Seuraan politiikkaa verrattain paljon, mutta en juurikaan uskalla esittää mielipiteitä julkisesti. Olen hyvin varovainen ihminen, joka ei ota vahvaa kantaa mihinkään ennenkuin on kohtuullisen varma asiasta. Mutta repäsen nyt ja kirjoitan lyhyesti asioista, joista luulen tietäväni keskimääräistä enemmän. Uskon vahvasti, että seuraavat muutokset olisivat hyväksi meille kaikille ja lisäksi uskon, että lähivuosikymmeninä osa niistä tulee varmasti toteutumaan muodossa tai toisessa. Silloin on hauska palata takaisin tähän kirjoitukseen ja todeta: “minähän sanoin!” Käsittääkseni monet seuraavista mielipiteistä ovat jo vallitsevia mielipiteitä nuorten ihmisten parissa, joten jo siitäkin syystä on todennäköistä, että kun meidän ikäpolvi siirtyy päättämään asioista, niin asiat tulevat menemään seuraavassa esiteltyyn suuntaan.
Muistuttaisin tässä kohtaa myös sellaisesta asiasta, että nykyään on olemassa Internet. Vielä viime vuosituhannella vanhat ihmiset olivat viisaita ja nuoret innokkaita. Mutta koska nykyään on Internet, ja koska keskimäärin nuoret ihmiset ovat tottuneimpia Internetin käyttäjiä, niin tämän päivän nuoret ovat monissa asioissa vanhempia sukupolvia viisaampia.
Jos joku osaa tämän kirjoituksen perusteella lokeroida minut poliittiselle kartalle, niin saa kertoa. Olen melko sivistymätön mitä tulee politiikkaan yleisesti. Minulla on vain mielipiteitä joistakin asioista.
Sananvapaus
Yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä pilareista on sananvapaus. Jos se viedään pois, niin ihmisillä ei ole mahdollisuutta kritisoida valtaa pitäviä ja näin yhteiskunnallinen kehitys pysähtyy. Sananvapaus on täten pyhä ja sitä tulee vaalia. Mielestäni Suomessa ollaan valumassa väärään suuntaan sananvapauden rajoittamisessa. Surkeita esimerkkejä aiheen tiimoilta ovat lapsiporno-blokkeri ja tapaus Halla-aho. Itse seuraan aihetta lähinnä Oamin, Jukka Hankamäen ja Jiri Kerosen blogien kautta.
Maahanmuutto
Olen seurannut aihetta vuodesta 2006 lähtien. Keskustelun taso on muuttunut tänä aikana valtavasti. Neljä vuotta sitten sai rasistin leiman samantien, jos sanoi mitä tahansa kriittistä maahanmuutosta. Oli vain yksi totuus: monikulttuurisuus on rikkaus ja itseisarvo. Tänä päivänä asiasta puhutaan jo melko neutraalisti ja sen myötä yhä useammat ovat päivittäneet mielipiteitään. Ehkä paras maahanmuuttokritiikin yhteenveto on vastikää ilmestynyt Nuiva vaalimanifesti.
Uskon, että parhaimmillaan monikulttuurisuus on hyvä asia, missä erilaisten ihmisten ajatukset yhdistyvät ja tuottavat näin jotain parempaa. Mutta on myös mahdollista, että erilaiset ihmiset eivät tule toimeen keskenään ollenkaan ja tästä seuraa lisääntynyttä levottomuutta. Maailmalla on lukuisia esimerkkejä molemmista tapauksista.
Maahanmuuttopolitiikkaa voidaan tehdä joko Suomen tai muiden intresseistä käsin. Esimerkiksi Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti valikoivat maahanmuuttajista parhaat erilaisten kriteerien (esim. varallisuus, koulutus, kielitaito) perusteella. He eivät päästä maahansa merkittävää määrää ihmisiä, joiden sopeutumistodennäköisyys on alhainen. Myös Suomella olisi samanlainen mahdollisuus hyötyä maahanmuutosta ja koska Suomen valtion tehtävä on ajaa suomalaisten etua, niin minun mielestäni meidän tulisi ensisijaisesti toteuttaa meille hyödyllistä maahanmuuttopolitiikkaa. Toissijaisesti voimme auttaa maailman huono-osaisia. On poliittinen arvovalinta, mikä on kummankin osuus. Mielestäni summat, jotka tällä hetkellä käytämme humanitääriseen maahanmuuttoon, ovat hyvä lähtökohta. Rahat vain pitäisi kohdentaa toisella tavalla.
