HelsinGi

Category: Johanna, Social, Travel — Abula at 22:48 EEST in September 28, 2010

Piti heti käyttää hyväksi Kuopion parempi sijainti ja lähdimme viikonlopuksi Helsinkiin Johannan kanssa. Toinen syy oli, että junamatkustamisteni hinta tuplaantuu nyt kuukauden vaihteessa. Yövyimme Merihaassa Tiskin ja Jenskun luona. Kiitos paljon heille majoituksesta, pöperöistä ja ennenkaikkea seurasta.

Perjantaina syötiin pitsaa, maisteltiin Red Horizon, Finlandia Sahti ja muutama turhempi olut. Lauantaina pidimme Johannan kanssa kulttuurikierroksen ja vierailimme luonnontieteellisessä museoassa ja kansallismuseossa. Välissä syötiin sushit ja jälkeen nepalit. Olusilla käytiin Teerenpelissä, Kaislassa ja Olutkellarissa. Ilta istuttiin Merihaassa, jossa mukana oli myös myoni. Sunnuntaina käveltiin Kalliossa, ihmeteltiin Piritoria ja syötiin Iguanassa.

Miitin aiheina olivat kähinät ja rikastuminen. Kumpikaan ei toteutunut.

Kirpparit ja kovat rasvat

Category: Culinarism, Elma, Johanna, Materialism — Abula at 15:16 EEST in September 19, 2010

Kiersimme viime lauantaina Kuopion kirpparit ja huonekalukaupat Johannan ja mrn kanssa. Löytyi Martelan hyvä työtuoli Johannalle 5e, kaulin 2e, hedelmäkulho 3.5e ja piirakkavuoka 6.9e. Aijai ku oli hyviä ostoksia. Nykyään muodissa itsellä, ettei rahaa tuhlaisi turhuuksiin.

Tuli asennettua myös EOL ja siitä innostuneena aloin edistää pitkästä aikaa Mopoasioita. Saapa nähdä, mihin asti riittää aika. Toivottavasti riittäisi. Ainakin nyt Kuopiossa ei ole niin paljoa kaverihommia, niin aika pitäisi olla enempi koneella oloon.

Viikonloppuna lähti myös syömiset lapasesta, kun (tyhmiä) perinteitä kunnioittaen vedettiin mr-miitin kunniaksi tuplamäärä kaloreita. Oli entrecotea, aurajuustopottuja, kermakastiketta, pitsaa, sipsiä, phila-dippiä, karkkia, limua, ranskiksia, makkaraa yms. Päätettiin, että seuraavilla kerroilla järkevöitetään safkauksia. Viikolla tuli myös telkkarista MOT ja A-talk aiheina kovat rasvat vastaan pehmeät rasvat. On jo pidempään ollut yleisesti tiedossa, että eläinrasvat eivät taidakaan olla niin kamalia kuin on annettu muutama vuosikymmenen ymmärtää. Mekin ollaan välissä vähennetty hiilareita ja lisätty rasvoja ja nyt tällä viikolla skarpattiin taas. Kermaa, voita, pekonia, lihaa lisää ja nopeita hiilareita pois eli ei karkkia, ei vaaleeta leipää, ei perunaa, ei valkosta riisiä jne. Toki välissä voi syödä herkkujakin, mutta pääsuuntaa pitää kääntää kohti rasvoja ja kasviksia. Lisäksi D-vitamiiniä lisänä ja harkinnassa ovat myös lisäravinteena kalarasva.

Kuopiossa ollaan

Category: Johanna, Sport, Work — Abula at 20:12 EEST in September 7, 2010

Maistelussa olut numero 440: Mikkeller Single Hop Nugget IPA. Viime lauantaina maistelin maailman parhaana pidetyn oluen, joka oli myös kallein tähän astisistani. 30 euron Westvleteren Abt 12 on kyllä myös minun mielestä luultavasti paras tyylissään. Kallis hinta tosin muodostuu lähinnä hankalan saatavuuden takia, koska olutta ei periaatteessa saisi jälleenmyydä. Maistelin oluen Kuopion Gloriassa Johannan kanssa.

Muutimme tosiaan reilu viikko sitten Kuopioon. Vielä on hieman muuttohommat kesken, mutta aikalailla ollaan päästy jo arjen rytmiin kiinni: Johanna käy koulua ja minä teen etänä töitä. Asumme Puijonlaaksossa, joka on aivan Puijon vieressä ja olenkin käynyt nyt neljänä iltana treenaamassa Puijon älyttömissä nousuissa. Jos jaksaa lähellekään tätä tahtia puskea, niin luulisi ensi kesän tavoitteet täyttyvän.

Asuntomme ei ollut aivan unelmien täyttymys, mutta hyvän sijaintinsa myötä ihan hyvä. Laitoimme kuitenkin hakemuksen vetämään paikalliseen opiskelijasäätiöön, että jos vuoden parin päästä muuttaisi halvempaan. Seinät ovat ohuet, tilankäyttö huono ja keittiön kunto keskitasoa. Mutta kyllä tässä asuu - opittiin vain liian hyvällä Etu-Lyötyssä.

mr tullee viikonloppuna käymään, mutta muuten sosiaalinen elämä on aika kuollutta. Pitää katsella, kunhan kerkeää, jos seuraa jostain löytyisi.

Kuopioon pitäisi muuttaa

Category: Culinarism, Education, Johanna, Party, Sport, Work — Abula at 15:51 EEST in August 15, 2010

Parin viikon päästä on muutto Kuopioon. Johanna lähtee opiskelemaan proviisoriksi ja minä lähden mukaan. Pitempään on ollut jo ajatus, että olisi mukava nähdä “maailmaa” vähän muualtakin käsin kuin Oulusta. Kuopiosta ei ole paljoa etukäteen tietoja ja eipä siellä ole (vielä) kavereitakaan, joten aika ristiriitasin tuntein odottaa kaupunginvaihtoa. Kämppääkään ei olla saatu muualta kuin Petosesta, eli paikallisesti ghetosta. Onneksi työpaikkani joustaa mahtavasti ja voin tehdä töitä etänä Kuopiosta. Tavote on vaihtaa kämppää keskustan lähettyville niin pian kuin mahdollista.

