Ruovesi keskinopeudella 22.56km/h ja keskisykkeenä 139. Ennätys ajettiin Meridan 590:llä ja matka-aika oli 10h 30min.

Seuraavana kesänä sain kasattua itseni ja onnistuin taas rikkomaan edellisen ennätyksen, joka kirjattiin nyt 2006-06-28 tuloksella 260km. Reittinä oli Oulu - Haukipudas - Ii - Yli-Ii - Kipinä - Ylikiiminki - Muhos - Oulu, minkä ajoin keskinopeudelle 22.56km/h ja keskisykkeellä 139. Matka-aika oli 11h 32min ja pyöränä edelleen Crescent.

260km

Mutta ei auttanut, vaan taas px murskasi tulokseni (2006-08-06) ja ajoi uusiksi lukemiksi 354km reittinä Tampere - Punkalaidun - Pori - Rauma - Naantali - Turku. Keskinopeus 26.15km/h, keskisyke 137, matka-aika 14h 30min ja pyöränä tällä kertaa antiikkinen (1979) Favorit-merkin maantiepyörä tuubirenkailla.

260km

Sittenpä kisailu hieman laantui, kun koin etten jaksa todellakaan enää yksin lähteä tuota yrittämään rikkoa, ja varsinkin, kun annan pyörälläni liikaa tasoitusta. Lisäksi px hurahti lajiin täysin ja alkoi uhkailla aivan järjettömillä matkoilla. Ajattelin, että antaapa nyt hetken olla ja keskitytään muihin asioihin. Tämä voidaan toki lukea myös väliaikaisena luovuttamisena.

Heinäkuun 24. päivä 2008 px lunasti uhkailunsa ja riipaisi yksin aivan järjettömän siivun Etelä-Suomen pimeillä teillä. Kokonaismatkaksi tuli käsittämätön 623km! Reittinä Tampere - Sahalahti - Padasjoki - Maakeski - Vierumäki - Jaala - Myllykoski - Hamina - Sipoo - Viiala - Tampere. Matka-aikana 26 tuntia, keskinopeutena 26.7km/h ja keskisykkeenä 127. Pyöränä hänellä oli allaan Amoeba Hussar 2007 kohtuullisen "hipoilla" (eli hyvillä) osilla. Luulen, että tämä luku elämistämme on käsitelty ainakin hetkeksi. Ei minulla ole mitään mahdollisuuksia tälläisen ylivoiman edessä. Aivan mystistä minulle, miten joku jaksaa yksin tälläiseen suoritukseen. Tokihan ihmiset tekevät paljon käsittämättömämpiäkin suorituksia, mutta harvemmin aivan näin lähipiirissä. No, toki Heikilläkin on omat siivunsa, mutta palattakoon niihin joskus toiste.

260km

Pyörämatkailu

Pituusajoennätysten lisäksi olen hieman harrastanut pyörämatkailua, missä siis pyörää hyväksi käyttäen matkustetaan jonnekin. Merkittävin näistä reissuista on viikon pyöräily pxn kanssa Ahvenanmaalla kesällä 2006. Matkaa tuli 601km, ja kiersimme Turusta käsin kaikki Ahvenanmaan kunnat kuvaten kuntakylttejä.

Kesällä 2006 päätin alkaa vierailla pyörällä jokaisessa Suomen kunnassa. Projekti on todella työläs, ja sitä on sekoittamassa vielä meneillään oleva kuntaliitosbuumi. Tulevaisuus näyttää, miten projekti etenee, mutta tätä kirjoittaessani (2008-09-10) minulla on kerättynä vasta 58 kuntaa noin neljästä sadasta. Asiasta tarkemmin omassa raportissa.

