Joulu 2009 ja 100 kg

Category: Culinarism, Johanna, Materialism, Party, Sport — Abula at 0:07 EET in December 31, 2009

Tulipa hyvää kanasalaattia: savusuolalla ja African Nomulla maustettua kanaa + tomaattia + kurkkua + sipulia + paprikaa + jäävuorisalaattia + aurajuustoa ja päälle Lempeää Löökikastiketta. Pari päivää sitten kalahti 100 kg puntariin, joten nyt olisi pikku hiljaa taas aika kääntää päiväkalorit negatiiviseksi. Pikkulenkilläkin kävin eilen.

Jouluna oltiin kotona Etu-Lyötyssä, mutta syömässä käytiin Hiirosessa. Tapanina siirryttiin muutamaksi päiväksi Keminmaahan. Ruokana oli tänä jouluna graavilohta, naudan ulkopaistia, pottua, porkkanalaatikkoa, vuohenjuustoviikunasalaattia, emon salaattikastiketta, vanhaa goudaa, mustapekkaa, Castellon sinihometta, hollantilaista savujuustoa, leipäjuustoa, Öljypuun majoneeseja, valkosipulipikkelsiä, karjalanpiirakoita, munavoita, punaviiniä, olutta, majoneesikatkarapusalaattia. Emo voi kommentoida mitä ruokaa oli Hiirosessa, jos jaksaa.

Lahjaksi saatiin vaikka ja mitä, ja niistä parhaimpia olivat viinikarahvi, Runo-lautaset, kotiolohousut, viini- ja olutlasit, hierontalahjakortti ja juustotarjotin.

Kurssit kasassa

Category: Book, Education, Johanna — Abula at 21:33 EEST in October 18, 2009

Käsittämätöntä, mutta sain viimeisenkin kurssin valmiiksi. Sitten vain pusketaan dippa valmiiksi maaliskuuhun mennessä ja homma on paketissa.

Tämän lisäksi elämä on arkea töissä ja kotona. Liikunnat on vähissä, mutta kirjoja on tullut luettua tavallista enempi. Viikko sitten sain Johannalta lahjaksi Neitsythäkin, joka tuli jo luettua. Nyt menossa SVN book.

Tower Defenseä on myös tullut viikko pelailtua.

Norja-tour 2009

Category: Johanna, Travel — Abula at 23:22 EEST in October 1, 2009

Vaikka kiirettä piteleekin, niin ehdimme käydä yhden pidemmän viikonlopun Lapissa ja Norjassa. Kuvakollaasi.

Pekkalamökkeily

Category: Education, Johanna, Travel — admin at 20:35 EEST in August 30, 2009

Ajatus oli tehdä raportti parin viikon takaisesta mökkireissusta - niin hyviä kuvia ja hetkiä saatiin - mutta koska Johanna jo kerkesi tämän erinomaisesti tehdä, niin tyydyn vain linkittämään hänen Onkiblogiinsa.

Tämä ja edellinen viikonloppu on mennyt tenttiinlukiessa. Toivottavasti tietotekniikan diplomi-insinööritutkintoni viimeinen tentti tulee olemaan ensi perjantaina. Proffa vastasi dippatyöstä, että jatka samaan malliin eli kai sitten voi sanoa, että 20% on siitä tehtynä.

Kirjoja ja päivityksiä

Category: Book, Culinarism, Education, Johanna, Party, Politics, Social, Travel, Work — admin at 21:42 EEST in August 23, 2009

Päivittelinpä punnerrussivuni. Olutdatat sain myös viimein siirrettyä tietokantaan, mutta projektisivua en ole vielä toteuttanut. Oluita on kuitenkin maisteltuna nyt jotakuinkin 250.

Kirjasaralla luen tällä hetkellä The Happiness Hypothesistä, joka kertoo vinkkejä, kuinka lisätä onnellisuutta omassa elämässä: mahdollisimman lyhyt työmatka, hyvät ihmissuhteet, paljon vapaa-aikaa materian kustannuksella, ei melua jne. Varmaan moni allekirjoittaa, että elämä kannattaa elää mahdollisimman onnellisesti, joten miksipä ei katsoisi, mitä muut ovat havainneet ja ottaa sitten niistä opiksi, jos tarvetta on.