Eilen oli ALS:n tuparit, viime viikonloppuna pxn synttärit, sitä edellisenä Johannan kaverin häät ja sitä rataa, eli viikonloppusin on ollut kyllä ohjelmaa. Viime keskiviikkona käytiin Anteron kanssa syömässä pitkän kaavan mukaan Torerossa juhlistamassa kahdestaan yhteisen koulutaipaleen loppumista. Minulla on tarkoitus kirjoitella tässä jossain vaiheessa pieni artikkeli kouluhistoriastani. Tänään tulee Kalle ja Mane saunomaan ja juttelemaan elämästä. Haikeutta on ilmassa, kun ymmärtää, että vanhojen ja nykyisten oululaisten kavereiden kanssa ei välttämättä enää hirveästi tulla näkemään.

Olen nyt lomien jälkeen tehnyt hieman lyhyempiä työpäiviä, koska koen tällä hetkellä mieluisammaksi nauttia elämästä kuin kerätä rahaa johonkin. Kirpparilta tuli reilu satku plussaa. Paino on pysynyt nyt 91-92kg - lomalla tuli notkahdus ylöspäin. Olen kyllä jatkanut juoksemista, että eiköhän se tästä ala taas tippua. Ensi kesänä olisi tarkoitus juosta maraton.

Helsinki-trip

Category: Culinarism, Pals, Social, Travel — Abula at 0:54 EEST in July 23, 2010

Kesälomat kulua porskuttaa - vielä on reilu viikko jäljellä. Keskiviikkoaamuna palasin takaisin viikon reissulta Helsingistä. Kävimme pxn kanssa kuvaamassa kunnantaloja, moikkaamassa kavereita ja touhuamassa jotain. Ajokilometrejä kertyi jonkin verran yli 2000 ja uusia kuntakuvia sain noin 80. Seuraavassa ohjelmani:

12.7. maanantai
Oulusta Vaasaan empsin luokse nukkumaan. Matkalla kuvattiin Pohjanmaan puuttuvia taloja ja kylttejä. Vaasassa maisteltiin paikallinen purilainen. Majapaikkakiitokset hostille.

13.7. tiistai
Koko päivä ajeltiin Vaasasta Helsinkiin kierrellen ja kaarrellen puuttuvia kuntia. Ilmastointi autossa oli elinehto. Porissa syötiin juustoburgereita. Helsingissä mentiin Huopalahteen Andyn luokse uinumaan, jossa pääasiassa yöni reissun ajan vietin.

14.7. keskiviikko
Aamusta kävin ensimmäistä kertaa Seurasaaressa ja ihan mukava paikkahan se oli. Iltapäivästä käytiin Andyn kanssa nepalilaisessa ravintolassa (Mountain). Ruoka oli loistavaa. Kolme vuotta sitten nepalilaisia oli Helsingissä kolme ja nyt noin viisitoista, eli ilmeisesti konsepti on ollut toimiva. Illalla matkustettiin Tiskin kanssa Puotilan Pikkulintuun maistelemaan oluita. Olutopas.info on rankannut ravintolan Suomen parhaaksi. Seuraksemme liittyi myöhemmin vielä px, Andy, Kaisa, jensku ja Philippe. Illasta käytiin elämyskävelyreissulla Meri-Rastilassa ja Vuosaaren rannikkohoodeilla. Iltaillalla kävin pyöräretkellä Kaivopuistossa.

15.7. torstai
Minun, Andyn ja Stinin oli tarkoitus mennä syömään autenttista kiinalaista sapuskaa New Bamboo Centeriin, mutta mokani myötä päädyimmekin Ravintola Chinaan. Kävi kuitenkin ilmi, että myös jälkimmäinen tarjosi ainakin jossain määrin autenttista ruokaa, joten olimme lopulta kuitenkin ihan tyytyväisiä. Maistoin ensimmäistä kertaa Dim-Sumia eli höyrystettyä taikinaan käärittyä porsasta. Ihan hyvää oli, mutta ei säväyttänyt isommin. Pääruokana söimme buffetit, koska tarjolla näytti olevan myös erikoisempia ruokia. Ruoka oli todella hyvää ja haluan ehdottomasti käydä joskus uudelleen.

Syönnin jälkeen Andy karkasi muualle ja jatkoimme Stinin kanssa pienen kävelykierroksen saattelemana Teerenpelin hienoon ravintolaan Kamppiin. Siellä juotiin yhdet ja sitten siirryttiin olutravintola Kaislaan. Sanoisin, että Kaisla on Suomen paras olutravintola. Ainakin minut, belgioluiden ystävän, se vakuutti täysin. Kaislassa istuttiin useampi tunti ja jossain vaiheessa seuraan liittyi myös px ja Tisk. Pelasimme erän Carcassonnea. Iltapalaksi käytiin vetämässä känkyt.

16.7. perjantai
Kävin aamupäivästä juoksemassa lenkin Seurasaaressa ja sitten lähdin huristelemaan pxn autolla Huopalahdesta Otaniemeen hakemaan Stiniä. Sieltä matkustimme ostoskeskus Jumboon ja lopulta Vantaan Seutulaan Karliksen matalaan majaan. px polki Tampereelle ja jätti autonsa käyttööni. Jumbo oli iso ja epäkätevä. Jumbosta sai kivoja patonkeja ja muutenkin Citymarketin valikoimat olivat laajat. Karlilassa pelattiin petankia, grillattiin, saunottii, juteltiin ja juotiin. Myös dz liittyi seuraan illan aikana.

17.7. lauantai
Päivällä keräiltiin voimia ja illaksi siirryttiin takaisin keskustaan. Illalla maistelin pahanmakuisen oluen. Kävin myös pyöräilemässä hieman pidemmän lenkin Pasilan ja Kallion suunnille ja testaamassa legendaarisen Eduskuntatalon takana olevan Jaskan grillin. Valitettavasti ostamani burgeri oli ala-arvoinen ja en suosittele paikkaa. Pihvi ja pekoni olivat liian kypsiä ja mausteita oli aivan liikaa. Majoneesi-juustoraaste-valkosipuli-mössö aiheutti pienimuotoista puistatusta, koska sitä oli noin 1:1 suhteella loppuhamppariin.

18.7. sunnuntai
Tälle päivää en löytänyt seuraa, joten päätin toteuttaa haaveeni käydä Urheilumuseossa ja toiseksi kohteeksi valitsin Kiasman. Urheilumuseon yhteydessä kävin myös Stadionin tornissa katselemassa maisemia. Urheilumuseo oli aika tylsä, mutta kyllä sen kerran jaksoi kiertää. Virtuaali-Viren oli naurettava kapistus, jolla ei kyllä juoksu onnistunut ollenkaan. Kiasmassa oli arviolta 200 teosta, joista noin 10 oli mielenkiintoisia ja loput aiheuttivat lähinnä ihmetystä. En ymmärrä nykytaidetta. Ehkä joku voi opastaa minua joskus. Tällä hetkellä Kiasma tuntuu törkeältä veronmaksajien rahantuhlaukselta.