Usein ihmetellään, millä tekijöillä Suomi pysyisi edelleen maailman kehittyneimpien maiden joukossa, joten minäpä kerron yhden keinon: Suomi on edelleen suhteellisen turvallinen maa ja meidän kannattaa pitää se myös sellaisena. Me emme pärjää kilpailussa matalia veroja tai miellyttäviä säitä vastaan, mutta turvallisuudessa ja puhtaudessa voimme pärjätä ja näihin meidän tulisikin keskittyä. Suomi ei pysy turvallisena, jos annamme liian erilaisten kulttuurien yhteentörmätä täällä. Näin on tapahtunut esimerkiksi Hollannissa, Ruotsissa ja Ranskassa. Näistä maista maksukykyiset kansalaiset ovat jo alkaneet muuttaa pois kotimaastaan ja usein he suuntaavat juuri Kanadan, Australian ja Uuden-Seelannin kaltaisiin maihin. Uskon, että lähivuosikymmeninä tullaan havaitsemaan, kuinka paljon fiksumpaa maahanmuuttopolitiikkaa tälläiset maat ovat toteuttaneet verrattuna esimerkiksi Suomeen, Ruotsiin tai Ranskaan.
Humanitäärisen maahanmuuton kustannuksia ei tiedä kukaan. Maahanmuuttoministeri Astrid Thors sanoi, että kustannusten selvittäminen on liian kallista. Ruotsissa on arvioitu, että maahanmuuton osuus julkisen talouden menoista olisi noin 22 prosenttia. On tietenkin arvovalinta, kuinka paljon haluamme rahojamme käyttää maailman ongelmien ratkomiseen, mutta meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että jos toteutamme liikaa meidän kannalta huonoa maahanmuuttoa, niin köyhdymme. Ja kun köyhdymme, niin meidän avunantokykymme heikkenee. Auttaminen pitäisi perustua siis kestävälle pohjalle.
Tällä hetkellä annamme rahaa mitä kummallisimpiin hankkeisiin. Tuntuu hyvin oudolta, että ensin otamme valtionvelkaa Kiinalta ja sen jälkeen lahjoitamme rahaa Kiinan vammaishoidolle. Lisäksi ihmisten siirtäminen muualta maailmasta Suomeen ja heidän auttaminen täällä on todella tehotonta rahankäyttöä. Tällä tavoin autamme vain kourallista ihmisiä, eikä maailman todelliset ongelmat pienene ollenkaan. Geneven pakolaissopimuksessa määritellyt pakolaisstatuksen kriteerit ovat mielestäni hyvä lähtökohta ihmisten siirtelyyn.
Minun mielestäni hyväntekeväisyys tulisi kohdentaa köyhien maiden yrittäjyyden ja koulutuksen kehittämiseen. Tavalliselle kaduntallaajalle hyviä keinoja tähän ovat kiva.org- ja Wikipedia-projektit. Nykyisenlainen kehitysapu usein tappaa kohdemaan yrittäjyyttä, koska paikallisilla yrittäjillä ei ole mahdollisuutta kilpailla avustusorganisaatioiden kanssa, jotka antavat hyödykkeitään vastiikettomasti.
Selkeästi kattavin maahanmuuttoa käsittelevä taho on tällä hetkellä Hommaforum.
Liikenne
Liikenteen osalta olen muodostanut mielipiteeni pitkälti kaverini, Pekka Tahkolan saarnoista. Hän on liikenneaktiivi ja saanut myös minut vakuutettua, että kevyt- ja joukkoliikennettä tulisi painottaa huomattavasti enemmän henkilöautoliikenteen kustannuksella. Pekka teki jopa diplomityönsä aiheesta.
Tämän hetken vallitseva politiikka on rakentaa uusia moottoriteitä ja muita puitteita henkilöautoja varten. Sen sijaan meidän tulisi kehittää joukkoliikennettä, jolloin uusia moottoriteitä ei enää tarvittaisikaan, koska ihmiset alkaisivat käyttää enemmän joukkoliikennettä ja vähentäisivät henkilöautomatkustamista. En tiedä lukuja, mutta luulen, että moottoriteiden kustannuksilla voisimme toteuttaa hyvin radikaalejakin ratkaisuja joukkoliikenteen kehittämisen hyväksi, kuten esimerkiksi huomattavasti nopeampia ja käyttäjille halvempia raidekulkuneuvoja. Ahvenanmaalla esimerkiksi linja-autolla kulkeminen on ilmaista. Tiedän, ettei joukkoliikenne voi koskaan tavoittaa kaikkia ihmisiä, kuten syrjässä asuvia tai liikuntarajoitteisia, mutta se voi kuitenkin tavoittaa huomattavasti useampia kuin tällä hetkellä. Monet välttävät joukkoliikenteen käyttämistä, koska sen parissa kohtaa ns. kansan syviä rivejä. Tilanne paranisi, jos joukkoliikennettä käyttäisivät useammat ihmiset, jolloin ongelmaihmisten, jotka vähävaraisuudesta johtuen joutuvat matkustamaan joka tapauksessa joukkoliikenteessä, osuus pienenisi.
