Hardwareni

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Luettelonomaisesti omistamani tekniset vempaimet.

Raporttihistoria

Alkusanat

Tekniikan opiskelijana minun kuuluu olla kiinnostunut erilaisista laitteista. Olen tässä menneinä kuukausina ostellut paljon uutta hardista ja siitä sain kipinän kirjoittaa raportin aiheesta. Lisäksi nyt 25-vuotiaana on vielä jonkinlainen mahdollisuus muistaa kaikki vanhatkin laitteet, ennenkuin homma lähtee lapasesta. Luonnollisesti osa tiedoista on puutteellisia, koska varhaisemmilta ajoilta ei ole tallessa ostotositteita tai muita asiakirjoja, mistä tiedot voisi selvittää.

Eli seuraavassa luetteloin mahdollisimman tarkasti omistamani tekniset laitteet. Pääsääntö on, että olen itse laitteen ostanut tai saanut lahjaksi ja että laite tarvitsee sähköä toimiakseen. Tietokoneista on tarjolla kuvat.

Tietokoneet

Nokia MikroMikko 4TT m386, 1992

286, 1998

Celeron 433MHz, 1999

Sonata Piano, 2004

Vaio, 2005

abuntu

joki, 2007

puna.pulu.org, 2007

seepra, 2008

Tietokoneiden lisäosat

Seuraavassa listattuna kaikkea sekalaista tietokonetavaraa, joita en ole mieltänyt kuuluvan millekään tietylle tietokoneelle.

Laite Malli Hankittu Mistä Poistettu Mihin Hinta Ekstra
tulostin Epson Stylus Color 440 2000-02 Websales 2004-11-01 Hukkasenkuja 695mk -
muistimoduuli 128MB SDRAM PC-133 2000-11-18 Websales - - 510mk -
CD-asema HP 8210e 2000-12-11 Oulun kaupunki 2006-07-28 kaatopaikka 0mk kotisivukilpailun 2. palkinto
hiiri Logitech M-BJ58 2002-03 MikroBitti - - 0mk MikroBitin arvonnasta
näppäimistöjä Compaq KU-3923 2004-08 Antero - - 0e sain Anterolta 10 tälläistä, merkkaan poistetuksi, kun kaikki on poistettu
näyttö Sony Multiscan 200ES 2004-08-31 OYS 2008-10-05 kaatopaikka 0e -
kiintolevy Samsung SpinPoint P120 200GB 2005-05-13 verkkokauppa.com - - 105.9e -
hiiri Logitech V500 2005-12-22 Websales - - 45e -
kuulokkeet Koss SB-40 2005-12-22 Websales - - 40e -
verkkokortti Tekcomm GigaLan 2005-12-22 Websales 2008-03-14 Kotiniemi 15e -
muistimoduuli Kingston 512MB DDR 400MHz 2006-01-19 verkkokauppa.com 2008-03-14 Kotiniemi 50.9e -
muistitikku Sandisk Cruzer Micro 1GB 2006-05-19 verkkokauppa.com - - 46.9e -
kiintolevy LaCie Mobile Drive 120GB 2006-12-15 verkkokauppa.com - - 99.9e -
hiiri Logitech V270 2007-05-29 verkkokauppa.com 2008-02 Antero 44.9e
näppäimistö Keytronic 2001 ERGO USB 2007-07-28 huuto.net, Jyväskylä - - 10e -
muistikortinlukija MediaLounge 22-in-1 2007-08-28 verkkokauppa.com - - 18.9e -
USB-hubi Fuj:tech CUH204-A 2007-08-28 verkkokauppa.com - - 15.9e -
KVM-kytkin Edimax EK-UA2C 2007-08-28 verkkokauppa.com - - 38.9e -
hiiri Logitech MX518 2007-08-28 verkkokauppa.com - - 48.9e -
skanneritulostin Samsung SCX-4200 2007-09-07 verkkokauppa.com - - 157.9e -
kiintolevy Western Digital MyBook Home Edition 1TB 2008-02-26 verkkokauppa.com - - 208.9e -
hiiri Logitech G3 2008-05-09 Lapstore - - 52e -