Kiasman jälkeen kävin tarkastamassa uudistuneen Herkun ja sitten siirryin pienen kävelylenkin jälkeen mietintätauolle Teerenpeliin kera Chimay Blue. Päädyin lähtemään kämpille päin, mutta matkalla poikkesinkin St. Urho’s Pubiin, joka osottautui hyväksi olutravintolaksi. Vietin lopulta aikaa noin kolme tuntia maistellen pari olutta, syöden hyvän pitsan ja lukien olutkirjallisuutta. Urkin jälkeen piipahdin vielä 24h ruokakaupassa ja Hadanka-pubissa, joka oli pettymys. Minua on jostain syystä kiehtonut 24h ruokakaupat ja nyt kävin ensimmäistä kertaa moisessa. Ne ovat yksi Helsingin parhaista puolista, jollaisen kaipaisin myös Ouluun.

19.7. maanantai
Päivällä muutettiin Andyn sohva uuteen asuntoon ja sitten käytiin syömässä Joken ja Andyn kanssa sushia Ichibanissa. Sen jälkeen matkustettiin Suomenlinnaan maistelemaan paikallisen panimon neljä olutta ja tutustumaan Suomenlinnan saariin. Tisk tuli mukaan myös. Suomenlinna oli hieno mesta.

Kustaanmiekka

Mantereelle palattuamme Tisk ja Andy karkasi omille teilleen ja me Joken kanssa suunnattiin Bruuveriin yksille. Ihan hyvä ravintola oli, vaikka ruokalistalta ei saanutkaan muuta kuin toasteja.

20.7. tiistai
Riipasin ensin Tampereelle hakemaan pxiä ja sitten ajeltiin Ouluun kierrellen taas kuntia. Matkaan meni noin 16 tuntia ja perillä oltiin aamuyöstä. Puolivälissä pysähdyimme Tuurin kyläkauppaan syömään ja muutenkin tutustumaan pikaisesti paikkaan. En ollut aiemmin käynyt siellä.

Suuret kiitokset Andylle majoituksesta, pyörästä ja seurasta. Samoin myös pxlle hovikuskauksesta, -kuvauksesta ja seurasta. Ja kaikille muille seurasta. Minulla oli mukava reissu ja toivottavasti onnistuu joskus uudestaan vastaava.

Muistilista itselle vielä kokemattomista paikoista Helsingin alueella: Korkeasaari, Kansallisooppera, Grand Casino, Kansallisteatteri, Kansallismuseo, Luonnontieteellinen museo, Suomen valokuvaustaiteen museo, Viro, Olutkellari, Janoinen lohi, New Bamboo Center, Sushi-buffet, Ateneum, japanilainen puutarha, Piritori, Yrjönkadun uimahalli…

Ohessa vielä reissulla maistelemani uudet oluet parhausjärjestyksessä: Van Eecke Kapittel Blond, Lost Abbey Serpent’s Stout, Malheur 12, Van Eecke Kapittel Prior, Mikkeller It’s Alive!, Rochefort 6, Van Den Bossche Buffalo Belgian Stout, 3 Fonteinen Schaerbeekse Kriek, Bruuveri Sportteri, Suomenlinnan Helsinki Portteri, Teerenpeli Vauhtiveikko, Suomenlinnan Piper Wit, Suomenlinnan Coyet Ale, Suomenlinnan Höpken Pils, Lefebvre Belgian Kriek, Boon Oude Geuze.

Kesän 2010 suunnitelmat

Category: Book, Internet, Pals, Party, Social, Sport, Travel — Abula at 0:01 EEST in June 25, 2010

Kuten viime vuosina (2009, 2008, 2007) on tullut tapana, niin tässäpä kesä(loma)suunnitelmani.

- DONE käydä parturissa
- DONE olutkävellä Kemissä
- DONE tavata heinäkuussa kavereita Etelä-Suomessa ja touhuta heidän kanssaa, mitä mieleen tulee
- päivittää henkilökohtaiset sivut
- DONE päivittää Puluprojects-sivulle vuoden aikana kertynyt data
- DONE edistää kuntaprojektia sekä tien päällä että netissä
- DONE terottaa keittiöveitset
- DONE raahata kaatopaikalle ATK-rojua
- DONE viedä kirpparille turhaa roinaa
- DONE lukea kirjoja
- DONE treenata juoksua

Lista on aika vaatimaton, mutta eipä sitä kuukauden lomilla ihmeitä kerkeä.

Kolme vuotta

Category: Book, Culinarism, Johanna, Travel — Abula at 23:12 EEST in June 24, 2010

Viime viikonloppu vietettiin Korvualla juhlistamassa 3-vuotispäivää, kuten tehtiin myös ensimmäisenä vuotena. Oli vähän vaikeuksia saada molemmille vapaata, mutta lopulta onnistuttiin pari yötä olemaan mökillä. Tällä kertaa osattiin jopa sauna lämmittää. Perjantaina syötiin päivälliseksi pottuja, kanaa ja sipuli-valkosipuli-kesäkurpitsa-paistosta, jotka Emo ja Tapani oli valmistaneet. He olivat meitä ennen mökillä ja lähtivät sitten syönnin ja saunan päälle. Illalla käytiin soutelemassa hiemasen ja Johanna nappasi 88cm ja 4.5kg hauen. Oli siinä minulla ihmettelyä, kun moista vonkaletta pääsi / joutui tarkastelemaan niin läheltä. Iltapalaksi tehtiin vielä paprikaa, sipulia ja kanaa limellä ja Tervalöökillä maustettuna.

Lauantaina löhöiltiin koko päivä. Syötiin kilo härän sisäfilettä, varhaispottuja, ezmeä, salaattia ja juustoja. Juomapuolella oli Orval-olut, mustikkaviiniä, Black Toweria -valkkaria ja Kukko lageria. Saunan jälkeen lisää pihviä, sitten jälkkäriksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta, saunaa ja pihviä. Sitten olikin valmis nukahtamaan petilämpimään.