Taajamissa tulisi suosia kevyttä liikennettä henkilöautoliikenteen kustannuksella, koska tällöin liikenne tehostuisi, halpenisi ja tulisi miellyttävämmäksi. Kaupungit voisivat esimerkiksi kustantaa ilmaisen pyöräkorjauksen kerran vuodessa asukkailleen. Suurten keskustojen (esimerkiksi Helsinki) yli voitaisiin rakentaa tuulitunneli, jonka avulla voisi tehokkaasti siirtyä kaupungin toiselta puolelta toiselle. Lisäksi pyörille voitaisiin esimerkiksi rajata omia kaistoja ja liikennevaloihin tehdä omia ryhmittymisalueita autojen eteen. Pekan diplomityössä on ansiokkaasti käsitelty kymmeniä erilaisia keinoja, joista useat ovat todella halpoja ja vaativat vain ja ainoastaan poliitista tahtoa.
Nykyinen liikennepolitiikka on yksi niistä järjettömyyksistä, jota tullaan tulevaisuudessa ihmettelemään. En tiedä yhtäkään pätevää blogia aiheen tiimoilta, joten olen toivonut useaan kertaan, että Pekka alottaisi omansa. Hänellä on tarmoa, tietoa ja uskallusta.
Lisäys 2010-10-04: http://www.kaupunkifillari.fi/blog
Kirkko
Mielestäni kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan. Aiheesta on olemassa melko kattava yhteenveto Wikipediassa. En pidä asiaa hirveän merkittävänä, mutta minulla on muodostunut asiaan vahva mielipide, kun nuorena kävin paljon keskusteluja aiheesta kavereideni kanssa. Vaikka he ovat uskovaisia ja minä ateisti, niin olemme käsittääkseni hyvin samoilla linjoilla poliittisissa näkemyksissä: tapauskovaisuus on haitaksi.
Ruotsin kieli
Mielestäni ruotsin kieltä ei tulisi suosia nykyisellä tavalla, vaan se tulisi tiputtaa samaan asemaan muiden vieraiden kielten kanssa. Voisin allekirjoittaa Jussi Halla-ahon näkemykset aiheesta.
Lisäys 2010-10-20: yleisimmät argumentit kumottu Sampo Terhon sivuilla.
Päihteet
Jos maahanmuutosta keskustelu vaati rohkeutta neljä vuotta sitten, niin päihdepolitiikasta keskustelu vaatii sitä edelleen. Tästä syystä olen hyvin rajoilla, että ylipäänsä uskallan esittää mielipiteitäni aiheesta julkisesti. On erittäin valitettavaa, että vallitseva asenneilmapiiri rajoittaa “väärien” mielipiteiden esittämistä aiheen tiimoilta.
Mielestäni ehkä tärkein asia ymmärtää päihteistä on se, että eri aineilla on erilaisia ominaisuuksia. Vaikka asia kuulostaa itsestäänselvältä, niin monet ihmiset eivät ole tätä kunnolla hahmottaneet. Meillä on pitkään ollut vallalla käsitys, että on alkoholi ja tupakka ja sitten liuta vaarallisia huumeita, jotka on kaikki niputettu yhteen kategoriaan (tai joissakin yhteyksissä A-, B- ja C-luokan huumeet tai miedot ja vahvat). On vedetty johtopäätös, että aine on auttamattomasti paha, jos sen käyttö on laissa kielletty ja vähemmän paha, jos sallittu. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertaista, vaan jokaisen aineen farmakologiset, sosiaaliset, fysiologiset ja psyykkiset vaikutukset ovat erilaiset.
Kun jako laillisiin ja laittomiin päihteisiin (eli huumeisiin) on tehty, tavoite on voinut olla hyväntahtoinen: selkeä jako pahoihin ja hyviin aineisiin on ihmisillä helppo omaksua. Valitettavasti näyttää siltä, että jaosta on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Ensinnäkin sallittuihin aineisiin päätyi historiallisista syistä muutama todella vaarallinen aine (tupakka, alkoholi) ja vastaavasti kiellettyjen listalla on hyvin erilaisia aineita, joista osa on todella vaarallisia ja osa taas laillisia vaihtoehtoja vaarattomampia (EU-raportti aiheesta). Tästä seuraa loogisesti monenlaisia ongelmia.