Kännykät

Malli Hankittu Mistä Poistettu Mihin Hinta
Ericsson GA628 1998-07 Majeston - - 800mk
Nokia 7110 2000-08-18 Majeston - - 1990mk
Nokia 5140i 2007-02-22 Oulun Matkapuhelin - - 138e

Muut laitteet

Laite Malli Hankittu Mistä Poistettu Mihin Hinta Ekstra
stereot Pioneer XR-P250 ja S-P250 1996-02-25 Mustapörssi - - 0mk -
pöytälamppu Ikea typ A9406 1997-07 Ikea - - 20mk -
funktiolaskin Canon F-500 1998-04-25 Anttila - - 79.9mk -
kamera Olympus Trip 301 1999-02-20 Foto In 1h 2004-11-01 Hukkasenkuja 299mk -
matkaradio United URR 5407 1999-02 Bonnier - - 0e Tieteen Kuvalehden tilauskylkiäinen
graafinen laskin Casio CFX-9950GB Plus 64kB 1999-09 Kastellin lukio - - 600mk
taskulamppu Mini Maglite 2000-luku ? - - ~20e -
silitysrauta Johnson futura EAK0435 2001-01 Euromarket - - 30mk -
sykemittari Polar M22 2001-06-30 Rintamäki - - 700mk -
partakone Braun 5414 2002-02-25 Mustapörssi - - 0e -
kotiparturi Hugin SP-2313 2003-12-24 Emo - - 0e -
kamera Sony DSC-P10 2003-11-16 Mustapörssi 2004-07-03 Mustapörssi 568e palautettu takuuhuoltoon, missä hävisi; lisäksi MSX-M256 muistikortti
kamera Sony DSC-P100 2004-09-15 Mustapörssi - - 0e edellisen kameran tilalle, mukaan lisäakku; vanha muistikortti käytössä
käsivatkain Elram GM2010 2004-12-24 Emo - - 0e -
mp3-soitin Packard Bell AudioKey 512MB 2005-02-10 Gigantti - - 103.4e tyhjentää itsestään paristot
popcorn-kone Popcorn Master 2000 2006-01-16 verkkokauppa.com - - 0e 100 DVD-aihion kylkiäisenä
pyörämittari Sigma BC 906 2006-06-26 Intersport - - 24.9e -
silitysrauta Braun saphir 7000 2006-07-01 Emo - - 0e -
vedenkeitin OBH Nordica 6412 2006-07-01 Emo - - 0e -
leivänpaahdin OBH Nordica 2232 2006-07-01 Emo - - 0e -
mikroaaltouuni AFK MW-DE17 2006-07-06 Anttila - - 62e -
henkilövaaka Camry EB9471 2006-08-30 Tokmanni - - 20.9e -
otsalamppu PET Tikka Plus 2007-01-08 Rintamäki - - 22.95e -
kuulokkeet Phillips Eargear 2007-05-18 Johanna - - 5e -
pöytätuuletin Melissa 671-106 2007-07-06 Citymarket - - 19.9e -
imuri Miele S291 2007-08-10 Emo - - 0e -
höylä Venus Vibrance 2007-11-02 Euromarket - - 14.90e olen hetero
riisikeitin OBH Nordica 6322 2007-12-24 Emo - - 0e -
vohvelirauta Wilfa WA712 2007-12-24 Emo - - 0e -
pyörämittari Sigma BC 1606L 2008-06-26 Bike-Discount - - 21.99e -
sykemittari Sigma PC 15 2008-06-26 Bike-Discount - - 36.9e -
muistikortti SanDisk Ultra II MS Pro Duo 4GB 2008-06-26 Studio Hannu Lehmusvuori - - 15.2e -
kalavaaka Rapala Sportman's 25kg 2008-09-30 Tokmanni - - 22e -
keittiövaaka Biltema 84021 2008-11-04 Biltema - - 16.99e -

Kommentointi

Nimi:
Spam-tarkistus: (englanniksi aurinko, kolme kirjainta)