Sunnuntaina lähinnä siivoiltiin ja pakkailtiin. Palasimme Suomussalmen kautta, kun piti Ukin konetta käydä säätämässä. Mume oli tehnyt lihapullia potuilla ja vihanneksilla. Automatkalla kuunneltiin Dan Brownin Enkelit ja demonit -äänikirjaa, mikä muuten on aivan loistavaa autoviihdettä. Haluaisin nytkin olla kuuntelemassa tuota, mutta olen päättänyt, että kuuntelen äänikirjoja vain tien päällä ollessani autolla, pyörällä tai jalan. Kotona lukuaika kannattaa käyttää tekstin lukemiseen, mitä ei pysty liikkuessa tekemään.

Loma-TJ 3! Lomasuunnitelmista seuraavassa postauksessa.

Wappu 2010

Category: Education, Investment, Materialism, Party, Sport, Work — Abula at 21:32 EEST in May 10, 2010

Wappu 2010 vietettiin valmistuneena ja täten juhlistin sitä vain reilun vuorokauden. Biokemistien kanssa istuttiin Ainolassa puolisateessa ja jatkot kaverin luona. Ihan toimiva setti oli. Haalaritkin oli ihan päällä.

Työpaikalla muutettiin kolme kertaa isompiin tiloihin. Työmatka piteni noin 50 metriä. Toimistolla on sauna, jee.

Puntari hajosi, joten jouduin ostamaan uuden. Tällä hetkellä paino on jossain 92kg kieppeillä. Jalat on kipeänä juoksusta, joten olen juossut nyt vain noin puolet tavotemääristä. Parin viikon päästä on Terwa(puoli)maraton, jonka jälkeen pidän pitempään lepoa. Ostin uudet Asicsin Gel Kinseit.

Juostessa on kiva kuunnella Yle Areenan puheohjelmia sekä äänikirjoja. Tällä hetkellä kuuntelussa on Paras sijoitus. Ostin pari viikkoa sitten Nokiaa ja Orionia, mutta olen sen jälkeen tuumaillut, että ehkä EFT:t sopivat kuitenkin paremmin minulle. Reilun kolmen kuukauden päästä olisi tarkoitus ostaa lisää jotain. Dollariakin meinasin vaihtaa eurokriisin takia, mutta ilmeisesti euro ei rommaakkaan nyt vielä ihan hetkeen.

Pari päivää sitten oli pxn valmistujaiset. Vielä on ainakin kahdet tiedossa tälle keväälle.

Heinäkuu on lomakuu! Pitää alkaa hahmottelemaan, mitä sitä touhuaisi lomalla.

Diplomi-insinööri

Category: Culinarism, Education, Party, Social, Sport, Travel, Work — admin at 13:41 EEST in April 10, 2010

Ei meinaa vieläkään tajuta, mutta niin sitä vain ollaan valmistuttu. Tässäkin blogissa on moneen kertaan tullut kursseja listailtua yms. mietittyä, miten opinnot etenisi. 6.5v meni aikaa + 1v intissä. Lukio ei siis ole mitään tämän rinnalla. Vasta pari viimeistä vuotta on uskonut, että valmistuminen on mahdollista. Niinkuin arvata saattaa: hienolta tuntuu. Tarkotus on ollut pitkään jo kirjotella raportti koulunkäynneistäni, mutta saapa nähdä kykeneekö koskaan.

Paperit sain torstaina 25.3. ja valmistujaisbileet pidin 2.4.

Vieraita kävi paljon ja kaikilla oli hauskaa. Tarjoilut oli myös kohdallaan. Oli muunmuassa minttusuklaamansikkakakku, jota maistoin Kallen ja Riitan häissä jokunen vuosi sitten ja silloin päätin, että tätä on saatava. Lisäksi lempikarkkejani Väyrysen päitä, 6v kaapissa odotellut Tapanin antama Larsen ja juomina pari boolia ja vähä erikoisempia oluita. Kuvat saavat kertoa loput tarjoiluista.

Vielä valmistujaisohjelmassa olisi ravintolaruokailu Anteron kanssa. Ollaan yhdessä opiskeltu yläasteelta asti yhdessä ja päätettiin joskus hajonneena johonkin tenttiin lukiessa, että sitten kyllä käydään syömässä hyvin, kun valmistutaan.

Kuvia: Emo, px, oma.

Mitäs sitten seuraavaksi elämässä? Lähitulevaisuuden tavotteita on 22.5. pidettävä terwa(puoli)maraton ja loppukesästä sitten ehkä kokonainen. Töissä voisi opetella koodausta ja ulkomailla voisi viimein alkaa käydä. Olen myös aloittelemassa osakesijoittamista.

Tiski o riski

Category: Culinarism, Elma, Johanna, Party, Social, Sport — admin at 22:03 EET in March 8, 2010

Olipa viikonloppu, jonka haluan kirjata muistiin. Tisk otti ja tuli pidennetylle viikonloppuvapaalle Ouluun. Ohjelma rakennettiin jo vuosia sitten hyväksi havaituista elementeistä.

Torstai
Töideni jälkeen kaupasta mätöt. Sitten kokattiin kanaa jogurttikastikkeella + naan + riisi. Sauna. Dark Horizon 2. edition. Unta.

Perjantai
Kävin tekemässä puoli päivää töitä, jonka aikana Tisk ja Johanna pelaili pari erää Dominionia, joka on varsin mainio korttipeli. Pelattiin viikonloppuna yhteensä jotain 5 raundia. Puolilta päivin lähettiin vesijumppaan ja uimaan, mistä jatkettiin Amarilloon meksikolaista sapuskaa maistamaan. Sitten todettiin, ettei Leskisessä ole istumapaikkoja, joten käytiin takkatulibaarissa juomassa yhdet pitkät. Illalla otettiin perinteinen Elma läpi ja kuusi olutta -kisa, jonka vein kolmen minuutin marginaalilla. Ennen nukkumista käytiin vielä hakemassa Heikki juna-asemalta.

Lauantai
Jo pidempään oli ollut tarkoitus järjestää perinteikäs olutkävely, mutta ihmisillä on nykyään liikaa menoja. No päätimme kävellä Tiskin kanssa vaikka kahdestaan, mutta onneksemme ajankohta sopi myös Johannalle ja pxlle. Lisäksi myös pitkin talvea olutkävelyn perään haikaillut nSika ehti mukaan ja lajin elävä legenda, Heikki, ehti tulla piipahtamaan Oulussa.