Mainitsemisen arvoisia pyöräreissuja ovat olleet 2007 maaliskuussa keskellä yötä yksin ajaminen Jyväskylästä Orivedelle, josta jatkoimme vielä pxn kanssa Tampereelle. Reissu on ikimuistoinen ja valitettavasti lähinnä negatiivisessa mielessä. Talvella yksin pimeän valtatien reunassa rekkojen ohitellessa ajaminen ei ole mielestäni järin nautittavaa. Kesällä 2007 ajoin Oulusta Keminmaahan Johannan luokse. Ensimmäisen 5km jälkeen pyörästä hajosi ulkokumi, jonka sain kuitenkin korjatuksi Haukiputaalla kolmen tunnin rupattelun jälkeen paikallisen pyörämekaanikon kanssa. Itse olisin kyllä ripeämminkin voinut edetä...

Kaikenlaisia muitakin suunnitelmia toki vähän väliä on, mutta todellisuudessa ei kyllä kotosuomen maaperällä hirveänä kiinnosta mitkään reitit. Etelämpää Euroopasta sen sijaan löytyisi kyllä mielenkiintoisia alueita, mutta tällä hetkellä nekin jäävät maastopyöräilyinnostuksen alle.

Maantiepyöräily

Olen ajanut kaksi kertaa oikealla maantiepyörällä eli Heikin Scottilla. Tämän lisäksi olen kyllä Oulun lähikunnat kierrellyt useampaankin kertaan Crescentilläni, mutta varsinaisesti en kyllä ajattele, että olisin koskaan harrastanut kunnolla maantiepyöräilyä.

Seuraavassa joitakin "kovimmista" suorituksistani. Lisää löytyy Liikuntoilusta.

2005-06-27 127.8km, As 22.43km/h, Crescent
2007-04-12 100.1km, As 28.51km/h, Crescent (Heikin peesissä)
2007-04-14 115.1km, As 25.47km/h, Crescent
2007-04-17 63.3km, As 30.51km/h, Crescent (Heikin peesissä)
2007-05-21 40km, As 29km/h, Crescent (1/4 triathlon)
2007-06-16 130km, As 23.76km/h, Crescent
2007-06-22 75.8km, As 29.56km/h, Heikin Scott
2007-07-23 101.8km, As 24.27km/h, Crescent (pxn peesissä)
2007-08-19 90km, As 26.70km/h, Crescent (1/2 triathlon)
2008-06-02 30km, As 29.27km/h, Cube

Kerrottakoon tässä yhteydessä vielä, että aloitin lukkopolkimien käytön keväällä 2007. Valitettavasti kaaduin kerran kaverin päälle ja toisen kerran auton eteen, joten niihin tuli pieni kammo ja lopetin käytön. Maastopyöräilyn myötä olen uskaltautunut takaisin käyttämään lukollisia polkimia ja nykyään se on sujunut ongelmitta. Paikallaanseisomistreenit nurmikolla auttoivat kasvattamaan luottamusta lukkopolkimiin.

Maastopyöräily

Minulla on siis periaatteessa ollut maastopyörä jo ala-asteikäisenä, mutta todellisuudessa se ei ollut maastokelpoinen. Oikealla maastopyörällä pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa kesällä 2007, kun kävimme Heikin kanssa ajamassa pohjoisen Oulun polkuja. Hänellä oli silloin kaksi pyörää ja sain lainata toista. Tällöin tuumasin, että laji on hauska, ja että ostan kyllä oman pyörän, kun siihen on mahdollisuus.

Keväällä 2008 kirjoitellessani ylös tulevan kesän suunnitelmia päätin, että nyt minulla olisi tarpeeksi aikaa ja ennen kaikkea rahaa sijoittaa kunnolliseen mtb-pyörään. Ostinkin sitten melko pikaisesti jäykkäperäisen Cube LTD Team -pyörän, jolla olen sittemmin ajellut kymmeniä lenkkejä.

Ensimmäiset reissut ajelin yksin ilman lukkopolkimia ja kartan kanssa kierrellen metsiä. Joka kerta päädyin keskelle metsää tai suota. Jossain vaiheessa uskalsin sitten lähteä porukan mukana ajamaan, jolloin parempiakin polkuja alkoi löytyä. Pian rohkenin ottaa myös lukkopolkimet käyttöön.