Sen lisäksi tilasin juuri Sensuurin Suomi -kirja. Filosofi Jukka Hankamäki vaikuttaa tällä tällä hetkellä - heti Jussi Halla-ahon jälkeen - kirjoittavan mielenkiintoisimpia tekstejä. Kirjan kappaleet löytyvät kyllä Jukan blogista, mutta ajattelin osittain kannatuksen vuoksi lukea ne kirjamuodossa.

Uskoisin, että pari viikkoa sitten meni läpi toiseksi viimeinen kurssi, joten nyt olisi jäljellä enää viimeinen eli Konenäkö. Tämä viikonloppu ja toivottavasti myös seuraava on mennyt lukemisen parissa. En millään haluaisi käydä enää kuin kerran tentissä, joten panokset ovat kovat 4.9. Dippatyöstä on tehtynä 1-20% riippuen mitä proffa vastaa teoriaosastani. Koska aika eikä motivaatiokaan oikein enää riitä kahteen työhön, niin olen päättänyt luopua sairaalahommistani. Tosin saa nähdä, milloin vaihto tapahtuu, koska seuraajani tulee olemaan luultavasti kaverini ja luonnollisesti alkuvaiheessa tulen opastamaan häntä jonkin aikaa. Niin se vain elo etenee.

Viime torstaina oli Taiteilijoiden yö. En ole aikaisempina vuosina noteerannut tapahtumaa, joten oli melkoinen yllätys tajuta, kuinka suuresta tapahtumasta on kyse. Oulussa oli illan aikana yli 60 tapahtumaa, ja niistä useat kiinnosti myös minua, joka ei yleensä taiteesta paljoa nauti. Kävimme katsomassa muotinäytöstä, moottorisahaveistämistä, runonlausuntaa, naispainia, muutamaa keikkaa, taidemaalauksia, ilotulitusta… Yritimme myös käydä maistelemassa tapaksia paikallisessa tapas-ravintolassa, mutta koska se oli aivan täynnä, niin siirryimme melkein vastaavaan paikkaan, Toreroon. Otettiin puoliksi tomaattileivät serranokinkulla, potut aiolilla ja kanasalaatti. Ruoka oli niin hyvää, että seuraavana iltana piti kokata kotona samoja herkkuja. Ilta oli myös siinä mielessä mielenkiintoinen, kun tapasimme muutaman tunnin aikana niin paljon uusia ja myös vanhoja tuttuja. Tai tuskin niistä mitään tuttuja tuli, mutta esiteltiin toisemme kuitenkin jne. Varmaan jotain 15 uutta tavattiin.

Viikko sitten vietettiin kahdestaan mökkiviikonloppu Rovaniemen Pekkalassa. Tarkoitus on tehdä siitä reissusta pieni raportti, jotta muutamat kivat kuvat jäisivät paremmin talteen.

Heinäkuu heilahti

Category: Culinarism, Education, Johanna, Social, Work — admin at 23:30 EEST in July 29, 2009

Lehtoranta kävi pe-la yötä täällä levähtämässä matkalla Käsivarteen. Lentokoneella menevät viimeisen pätkän jollekin tunturijärvellä ja sieltä sitten Kalottireittiä takaisin sivistykseen. Kateeksi käy. Tehtiin kotikebabit, maisteltiin muutamat oluet ja käytiin iltapyöräilyllä Putkella, missä Johanna kalasti näytöstyyliin parit kuhat. Johanna on nyt enemmänkin innostunut taas kalastuksesta ja perusti ihan bloginkin sille.

Nautin kesästä minkä töiltäni kerkeän, eli käytännössä se tarkoittaa pyörälenkkejä pari kertaa viikossa, illanistujaisia kavereiden kanssa pari kertaa viikkossa, hyvän ruuan syöntiä ja sellaista. Ei kovin merkittäviä asioita siis ole muistiin kirjattavaksi.

Kävin viimein kuvaamassa vanhoja kotiseutuja eli paikkoja, missä olen joskus asunut. Ajatus on ollut dokumentoida talteen nuoruuden ja lapsuuden maisemia ennenkuin ne muuttuvat niin paljon, ettei tunnista enää. Ihan haikeita hetkiä tuli katsellessa ensimmäistä luokkahuonetta Haukiputaan Kiviniemssä ja muitakin kouluja (Oulunsuun ala-aste, Kastellin yläaste ja lukio), missä on vuosia viettänyt. Myös yliopistokampus alkaa nyt jo (muutin pois sieltä 3kk sitten) tuntumaan haikealta. Siellä tuli vietettyä joku 5 vuotta opiskelijaelämää, jollaista tuskin koskaan enää tulee.