Lähdimme liikkeelle Rotuaarin pallolta aamuysin tienoilla. Startissa oli mukana minä, Tisk, Johanna, px ja Heikki. nSika lähti hieman myöhässä kävelemään starttipaikalle, joten hän joutui kirimään noin tunnin etumatkamme bussilla. Reittimme suuntasi ensin Kaakkuriin, josta haettiin vähän sapuskata ja jatkettiin sitten Linnanmaalle. Matkalla poimittiin mukaan pxn pikkuveli, Jukka, joka tepasteli ex tempore Järvigrillijärven grillille, josta on haettu useilla eri kävelyreissuilla evästä. Grillille saapui myös vesvir ja Juha.

Grilliltä matka jatkui Kaijonharjuun hakemaan Tapania, josta jatkettiin Linnanmaan Alkoon ja sieltä Rajakylään saattamaan nSika kotia. Sitten jatkettiin Herukan Shellille, josta taaperrettiin Syynimaan kautta takaisin keskustaan. Johanna siirtyi bussilla kotia vajaan 50 km kävelyn jälkeen. Syynimaalta jatkoi reissun loppuun aloittajista neljä eli minä, Tisk, px ja Heikki. Iltasapuskat haettiin Swingistä. Päivän lopuksi alkoi reilu 10 asteen pakastuminen hyydyttämään kävelijöitä ja pysähtelyä välteltiin. Takaisin oltiin noin 13 tunnin päästä aloituksesta ja hieman kävelijästä riippuen matkaa tuli 60km +-2km. Oma ennätykseni jäi muutaman kilometrin päähän. Jos olisi ollut GPS mukana eli olisi tiennyt, kuinka paljon oltiin kävelty, niin olisi varmasti ollut melkoinen houkutus yrittää rikkoa ennätys. Ensi kerralla sitten.

Illalla saunottiin ja jatkoiltiin ydinporukan + MaijaJuhaTapanin kanssa.

Sunnuntai
Pyhäpäivä oli pyhitetty makoilulle. Pelasimme Dominionia, kokkasimme kreikkalaistyyliset pöperöt (kotikebabbia, tsatsikia, ezmeä, raakapaistettuja pottuja, salaattia), saunoimme kahdesti ja koomasimme. Heikki lähti joskus su-aamuna klo 5 tai jotain.

Maanantai
Back to arki. Tisk lähti myös jollain kello viiden junalla.

Mietteet
Etukäteen tuli mietittyä, että vieläkö tälläiset tapaamiset ovat hauskoja, mutta jälkikäteen on sanottava, että itselläni oli kyllä hauskaa ja lauantai, miitin pääpäivä, onnistui todella hyvin. Matka taittui, osallistujia taisi olla yhteensä 10 (parhaimmillaan yhtäaikaisesti 9) ja ilmeisesti kaikilla oli hauskaa. Harva etukäteen arvaa, kuinka hupaisaa tälläinen harrastetoiminta onkaan. Kiitos kaikille ja erityisesti Tiskille ja Heikille, kun jaksoitte matkustaa luoksemme.

Helmikuun päätös

Category: Culinarism, Johanna, Party — admin at 0:14 EET in March 1, 2010

Viikonloppuna juhlistettiin yhteissynttäreitä sekä 95 kg painorajan alitusta.

Varsinaisena synttäripäivänä, viime torstaina, maistelin Mikkeller Blackin. Odotukset olivat korkealla, mutta olut petti pahasti. Huonoin Imperial Stout, mitä olen maistanut. Aivan liian palaneen makuista. 356.

Perjantaina pidin vapaata, koska halusimme juhlistaa rauhassa synttäreitämme. Aloitimme Renesans-pannukakkuravintolassa jauheliha-sipuli-aurajuusto ja mansikkahillo-kermavaahto-vaniljajäätelö -kakuilla. Sen jälkeen siirryttiin Eden-kylpylään kuntosaleilemaan ja kylpylöimään joululahjana saaduilla lipuilla. Emme odottaneet paljoa, mutta viihdyimme kyllä lopulta erinomaisesti kolme tuntia ja pitempääkin olisi voinut. Allasbaarin pari pitkää tarjosi sopivasti välissä istuskeluhetkiä. Ulkoaltaan +15 oli kyllä niin rajoilla, että pystyi voittamaan itsensä ja pulahtamaan altaaseen. Kokemus ei luonut kovin paljoa uskoa mahdolliseen avantouintikokeiluun. Edenin jälkeen pyöräiltiin kotia laittautumaan ja sitten illalliselle ravintola Istanbuliin.

Istanbulin alkupala lupasi paljon: meze-lautanen kahdelle sisälsi karitsan maksaa (en pidä maksasta), aurinkokuivatut tomaatit, salaattijuustoa, viinilehtikääryleet mintulla vahvasti maustetut (paras viinilehtikääryle, mitä oon maistanut), marinoitua valkosipulia, leipää, valkosipulivoita, porkkanasosetta, sienisalaattia, paputahnaa, makea chili täytettynä juustolla, tsatsikia ja ezmeä. Moni alkupalan elementeistä oli jo tuttuja, mutta pidämme kyllä kovasti näistä välimeren perinteisistä pikkupaloista. Pääruoiksi otettiin molemmat döner kebabit, koska haluttiin verrata, millaista on peruskebua 3-4 kertaa kalliimpi kebab. Johanna otti iskenderin (eli leipäkuutiot, jugurttia, lihaa, kastiketta, vähä kasvista) ja minä kebabin kasviksilla, vuohenjuustolla ja paistetulla riisillä. Kebabit olivat toki hyviä, mutta ei me niitä juurikaan parempina pidetty kuin normikebabmestojen. Ensi kerralla pitää tilata jotain avotuliruokaa, mitä ravintola myös tarjoaa. Istanbulin tunnelma ja puitteet olivat hienot ja kokonaisuudessaan ravintolakokemuksesta jäi tosi hyvä maku.

Lopuksi meinattiin käydä vielä yksillä ensin Leskisessä, mutta vaihdettiin sitten Graaliin, joka kuitenkin oli jo turhan täynnä ja jatkettiin kotia kohti. Matkalla kuitenkin poikettiin vielä Gloriassa, kun oli ollut aiemmin puhetta, että voisi joskus katsastaa paikan. Löytyi jopa maistamaton belgiolut: Barbar Belgian Honey Ale. Makuunista haettiin vielä Ben & Jerry Bohemian Raspberry -jäätelöt, jotka olivat osapalkinto 95 kg:n alituksesta.