Kesällä alkoi Oulussa pyöriä myös MTB Oulu -maastopyöräporukkalenkki, missä siis kourallinen ajajia kerääntyy muutaman kerran viikossa ajamaan yhdessä. Olen käynyt ajamassa aina kun olen suinkin päässyt. Yhteislenkillä oppii hyvin reittejä ja voi rupatella samanhenkisten kanssa, vaikkakaan pyöräilijöiden lempiaiheeseen, osien speksailuun, minulla harvemmin on sanottavaa, kun en ole niihin juurikaan perehtynyt.

Harmikseni en ole ainakaan vielä löytänyt Oulusta erityisesti pidemmistä (4-10h) lenkeistä kiinnostuneita, mutta toisaalta harvemmin minulla olisi itsellänikään aikaa moisiin. Tampereellahan pyörii viikottain kanuunalenkki, missä ajetaan koko päivä. Jospa sitä joskus muuttaisi sinne... Olen myös huomannut, että itselläni on enemmän kiinnostusta lähteä etsimään uusia reittejä kuin ajella aina samoja, vaikkakin kaupungin parhaita reittejä. Mielelläni lähtisin kauemmas etsimään uusia baanoja, vaikka ensin autolla siirtyen.

Tarkoitus on ajaa nykyisellä pelillä ainakin muutama kesä, ja ostaa sitten joskus täysjoustopyörä, kun on varma harrastuksen kiinnostavuudesta. Sitten varmaan ostan kerralla ihan kunnon pyörän.

Huolto

Laitteiden huoltaminen ei ole koskaan kiehtonut minua. Tästä syystä olen täysin tumpelo pyöränhuollonkin kanssa. Ennen maastopyörän ostoa (toukokuu 2008) en ollut koskaan vaihtanut edes sisäkumia. Käytin pyöräni aina liikkeessä huollettavana. Tälleen säästi hermoja, ja ei se nyt kovin kalliiksikaan tule, kun ajattelee, että pyörällä säästää bussirahoissa pitkän sentin. Siis jos itse korjaisi pyörää, niin tokihan se seisoisi käyttökelvottomana ensin vuoden ennenkuin saisi asialle jotain tehtyä.

Tosiaankin maastopyörän oston jälkeen olen kuitenkin hieman havainnut mielenkiinnon kohoamista huoltamisen suhteen. Vaihdoin jopa sisäkumin itse! Sen lisäksi olen kiristänyt pinnaa ja yrittänyt säädellä vaihteita ja jarrua. Muutaman kuukauden harrastamisen jälkeen minulle näytettiin, miten takapakka irrotetaan, ja onnistuin siinä myöhemmin jopa itsekin.

Toivoisin tulevani paremmaksi mekaanikoksi ja mielelläni opettelisin, jos joku olisi vieressä neuvomassa, mutta itsekseen manuaaleista ihmetellen ei oikeen luonnistu. Kun en myöskään haluaisi säätää pyörääni ajokelvottomaksi. Ja kyllä, asennusoluet olen aina muistanut ostaa.

Loppusanat

Tällä hetkellä maastopyöräily kiinnostaa eniten pyöräilyn saralla ja maantieajo ei oikeastaan yhtään. Crescent hybridin haluaisin vaihtaa cyclocross-pyörään, mutta tuskin sitä teen, koska vaihto ei ole taloudellisesti ollenkaan järkevä. Hyötypyörämatkat kyllä hoituvat Crescentilläkin.

Tavotteina voisin ajatella olevan seuraavien vuosien Tahko MTB -tapahtumassa maaliin pääsy 60km matkalla. Pidemmässä "juoksussa" olisi kiva rikkoa pxn pituusennätys, mutta ainakin tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta. Lisäksi haluaisin ehdottomasti tulla paremmaksi pyöränkorjaajaksi ja samalla oppia ymmärtämään myös muiden mekaanisten laitteiden sielunelämää.

Linkit

Kommentointi

Nimi:
Spam-tarkistus: (englanniksi aurinko, kolme kirjainta)