Ylihuomenna olisi taas tietoturvan peruskurssin tentti, joka nyt kolmannella yrityksellä soisi menevät läpi. Sen jälkeen pitäisi puuttua enää yksi kurssi ja dippatyö, joka on myös koko ajan työn alla. Tai oikeastaan töissä on nyt ollut hieman kiirettä itse koodailujen kanssa, joten dipalle en ole malttanut niin paljoa antaa aikaa :/.

Oluissa on menossa juuri tällä hetkellä numero 236.

4.7. vietettiin leppoisa ilta Keminmaassa uusien kavereiden kotona Kallinkankaalla. Grillattiin, juotiin ja syötiin eli normisettiä, mutta oli keskimääräistä hauskempaa. Siksi sen tähän kirjoitin ylös. Uga.

Ainiin, pitkäaikainen tavoitteeni, käydä Valkosipuliyössä, toteutui tänä kesänä. Tai tarkemmin ottaen tapahtuma on nykyään nimeltään Roviantti ja oikeastaan sillä ei ole alkuperäisen valkosipuliyön kanssa juurikaan tekemistä. Ennen kadut oli täynnä ihmisiä ja pikkukojuja, mistä sai maistiaisia. Nykyään aidatulla alueella soi musiikki kovalla ja pari isoa ravintolaa tarjoilee muutamaa eri annosta, jotka eivät ole edes mitään valkosipuliteemaisia. Ostimme silti maistelupassin ja ihan mukava oli käydä pyörähtämässä. Silti harmittaa kovasti, että tapahtuman luonne on muuttunut täysin. Valkosipuliyö oli aikoinaan Oulun suurin tapahtuma, mutta ilmeisesti se ei tuottanut rahaa oikein kellekään, joten nykyinen muoto on kai sen takia kehittynyt.

Kesäfiilikset

Category: Johanna, Party, Social — admin at 13:33 EEST in June 28, 2009

Aivan mahtavaa, kun kerrankin Oulussa on kunnon kesäkelit. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöä 25 joka päivä. Töissä tulee haikailtua ulos ja kun sinne pääsee, niin kroketit, mölkyt, terassit yms. maistuu. Tänä perjantaina lähinki töistä hieman aikasemmin ja pitsojen kautta Ainolaan ottamaan arskaa kavereitten kanssa. Siitä sitten pikniktarpeiden (valkkaria, pari olutta, passio-hedelmiä, patonkia, valkosipulipikkelsiä, kylmäsavuhärkää, savujuustoa, kirsikoita) kera Nallikariin jatkamaan arskailua + pelailua. Lauantaina pelattiin minigolfia ja mölökkyä taasen ja tehtiin päivällä kilo tsatsikia ja sille salaatti- ja lihakaverit. Tänään on sitten kokkaillaan taas pitkästä aikaa Hengan luona autenttista kiinalaista.

Juhannus vietettiin Kuivaniemellä Luujoen varrella. Puolivälissä viikonloppua pilvet kaikkos, jolloin tapahtui myös merkittävä edistyminen mukavuudessakin. emps tuli Vaasasta vahvistamaan, mikä tietenkin aina kasvattaa reissujen viihtyvyyttä. Hauskaa oli myös samassa pihapiirissä mökin tarjoajan ilakoivat sukulaiset, jotka lauloivat karaokea (ihan hauskaa oikeestikin) aamusta yöhön ja muutenkin pitivät vauhdikasta kemuamista yllä.

Kaksvuotispäivä

Category: Culinarism, Johanna, Party, Social — Abula at 18:39 EEST in June 14, 2009

Vietettiin eilen 2v-päivää, vaikkakin virallisesti päivä on vasta huomenna maanantaina. Käytiin ensin ruokkimassa sorsia (ja samalla valitettavasti myös lokkeja ja puluja) ranskanleivällä Ainolanpuistossa ja kiertelmässä vanhassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Sitten käytiin katsomassa superpesisottelu Oulun Lippo vs. Kouvolan pallonlyöjät. Joskus viime vuosikymmenellä kävin katsomassa pelejä viikoittain, kun se oli ilmaista Lipon pesiskouluun osallistuville. Sittemmin tämä etu poistettiin (minkähän ihmeen takia?). Eipä ollut pelissä enää vanhaa kunnon tunnelmaa (Lippo on sarjan viimeisimpiä ja katsojia sen mukaisesti), mutta itse pesäpallo on kyllä hieno laji. Perinteitä noudattaen piti ostaa parit makkarat, mutta olutta ei raskittu juoda.