Lauantaina lähdettiin Keminmaahan ja matkalla haettiin Camillosta pitsat. Jauheliha-aurajuusto-ananas-valkosipuli-pitsa oivoi. Tämä oli toinen osa laihdutuspalkinnosta. Seuraavaksi tähdätään 94 kg alle, ja sitten saakin tilata luettavaa kirjakaupasta. Keminmaassa kokattiin päivänsankarille pannupottuja, paahtopaistia, kasviksia ja pippurikastiketta - varmasti toimiva setti. Lisäksi oli marjapirtelöä ja iltapalana testattiin päärynää, ilmakuivattua kinkkua ja pähkinäbrandyjuustoa. Ilmeisesti kaikille maistui.

Tammikuun tunnelmia

Category: Book, Education, Internet, Johanna, Materialism, Party, Sport, Travel, Work — admin at 22:04 EET in January 28, 2010

Tammikuu alkaa olla lopuillansa ja tähän väliin taas pientä tilannepäivitystä elämästä.

Unohdin viime kerralla kirjoittaa Helsinkireissusta, joka tehtiin Johannan, pxn ja Juhan kanssa marraskuun alussa. Oulusta lähdettiin torstaina päivällä ja mentiin melko suoraa reittiä Kristiinankaupunkiin paikalliseen hotelliin yöksi. Matkalla kuvattiin tottakai kunnantaloja ja -kylttejä. Perjantaina ajeltiin Turun kautta Helsinkiin ja käytiin matkalla hakemassa kuvia muutamista uusista kunnista (Raasepori, Länsi-Turunmaa ja mitä näitä nyt onkaan tullut). Perjantai-iltana käytiin Infected Mushroomin keikalla Freda51:ssä ja samalla tavattiin muutamaa eteläkaveria (Karlis, aqu). Yöt oltiin Alppiharjussa Adan luona, missä myös lauantain irc-miitti vietettiin. Lauantaina käytiin ostoksilla Arkadian lippulaiva-Alkossa ja syömässä paikallisessa mättölässä (Weeruska), jonka tarjonta oli kyllä mainiota - varsinkin PK-seudun hinnoille suhteutettuna. Erinäisten lisäsäätöjen myötä saatiin lopulta vielä reilusti alennusta (30-40%). Paluumatkalla haettiin vielä Sastamalan kyltti ja hajoiltiin 12 tuntia autossa. Onneksi kuski jaksoi ajaa.

Vuoden ensimmäisellä työviikolla myös varmistui työsopimuksen jatkuminen, hurraa! Dippa alkaa olla paketissa (viimeiset viilailut menossa ja sitten vain odottelua) ja sen myötä pystyin siirtymään täysipäiväiseksi työntekijäksi. Iltasin oon koittanut aina vähän lueskella alan kirjoja, jotta myös teoriapuoli vahvistuisi koodauksessa. On kyllä älyttömästi oppinut uutta tässä vajaassa vuodessa, mitä olen Koodiviidakolla ollut (2009 maaliskuussa alotin).

Vuoden alusta alkoi taas liikunnat maistumaan ja tällä hetkellä paino alkaa olla jo vakiintumassa 96kg seuduille. Oon yrittänyt pari kertaa viikossa käydä juoksemassa ja tähdätä 22.5. pidettävään Terwa(puoli)maratoniin. Valitettavasti ei kykene mitenkään tässä ajassa valmistautumaan kokomatkalle, mutta olen kyllä tyytyväinen, jos puolikaskin taittuisi 5 kuukauden treenillä. Ajattelin seurata Sepon ohjelmaa. Lisäksi on nyt käyty pari kertaa viikossa uimassa ja tietenkin punnerreltu. Ei ole vieläkään mennyt 100 kerralla, mutta nyt pitkästä aikaa on tulokset alkanut taas parantua. Johtunee varmaan lähinnä painon laskemisesta.

Painonpudotuksessa asetin palkintoja tasakilojen saavuttamiselle. Saavutus on tapahtunut, kun paino on pysynyt vaaditun rajan alapuolella viitenä peräkkäisenä punnituspäivänä. Palkinnot ovat:
- 95 kg: Bohemian Raspberry jäätelöä ja Camillon tuplajauhelihapitsa aurajuustolla
- 94 kg: Neljä retkeä
- 93 kg: iso oluttilaus Systembolagetista (esim. 200e)
- 92 kg: Oz DVD-box koko tuotanto (pitkään toivonut, mutta jäänyt ostamatta, kun ollut epävarmuutta, miten ehtii katsoa…)
- 91 kg: en kerro, hähää
- 90 kg: Fjällraven Akka R/S 2

Mietitään lisää palkintoja, kunhan saavutan 90 kg rajan.

Tulevissa tapahtumissa on tiedossa ainakin kiinalaisen safkan tekoa porukoille, yhteissynttäripippalointia kahdestaan ja myös kavereiden kera. Toivottavasti tulisi myös käytyä hiihtämässä ja talvimaastopyöräilemässä, mutta nämä -21 -kelit ei paljoa innosta.

Joulu 2009 ja 100 kg

Category: Culinarism, Johanna, Materialism, Party, Sport — Abula at 0:07 EET in December 31, 2009

Tulipa hyvää kanasalaattia: savusuolalla ja African Nomulla maustettua kanaa + tomaattia + kurkkua + sipulia + paprikaa + jäävuorisalaattia + aurajuustoa ja päälle Lempeää Löökikastiketta. Pari päivää sitten kalahti 100 kg puntariin, joten nyt olisi pikku hiljaa taas aika kääntää päiväkalorit negatiiviseksi. Pikkulenkilläkin kävin eilen.

Jouluna oltiin kotona Etu-Lyötyssä, mutta syömässä käytiin Hiirosessa. Tapanina siirryttiin muutamaksi päiväksi Keminmaahan. Ruokana oli tänä jouluna graavilohta, naudan ulkopaistia, pottua, porkkanalaatikkoa, vuohenjuustoviikunasalaattia, emon salaattikastiketta, vanhaa goudaa, mustapekkaa, Castellon sinihometta, hollantilaista savujuustoa, leipäjuustoa, Öljypuun majoneeseja, valkosipulipikkelsiä, karjalanpiirakoita, munavoita, punaviiniä, olutta, majoneesikatkarapusalaattia. Emo voi kommentoida mitä ruokaa oli Hiirosessa, jos jaksaa.