Koska suurin osa ihmisistä on kuuliaisia lain noudattajia, niin he päätyvät todennäköisemmin käyttämään vaarallisempia aineita, kuin joita he päätyisivät siinä tilanteessa, että vaarattomampia olisi myös laillisena. Toisekseen ihmiset, jotka päätyvät kuka mistäkin syystä käyttämään jotakin laitonta päihdettä, leimataan turhaan muun yhteiskunnan edessä ongelmatapaukseksi riippumatta siitä, onko hän ongelmatapaus vai ei. Myöskään ne ongelmatapaukset eivät hyödy leimaamisesta, vaan heitä tulisi sen sijaan auttaa pääsemään eroon ongelmistaan. Kolmannekseen ihmiset, jotka päätyvät käyttämään laittomia päihteitä, eivät välttämättä ymmärrä, että myös laittomat päihteet ovat erilaisia. Ei ole tavatonta, että ihminen päätyy kokeilemaan ns. mietoa huumetta, toteaa että aine ei olekaan niin paha, kuin hänelle on kerrottu ja sen myötä päätyy testailemaan myös muita laittomia aineita, koska luulee, että nekään eivät sitten varmaan ole vaarallisia.
Ammattirikolliset hyötyvät eniten huumeiden laittomuudesta, koska se mahdollistaa pimeät markkinat heille. Huumebisnes on ymmärtääkseni ammattirikollisuuden tärkein tulonlähde. Aiheesta on kirjoiteltu viime aikoina paljon ja yksi esimerkki on Osmo Soininvaaran kirjoitus. Tilannetta voidaan tarkastella myös yksilönvapauden kannalta: samalla tavoin kuin ihmiset saavat ryypätä tai ahmia itsensä hengiltä, pitäisi heillä olla vapaus päättää haluaako käyttää ainetta x tai y. Lähinnä yllä mainituista syistä uskon, että kategorisointi laillisiin ja laittomiin päihteisiin tulisi purkaa, koska se vain lisää ongelmia. Portugalissa dekriminalisoitiin kaikki aineet vuosituhannen vaihteessa ja siellä ongelmat ovat vähentyneet kaikilla mittareilla mitattuna. Nykyinen länsimainen päihdepolitiikka on tullut tiensä päähän ja sota huumeita vastaan on hävitty. Uskon, että seuraavina vuosikymmeninä tilanne tulee muuttumaan merkittävästi.
Suurin osa ihmisistä haluaa päihtyä ja on tekopyhää väittää toisin. Tätä halua emme pysty sammuttamaan kieltämällä asioita, kuten esimerkiksi 1920-luvun kieltolaki hyvin osoitti. Meidän tulee pureutua syihin, miksi ihmiset haluavat päihtyä. Valitettavasti syiden tutkiminen ja korjaaminen on vaikeaa ja hidasta, ja se ei ole poliitikoille kannattavaa työtä, koska äänestäjät haluavat nähdä konkretiaa välittömästi. Voi myös olla, että päihtyminen onkin biologinen tarve, jota ei täysin voidakaan poistaa. Tätä hypoteesia tukee monien eri eläinten (esimerkiksi tilhi, apina, hiiri) halu päihtyä.
Päihteitä voi käyttää myös oikein. Ihmisen terveys koostuu kolmesta komponentista: fyysinen, henkinen ja sosiaalinen. Kaikki mitä ihminen tekee vaikuttaa näihin komponentteihin. Ihmisen tulisi elää niin, että hän maksimoisi komponenttien summan ja pitäisi ne myös tasapainossa. Esimerkiksi juoksuharrastus voi parantaa fyysistä terveyttä, mutta se mahdollisesti heikentää sosiaalista terveyttä, kun yksin tehty harrastus vie aikaa kavereilta. Vastaavasti päihteitä voi käyttää rentoutumiseen ja sosialisoitumiseen ilman suurta vaaraa fyysiselle terveydelle. Jopa ryyppyiltaan osallistuminen voi joskus olla hyvä idea, jos silloin saa kokea ihmisten kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja olla vaan sekaisin murehtimatta mistään. Ryyppyiltoja ei kuitenkaan kannata olla kovin usein, jotta niiden huonot puolet eivät mitätöisi hyviä puolia. Ja olisi toki parempi, jos saisimme nämä samat elämykset jollain vaarattomammalla tavalla.