Pelin jälkeen käytiin kotona vaihtamassa hieman vaatetta ja juomassa Nørrebro La Granja Espresso Stout (205. olut), ja sitten siirryttiin välimeren ravintola Olimpokseen. Panostettiin ja ostettiin molemmille välimeren menuut eli alkuruuaksi kreikkalaista salaattia, tzatzikia, ezme-dippiä, leipää, pääruuaksi kanavarrasta, porsaanfilettä ja uunilammasta ja jälkkäriksi jäätelöannokset kahvilla. Ateria oli yksi elämäni parhaista (ja kallein?).

Ruuan jälkeen siirryttiin vielä Syynimaalle kaveroimaan pariksi tunniksi.

Loistava päivä.

Ainiin bongasin myös eilen rekisterikilven numero 1! Hä?

Kesän alun kuulumisia

Category: Johanna, Party, Politics, Sport, Work — Abula at 22:58 EEST in June 2, 2009

Pyörästä on vaihteeksi keula hajalla, joten on aikaa esimerkiksi kirjoittaa blogia. Pari lenkkiä kerkesin jopa tälle kesää ajamaan ennenkuin pamahti. Neljän viikon päästä olisi TahkoMTB, mutta ei taida kohdata siinä hinta/hauskuus valitettavasti. Olisi kiva lähteä vähän testailemaan uusia maastoja ja kuntoa, mutta 250e tuntuu kohtuuttomalta.

Eilen muuttui työt kokopäiväiseksi ja sillä saralla menee ihan hyvin. Koulua on jäljellä pari kurssia ja dippatyö.

Viikonloppuna Johannasta tuli ylioppilas, grattista! Sen myötä oli torstaista eteenpäin aika kiireistä Keminmaallapäin, kun piti kaupasta hakea kolme autollista herkkuja tarjottavaksi. Lauantaina oli päivällä ensin koululla viralliset osuudet, sitten Kotiniemessä kylänmiehet ja sukulaiset kävivät ja illalla kokoonnuttiin kavereiden kanssa lähellä olevalla metsämiesten majalle rentoilemaan. Ihan perushauskaa oli, mutta se on todettava, että ei ole viime aikoina enää tuollainen perusryyppäys kiinnostanut. Kai se on positiivista, mutta ainakin niiden kavereiden kannalta harmillista, jotka moisesta ovat vielä kiinnostuneita. Mikähän lie tullut? Tai ehkä tämä on vain tälläinen kausi nyt.

px muutti Ouluun. Niin se elämä heittelee. Alunperinhän mun piti muuttaa Tampereelle. No, mutta näillä mennään ainakin seuraavat puoli vuotta tms.

Viikko sitten viikonloppuna oli Erämessut. Pari vuotta sitten Johanna raahasi minut puoliväkisellä ‘messuille ja sen jälkeen olenkin ollut vallan innostunut käymään niillä. Viime vuonna Rovaniemellä ja nyt oli taas Oulun vuoro. Käytiin vilkaisemassa millainen teltta Akka R/S 2 on IRL, syömässä lettua ja loimulohta, istumassa rallisimulaattorissa ja ostelemassa kotiin valkosipulikastikkeita ja karpalo-, tyrni-, mesimarja- ja hillahilloa. Loistava päivä oli se.

Parin viikon päästä on 2v päivä, mitähän hauskaa sitä keksisi?

Oluissa menee numero 192 ja punnerruksissa olen ilmeisesti jämähtänyt ikuisesti viikolle neljä. Sunnuntaina ajattelin äänestää Sampo Terhoa ja seurata vaalivalvojaisia.

Samppilampi

Category: Education, Johanna, Materialism — Abula at 19:30 EEST in May 9, 2009

Tänään tuli perheenlisäystä, kun haettiin kolme kiinankellosammakkoa lähiotuskaupasta. Niitä kuvatessa tuli samalla dokumentoitua myös hieman asuntoa nykykunnossaan. Linkki. Puuttuvia, mutta suunnitelmissa olevia objekteja, ovat vielä sohva parvekkeelle, peilit, hienompaa mattoa, seinille jotain, ehkä säkkituoli, Johannalle parempi työtuoli ja jotain. Enihau alkaa olla tämä kämppä kotikelpoinen.