Lahjaksi saatiin vaikka ja mitä, ja niistä parhaimpia olivat viinikarahvi, Runo-lautaset, kotiolohousut, viini- ja olutlasit, hierontalahjakortti ja juustotarjotin.

Kurssit kasassa

Category: Book, Education, Johanna — Abula at 21:33 EEST in October 18, 2009

Käsittämätöntä, mutta sain viimeisenkin kurssin valmiiksi. Sitten vain pusketaan dippa valmiiksi maaliskuuhun mennessä ja homma on paketissa.

Tämän lisäksi elämä on arkea töissä ja kotona. Liikunnat on vähissä, mutta kirjoja on tullut luettua tavallista enempi. Viikko sitten sain Johannalta lahjaksi Neitsythäkin, joka tuli jo luettua. Nyt menossa SVN book.

Tower Defenseä on myös tullut viikko pelailtua.

Norja-tour 2009

Category: Johanna, Travel — Abula at 23:22 EEST in October 1, 2009

Vaikka kiirettä piteleekin, niin ehdimme käydä yhden pidemmän viikonlopun Lapissa ja Norjassa. Kuvakollaasi.

Pekkalamökkeily

Category: Education, Johanna, Travel — admin at 20:35 EEST in August 30, 2009

Ajatus oli tehdä raportti parin viikon takaisesta mökkireissusta - niin hyviä kuvia ja hetkiä saatiin - mutta koska Johanna jo kerkesi tämän erinomaisesti tehdä, niin tyydyn vain linkittämään hänen Onkiblogiinsa.

Tämä ja edellinen viikonloppu on mennyt tenttiinlukiessa. Toivottavasti tietotekniikan diplomi-insinööritutkintoni viimeinen tentti tulee olemaan ensi perjantaina. Proffa vastasi dippatyöstä, että jatka samaan malliin eli kai sitten voi sanoa, että 20% on siitä tehtynä.

Kirjoja ja päivityksiä

Category: Book, Culinarism, Education, Johanna, Party, Politics, Social, Travel, Work — admin at 21:42 EEST in August 23, 2009

Päivittelinpä punnerrussivuni. Olutdatat sain myös viimein siirrettyä tietokantaan, mutta projektisivua en ole vielä toteuttanut. Oluita on kuitenkin maisteltuna nyt jotakuinkin 250.

Kirjasaralla luen tällä hetkellä The Happiness Hypothesistä, joka kertoo vinkkejä, kuinka lisätä onnellisuutta omassa elämässä: mahdollisimman lyhyt työmatka, hyvät ihmissuhteet, paljon vapaa-aikaa materian kustannuksella, ei melua jne. Varmaan moni allekirjoittaa, että elämä kannattaa elää mahdollisimman onnellisesti, joten miksipä ei katsoisi, mitä muut ovat havainneet ja ottaa sitten niistä opiksi, jos tarvetta on.

Sen lisäksi tilasin juuri Sensuurin Suomi -kirja. Filosofi Jukka Hankamäki vaikuttaa tällä tällä hetkellä - heti Jussi Halla-ahon jälkeen - kirjoittavan mielenkiintoisimpia tekstejä. Kirjan kappaleet löytyvät kyllä Jukan blogista, mutta ajattelin osittain kannatuksen vuoksi lukea ne kirjamuodossa.

Uskoisin, että pari viikkoa sitten meni läpi toiseksi viimeinen kurssi, joten nyt olisi jäljellä enää viimeinen eli Konenäkö. Tämä viikonloppu ja toivottavasti myös seuraava on mennyt lukemisen parissa. En millään haluaisi käydä enää kuin kerran tentissä, joten panokset ovat kovat 4.9. Dippatyöstä on tehtynä 1-20% riippuen mitä proffa vastaa teoriaosastani. Koska aika eikä motivaatiokaan oikein enää riitä kahteen työhön, niin olen päättänyt luopua sairaalahommistani. Tosin saa nähdä, milloin vaihto tapahtuu, koska seuraajani tulee olemaan luultavasti kaverini ja luonnollisesti alkuvaiheessa tulen opastamaan häntä jonkin aikaa. Niin se vain elo etenee.

Viime torstaina oli Taiteilijoiden yö. En ole aikaisempina vuosina noteerannut tapahtumaa, joten oli melkoinen yllätys tajuta, kuinka suuresta tapahtumasta on kyse. Oulussa oli illan aikana yli 60 tapahtumaa, ja niistä useat kiinnosti myös minua, joka ei yleensä taiteesta paljoa nauti. Kävimme katsomassa muotinäytöstä, moottorisahaveistämistä, runonlausuntaa, naispainia, muutamaa keikkaa, taidemaalauksia, ilotulitusta… Yritimme myös käydä maistelemassa tapaksia paikallisessa tapas-ravintolassa, mutta koska se oli aivan täynnä, niin siirryimme melkein vastaavaan paikkaan, Toreroon. Otettiin puoliksi tomaattileivät serranokinkulla, potut aiolilla ja kanasalaatti. Ruoka oli niin hyvää, että seuraavana iltana piti kokata kotona samoja herkkuja. Ilta oli myös siinä mielessä mielenkiintoinen, kun tapasimme muutaman tunnin aikana niin paljon uusia ja myös vanhoja tuttuja. Tai tuskin niistä mitään tuttuja tuli, mutta esiteltiin toisemme kuitenkin jne. Varmaan jotain 15 uutta tavattiin.

Viikko sitten vietettiin kahdestaan mökkiviikonloppu Rovaniemen Pekkalassa. Tarkoitus on tehdä siitä reissusta pieni raportti, jotta muutamat kivat kuvat jäisivät paremmin talteen.

Heinäkuu heilahti

Category: Culinarism, Education, Johanna, Social, Work — admin at 23:30 EEST in July 29, 2009

Lehtoranta kävi pe-la yötä täällä levähtämässä matkalla Käsivarteen. Lentokoneella menevät viimeisen pätkän jollekin tunturijärvellä ja sieltä sitten Kalottireittiä takaisin sivistykseen. Kateeksi käy. Tehtiin kotikebabit, maisteltiin muutamat oluet ja käytiin iltapyöräilyllä Putkella, missä Johanna kalasti näytöstyyliin parit kuhat. Johanna on nyt enemmänkin innostunut taas kalastuksesta ja perusti ihan bloginkin sille.

