Tiski o riski
Olipa viikonloppu, jonka haluan kirjata muistiin. Tisk otti ja tuli pidennetylle viikonloppuvapaalle Ouluun. Ohjelma rakennettiin jo vuosia sitten hyväksi havaituista elementeistä.
Torstai
Töideni jälkeen kaupasta mätöt. Sitten kokattiin kanaa jogurttikastikkeella + naan + riisi. Sauna. Dark Horizon 2. edition. Unta.
Perjantai
Kävin tekemässä puoli päivää töitä, jonka aikana Tisk ja Johanna pelaili pari erää Dominionia, joka on varsin mainio korttipeli. Pelattiin viikonloppuna yhteensä jotain 5 raundia. Puolilta päivin lähettiin vesijumppaan ja uimaan, mistä jatkettiin Amarilloon meksikolaista sapuskaa maistamaan. Sitten todettiin, ettei Leskisessä ole istumapaikkoja, joten käytiin takkatulibaarissa juomassa yhdet pitkät. Illalla otettiin perinteinen Elma läpi ja kuusi olutta -kisa, jonka vein kolmen minuutin marginaalilla. Ennen nukkumista käytiin vielä hakemassa Heikki juna-asemalta.
Lauantai
Jo pidempään oli ollut tarkoitus järjestää perinteikäs olutkävely, mutta ihmisillä on nykyään liikaa menoja. No päätimme kävellä Tiskin kanssa vaikka kahdestaan, mutta onneksemme ajankohta sopi myös Johannalle ja pxlle. Lisäksi myös pitkin talvea olutkävelyn perään haikaillut nSika ehti mukaan ja lajin elävä legenda, Heikki, ehti tulla piipahtamaan Oulussa.
Lähdimme liikkeelle Rotuaarin pallolta aamuysin tienoilla. Startissa oli mukana minä, Tisk, Johanna, px ja Heikki. nSika lähti hieman myöhässä kävelemään starttipaikalle, joten hän joutui kirimään noin tunnin etumatkamme bussilla. Reittimme suuntasi ensin Kaakkuriin, josta haettiin vähän sapuskata ja jatkettiin sitten Linnanmaalle. Matkalla poimittiin mukaan pxn pikkuveli, Jukka, joka tepasteli ex tempore Järvigrillijärven grillille, josta on haettu useilla eri kävelyreissuilla evästä. Grillille saapui myös vesvir ja Juha.
Grilliltä matka jatkui Kaijonharjuun hakemaan Tapania, josta jatkettiin Linnanmaan Alkoon ja sieltä Rajakylään saattamaan nSika kotia. Sitten jatkettiin Herukan Shellille, josta taaperrettiin Syynimaan kautta takaisin keskustaan. Johanna siirtyi bussilla kotia vajaan 50 km kävelyn jälkeen. Syynimaalta jatkoi reissun loppuun aloittajista neljä eli minä, Tisk, px ja Heikki. Iltasapuskat haettiin Swingistä. Päivän lopuksi alkoi reilu 10 asteen pakastuminen hyydyttämään kävelijöitä ja pysähtelyä välteltiin. Takaisin oltiin noin 13 tunnin päästä aloituksesta ja hieman kävelijästä riippuen matkaa tuli 60km +-2km. Oma ennätykseni jäi muutaman kilometrin päähän. Jos olisi ollut GPS mukana eli olisi tiennyt, kuinka paljon oltiin kävelty, niin olisi varmasti ollut melkoinen houkutus yrittää rikkoa ennätys. Ensi kerralla sitten.
Illalla saunottiin ja jatkoiltiin ydinporukan + MaijaJuhaTapanin kanssa.
Sunnuntai
Pyhäpäivä oli pyhitetty makoilulle. Pelasimme Dominionia, kokkasimme kreikkalaistyyliset pöperöt (kotikebabbia, tsatsikia, ezmeä, raakapaistettuja pottuja, salaattia), saunoimme kahdesti ja koomasimme. Heikki lähti joskus su-aamuna klo 5 tai jotain.
Maanantai
Back to arki. Tisk lähti myös jollain kello viiden junalla.
Mietteet
Etukäteen tuli mietittyä, että vieläkö tälläiset tapaamiset ovat hauskoja, mutta jälkikäteen on sanottava, että itselläni oli kyllä hauskaa ja lauantai, miitin pääpäivä, onnistui todella hyvin. Matka taittui, osallistujia taisi olla yhteensä 10 (parhaimmillaan yhtäaikaisesti 9) ja ilmeisesti kaikilla oli hauskaa. Harva etukäteen arvaa, kuinka hupaisaa tälläinen harrastetoiminta onkaan. Kiitos kaikille ja erityisesti Tiskille ja Heikille, kun jaksoitte matkustaa luoksemme.