Eilen sain myös käyttöön ensimmäisen gepsini. Laitteistona toimii Nokia 6630 ja Sigmatel Slim GPS -vastaanotin. Ohjeilla sain Kansalaisen Karttapaikan karttapohjan kännyyn, joten nyt on hieno etsiä vaikka geokätköjä tai suunnistaa pyörällä metsäpoluilla.

Koululaskuri sanoo tällä hetkellä puuttuviksi 3 harkkatyötä, 3 tenttiä ja diplomityö.

Muutettu on

Category: Johanna, Materialism, Work — Abula at 21:43 EEST in April 17, 2009

Eilen juotiin sitten uuden asunnon alkumalja. Sovittiin etukäteen, että malja otetaan, kun matot ovat lattialla (ne piti pestä yms), mutta kyllä se siitä parilla päivällä venähti, kun oli niin kiireistä. Enivei täten voin julistaa blogissakin, että muutettu on. Ensi viikolla luovutan Raksatien kämpän avaimen, joten sen osalta kääntyy taas yksi sivu elämässä. Töissäkin sujuu ajoittain. Ja Johannakin sai tänään töitä, joten elämä tuntuu vaihteeksi hymyilevän. Tätä tunnetta on kiva boostata pullollisella Dark Horizonia (2. edition), joka on 166. olut listallani.

Eilen haettiin parvekkeelle hieno pöytä. Tarkoitus on sisustaa parveketta viihtyisään kesäkuntoon, missä on kiva ystävien kanssa syödä salaattia ja ottaa pari poreilevaa. Paljon on vielä tehtävää; saa nähdä mihin asti riittää into. Vaivaiset neljä mattoa pitäisi vielä ostaa ja ja vaikka mitä. Kohta alkaa budjetti ottamaan kiinni, joten luultavasti hidastuu ostelut.

Vähän kuumottelisi käydä pyörälenkillä joku päivä, mutta tuntuu ettei ole aikaa tuhlattavaksi sellaiseen.

Avoliitto

Category: Culinarism, Education, Johanna — Abula at 23:24 EEST in March 31, 2009

Ilmeisesti tästä päivästä lähtien ollaan sitten Johannan kanssa avoliitossa. Niin se elämä vain etenee. Tasan 21.5kk ollaan seurusteltu nyt. Toivottavasti suhde jatkuu auvoisasti niinkuin tähänkin asti. Muutto on tosin vasta muutaman päivän päästä, kunhan ehdin seuraavalta tentiltä. 7 kurssia vielä… lähtölaskenta on jo alkanut.

Viime viikonloppuna kerkesin viimein käydä Keminmaassa ja vietimmekin melkoisen aktiivisen ehtoon. Perjantaina oli Johannan neloskavereiden pippalot, mihin minäkin uskallauduin näyttäytymään ensimmäistä kertaa. Oli ihan hauskaa, vaikka kiinnostavat dumblingit lensivätkin roskiin :/. Mun hiukset suoristettiin jollain raudalla ja siinä vasta olikin ihmeteltävää peilin edessä, että onko tämä mahdollista. Minun aaltoilevat hiukseni pitkinä ja suorina makasivat olkapäillä. Huikeaa! Pitänee saada suoristusrauta joskus.

Lauantaina kierreltiin hieman kauppoja Haaparannassa ja käytiin Torniossa Turkinpippurissa pitsalla. Enpä ole ikinä nähnyt niin isoja kebab- ja pitsa-annoksia normaaleilla 6-8e hinnoilla. Esimerkiksi rullakebab oli tuollanen mun pohkeen paksunen ja perhepitsa ei meinannut ovesta ulos mahtua. Suosittelen ehdottomasti käymään paikassa, jos moinen kulttuurielämys kiinnostaa. Itse ainakin tulen käymään jatkossa, kun nälkäisenä tuollapäin olen. Kävimme myös eläinkaupassa katsomassa samppeja, jollaisia meille on luultavasti tulossa. Sammakot on kyllä ihan hauskoja otuksia. Ne on persoonallisempia kuin kalat, mutta silti helppohoitosia. Olen kyllä aidosti kiinnostunut tuosta sammakkoprojektista ja mielenkiinnolla odotan, kun niille ehditään alkaa rakentelee lekottelumestoja. Onneksi Johanna kuitenkin on pääjehuna hommassa, koska mun käsissä samppiraukat ei välttämättä kauaa hengissä pysyisi. En ole koskaan harrastanut mitään akvaarioterraarioeläimiä, enkä kyllä pahemmin muitakaan. Joskus nuorena meillä oli koira pari vuotta, mutta sitten sille tuli syöpä :(.