Nautin kesästä minkä töiltäni kerkeän, eli käytännössä se tarkoittaa pyörälenkkejä pari kertaa viikossa, illanistujaisia kavereiden kanssa pari kertaa viikkossa, hyvän ruuan syöntiä ja sellaista. Ei kovin merkittäviä asioita siis ole muistiin kirjattavaksi.

Kävin viimein kuvaamassa vanhoja kotiseutuja eli paikkoja, missä olen joskus asunut. Ajatus on ollut dokumentoida talteen nuoruuden ja lapsuuden maisemia ennenkuin ne muuttuvat niin paljon, ettei tunnista enää. Ihan haikeita hetkiä tuli katsellessa ensimmäistä luokkahuonetta Haukiputaan Kiviniemssä ja muitakin kouluja (Oulunsuun ala-aste, Kastellin yläaste ja lukio), missä on vuosia viettänyt. Myös yliopistokampus alkaa nyt jo (muutin pois sieltä 3kk sitten) tuntumaan haikealta. Siellä tuli vietettyä joku 5 vuotta opiskelijaelämää, jollaista tuskin koskaan enää tulee.

Ylihuomenna olisi taas tietoturvan peruskurssin tentti, joka nyt kolmannella yrityksellä soisi menevät läpi. Sen jälkeen pitäisi puuttua enää yksi kurssi ja dippatyö, joka on myös koko ajan työn alla. Tai oikeastaan töissä on nyt ollut hieman kiirettä itse koodailujen kanssa, joten dipalle en ole malttanut niin paljoa antaa aikaa :/.

Oluissa on menossa juuri tällä hetkellä numero 236.

4.7. vietettiin leppoisa ilta Keminmaassa uusien kavereiden kotona Kallinkankaalla. Grillattiin, juotiin ja syötiin eli normisettiä, mutta oli keskimääräistä hauskempaa. Siksi sen tähän kirjoitin ylös. Uga.

Ainiin, pitkäaikainen tavoitteeni, käydä Valkosipuliyössä, toteutui tänä kesänä. Tai tarkemmin ottaen tapahtuma on nykyään nimeltään Roviantti ja oikeastaan sillä ei ole alkuperäisen valkosipuliyön kanssa juurikaan tekemistä. Ennen kadut oli täynnä ihmisiä ja pikkukojuja, mistä sai maistiaisia. Nykyään aidatulla alueella soi musiikki kovalla ja pari isoa ravintolaa tarjoilee muutamaa eri annosta, jotka eivät ole edes mitään valkosipuliteemaisia. Ostimme silti maistelupassin ja ihan mukava oli käydä pyörähtämässä. Silti harmittaa kovasti, että tapahtuman luonne on muuttunut täysin. Valkosipuliyö oli aikoinaan Oulun suurin tapahtuma, mutta ilmeisesti se ei tuottanut rahaa oikein kellekään, joten nykyinen muoto on kai sen takia kehittynyt.

Kesäfiilikset

Category: Johanna, Party, Social — admin at 13:33 EEST in June 28, 2009

Aivan mahtavaa, kun kerrankin Oulussa on kunnon kesäkelit. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä 25 joka päivä. Töissä tulee haikailtua ulos ja kun sinne pääsee, niin kroketit, mölkyt, terassit yms. maistuu. Tänä perjantaina lähinki töistä hieman aikasemmin ja pitsojen kautta Ainolaan ottamaan arskaa kavereitten kanssa. Siitä sitten pikniktarpeiden (valkkaria, pari olutta, passio-hedelmiä, patonkia, valkosipulipikkelsiä, kylmäsavuhärkää, savujuustoa, kirsikoita) kera Nallikariin jatkamaan arskailua + pelailua. Lauantaina pelattiin minigolfia ja mölökkyä taasen ja tehtiin päivällä kilo tsatsikia ja sille salaatti- ja lihakaverit. Tänään on sitten kokkaillaan taas pitkästä aikaa Hengan luona autenttista kiinalaista.

Juhannus vietettiin Kuivaniemellä Luujoen varrella. Puolivälissä viikonloppua pilvet kaikkos, jolloin tapahtui myös merkittävä edistyminen mukavuudessakin. emps tuli Vaasasta vahvistamaan, mikä tietenkin aina kasvattaa reissujen viihtyvyyttä. Hauskaa oli myös samassa pihapiirissä mökin tarjoajan ilakoivat sukulaiset, jotka lauloivat karaokea (ihan hauskaa oikeestikin) aamusta yöhön ja muutenkin pitivät vauhdikasta kemuamista yllä.

Kaksvuotispäivä

Category: Culinarism, Johanna, Party, Social — Abula at 18:39 EEST in June 14, 2009

Vietettiin eilen 2v-päivää, vaikkakin virallisesti päivä on vasta huomenna maanantaina. Käytiin ensin ruokkimassa sorsia (ja samalla valitettavasti myös lokkeja ja puluja) ranskanleivällä Ainolanpuistossa ja kiertelmässä vanhassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sitten käytiin katsomassa superpesisottelu Oulun Lippo vs. Kouvolan pallonlyöjät. Joskus viime vuosikymmenellä kävin katsomassa pelejä viikoittain, kun se oli ilmaista Lipon pesiskouluun osallistuville. Sittemmin tämä etu poistettiin (minkähän ihmeen takia?). Eipä ollut pelissä enää vanhaa kunnon tunnelmaa (Lippo on sarjan viimeisimpiä ja katsojia sen mukaisesti), mutta itse pesäpallo on kyllä hieno laji. Perinteitä noudattaen piti ostaa parit makkarat, mutta olutta ei raskittu juoda.

Pelin jälkeen käytiin kotona vaihtamassa hieman vaatetta ja juomassa Nørrebro La Granja Espresso Stout (205. olut), ja sitten siirryttiin välimeren ravintola Olimpokseen. Panostettiin ja ostettiin molemmille välimeren menuut eli alkuruuaksi kreikkalaista salaattia, tzatzikia, ezme-dippiä, leipää, pääruuaksi kanavarrasta, porsaanfilettä ja uunilammasta ja jälkkäriksi jäätelöannokset kahvilla. Ateria oli yksi elämäni parhaista (ja kallein?).

Ruuan jälkeen siirryttiin vielä Syynimaalle kaveroimaan pariksi tunniksi.

Loistava päivä.

Ainiin bongasin myös eilen rekisterikilven numero 1! Hä?

« Previous PageNext Page »