Sunnuntaina kävimme sitten Johanna isän ja veljen tytön kanssa pilkillä jossain Kaakamojoen suistolla. Kalaa ei oikein tullut, mutta ainakin pilkkimisestä sai vähän tuntumaa. Hieman harmitti toukkaraukkoja pitää kylmässä vedessä tuntitolkulla. Eipä toi pilkkiminen kovin kauheeta touhua ole, ja jos vielä olutta ottaisi samalla, niin sehän voisi olla jopa kivaa. Kesällä aina sääsket ovat viemässä sen pienen ilon kalastamisesta.

Mutta tällästä tällä kertaa. Elämä tuntuu olevan raiteillaan ja etenee mukavasti. Olen onnellinen.

Harjapäänkatu 32 ja Viidakkostock

Category: Education, Johanna, Party, Social — Abula at 21:37 EET in March 17, 2009

Reilu pari viikkoa on nyt takana di-työn tekoa Koodiviidakossa. Työskentelen puolipäiväsenä kesäkuuhun asti ja sitten olisi tarkoitus alkaa tosissaan tekemään. Tehtäväni on implementoida eräs verkkosovellus kesän loppuun mennessä ja kirjoitella sitten jossain vaiheessa diplomityö. Lisäksi tarkoitus olisi, että puuttuvista seitsemästä kurssista suurin osa olisi suoritettuna kesäkuuhun mennessä. Hirveetä kiirettä pitelee, mutta muuten koulun suhteen tilanne on mainio.

Firma vaikuttaa kaikin puolin lupaavalta ja olen kyllä erittäin tyytyväinen paikkaan. Tosin itse koodausosuus on ainakin alussa ollut varsin haastavaa, mutta uskon, että tulen klaaraamaan lopulta. Olen vain aina vähän hidas oppimaan uusiin tilanteisiin.

Viime viikonloppuna oli Iin Olhavassa Viidakkostock eli firman virkistäytymisviikonloppu. Siellä pääsi hyvin tutustumaan työkavereihin rennommissa merkeissä. Kävin savusaunassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Koettua tuli myös uimapalju, pilkkiminen, korppujauholätyt ja hiihtokisan voitto.

Eilen kävin allekirjoittamassa asuntosopimuksen. Muutamme Johannan kanssa yhteen ensi kuun alussa ja asuntona on aivan uusi 44.5 neliön yksiö (1h+tk+s) Etu-Lyötystä. Matkaa töihin on reilu 500 metriä ja Keskustaan noin kilometri. Olemme aika innoissaan. Totesin, että mulla on koulua (Linnanmaa) noin yhtenä päivänä viikossa ja töitä (Limingantulli, 8km yliopistolta) noin kolmena, joten mitään syytä ei ollut enää asua Linnanmaalla. Samalla huomasin, että aivan työpaikan viereen on valmistumassa uusia asuntoja ja kun kerta Johannallakin loppuu koulu, niin miksipä ei muuttaisi samaan pesään. Nykyinen Raksatien kämppä on ollut kyllä aivan loistava, mutta kutakin aikansa.

Yhdenyönhossa

Category: Johanna, Sport, Travel — Abula at 23:50 EET in March 8, 2009

Käytiin viime viikonloppuna perheen (mää, Johanna, Muh, Nuh) kanssa Hossassa retkeilemässä. Tarkotus oli lumikenkäillä jonkun verran ja sitten viettää laatuaikaa autiotuvassa. Hieman epäiltiin, saataisiinko olla rauhassa missään, joten plan B:ksi sovittiin, että mummolaan Suomussalmelle päästään tarvittaessa yöksi. Hossan luontokeskukselta osattiin sanoa, ettei tuvissa lähes varmasti ketään ole ja näinpä myös asia oli - ei nähty muita liikkujia metsässä.

Lauantaina huristeltiin Hossaan, käveltiin pari tuntia ja kun lumi oli niin upottavaa, niin oikaistiin hieman järven poikki ja pistettiin leiri pystyyn jo ennen ilta kuutta. Sitten kokkailtiin tomaattikeittoa parman kinkulla ja leivällä + makkarata. Lumihangessakin käytiin pyörimässä, mistä oli kiva palata takaisin kamiinan eteen lämmittelemään. Yleensä näillä vaellusreissuilla ei ole ollut paljoa aikaa viettää leirielämää, joten tämä sopi kyllä vaihtelun vuoksi itselleni varsin hyvin.

Illalla laitettiin kamiina mansikaksi, joten oli todella hikistä ja kuumaa. Tunnin päästä piti kuitenkin jo makuupussiin ryömiä. Seuraavan tunnin jälkeen makuupussi piti sulkea ja sitten kohta ottaa vilttiä päälle (minun ensimmäinen autiotupa muuten, missä oli patjoja ja vilttejä). Viimeisenä pystyi vielä lisätä vaatetta. Silti aamusta oli jo varsin kylmä - tulipa todettua, ettei kesämakuupussi riitä talvella. Onneksi Johanna sääli ja viritteli kamiinaan tulet aamusta.

Aamupalaksi tehtiin lihapiirakat munalla ja pekonilla. Sitten käveltiin suorinta tietä autolle, että ehtisimme vielä käydä katsomassa värikallioita. Valitettavasti sinne ei kuitenkaan ollut tietä aurattu, joten hieman pettyneenä lähdimme köröttelemään Juntusrannan kautta Suomussalmelle. Ukin ja mumen kanssa pitsat ja Ouluun.

Kiva viikonloppureissu oli, vaikka hieman kauemminkin olisi viihtynyt. Nyt ei vain ollut enempää aikaa. Kuvia.

Vaellustelttaa ja di-työtä

Category: Education, Johanna, Materialism, Party — Abula at 23:48 EET in February 22, 2009

Valmistelin kuukauden di-työpaikan hakemista: tein listan kiinnostavista firmoista, tein parit hakemukset ja ansioluottelut mallipohjiksi. Kaikki tämä oli turhaa (no, ehkä niitä myöhemmin tarvii), koska ensimmäinen hakemus tärppäsi, pääsin haastatteluun, ja nyt näyttää hyvältä, että pääsen jopa tekemään heille di-työtä. Vaikka nimeä ei ole paperissa, mutta kun haastattelussa kuulosti niin varmalta, niin kävimme jo juhlistamassa tätä parin kaverin kanssa. Pari maisteluolutta baarissa, Rossossa safkat ja kaverin luo iltaa istumaan. Oli todella hauska ilta.

Muutoin yritän parhaani mukaan suorittaa viimeisiä kursseja ja puuhailla omia pikku projektejani. Pari viikkoa sitten käytiin kävelemässä reilu 30km olutkävelyn merkeissä ja mukana oli itse asiassa neljä uutta nimeä, jotka eivät olleet aiemmin osallistuneet. Pari kuvaa.

Johannan kanssa tuli 20kk täyteen ja koska myös molempien synttärit ovat näihin aikoihin, niin ollaan mietitty mitä ostaisimme itsellemme. Muumipussilakanat, pyjamat, vaelluspyyhkeet vai kenties vaellusteltta? Niin, kunnon teltan ostamista ollaan harkittu jo tovi: olisiko se Fjällraven Akka R/S 2?

Johanna 20v ja Kukko

Category: Culinarism, Education, Johanna, Party — Abula at 2:00 EET in January 21, 2009

Vähänlaisesti tulee kirjoiteltua blogiin, mutta koitetaas nyt tärkeimmät tapahtumat kirjoitella ylös. Normielossa oon pyrkinyt taas vaihteeksi hieman kurinalaistamaan eli syömään tarkemmin ja liikkuman vähän. Koulua on jäljellä vielä 7 kurssia ja diplomityö, jota olenkin miettinyt viime aikoina eniten. Siis, että mihin sen tekisi, jos paikkaa ylipäänsä saan näinä hankalina aikoina (taantuma). Kiinnostaisi tehdä myös ihan omasta aiheesta ilman firman tukea, mutta saa nähdä.

Johannan kanssa tuli vajaa viikko sitten täyteen 19 kk ja sillä rintamalla menee kivasti. Kuukausi kerrallaan kohti yhteistä kotia, vaikka sen ajankohdasta ei vielä mitään varmuutta olekaan. Riippuu niin minun koulun päättämisistä ja Johannan alottajaisista. Viime perjataina juhlittiin puoliskon synttäreitä ensin Kemin Puistopaviljongista (poron filettä hunajakarpalokastikkeella ja aurajuustopottuja), josta jatkettiin kaverin luo muutamalle. Ilta vietettiin sitten olutravintola Kukossa, missä maisteltiin muutama hieno olut: Raasted Imperial Stout (45) ja Ølfabrikken 100 gram IPA (38). Suluissa antamani pisteet viidestäkymmenestä. Raasted meni kärkeen tähän asti maistelluista oluista, joita on nyt kasassa 103. Olutmaistelut on siis hidastuneet nyt tammikuussa melkoisesti. Niin ja synttäribileet oli alusta loppuun hauska ilta ja hyvä seura palkitsi.

Tänään tehtiin parin kaverin kanssa sushia. On ne vaan niin hyviä. Pitäisiköhän tehä itsekseen uudestaan viikonloppuna, kun sain sushi-kirjankin lainaan.

Joulunaika

Category: Culinarism, Education, Johanna, Party, Social, Travel — Abula at 5:11 EET in January 7, 2009

Kirjoitellaas luettelonomaisesti ylös, miten joululomat vietin.

19.12. pe Köröttelin Keminmaahan ja kävimme kaupassa Haaparannalla. ICA Maxissa on älyttömät valikoimat elintarvikkeita, jopa paremmat kuin Oulun Stockan Herkussa. Ja hinnat vielä halvemmat.

20.12. la Hippaloimme kaveriporukan pikkujouluja Kemissä. Sain jopa pikkujoululahjan yllättävältä taholta sekä pääsin maistamaan herkullista, mutta valitettavasti Suomessa harvinaista, Tripel Karmeliet olutta.

21.12. su Leivottiin Mariannekakku.

22.12. ma Minä asentelin Johannan porukoille tietokonetta ja morsmaikku kävi itse kavereita tapaamassa.

23.12. ti Ajelimme iltapäivällä Ouluun tekemään joulun viimeistelyjä. Stockalta haettiin viimeiset ruuat ja sitten koristeltiin opiskelijakämppäni. Tarkoitus oli viettää kahdestaan joulua minun luonani.

24.12. ke Aattoaamuna kävimme brunssilla Haukiputaalla enoni luona, missä oli tarjolla erilaisia leipiä, kuten paahtoleipää smetanalla, siian mädillä ja sipulilla, rieskaa graavisiialla, kylmäsavupororieskarullia ja jotain vastaavia noin seitsemää erilaista. Sitten oli viintä ja mehua. Tovin istuskelun jälkeen palasimme takaisin Raksatielle ja päädyimme pienille päiväunosille. Joskus viiden aikaan hipsimme yleiselle saunavuorolle, jossa ei muita näkynyt. Kynttilätkin sytytimme saunaan. Saunan jälkeen kietastiin juhlatamineet päälle ja lähdimme hautuumaalle viemään kynttilöitä. Muh ja Nuh lähtivät mukaan. Jouluajelun jälkeen aloimme valmistella päivän kohokohtaa eli päivällistä.

Ruokapöydästä löytyi tällä kertaa seuraavia: paahtopaistia, keitettyä perunaa, porkkanalaatikkoa, konjakkisinappia, kylmäsavuporoa, mustaherukkasilakkaa, graavilohta, jotain mätisilakkaa, lasimestarin silakkaa, viikunavuohenjuustosalaattia, äitin tekemään salaattikastiketta, valkosipulipikkelsiä, valkosipulimajoneesia, chilimajoneesia, konjakkimarinoituja valkosipuleita, ilmakuivattua kinkkua, cantalupon melonia, leipäjuustoa, Salaneuvos-goudaa, Hilma-savujuustoa, pippurigoudaa, Castello Blackia, Aurajuustoa, karjalanpiirakoita ja munavoita. Juomiksi oli Lyngrove Reserve 2006 punaviiniä, Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock savuolutta ja maitoa. Jälkiruokaan emme olleet panostaneet, ja se tuli myös skipattua. Muina päivinä söimme sitten pipareita, marmelaadia ja suklaata. Ruoat olivat aivan loistavia, mutta ajatuksia ensi vuoteen. 1-2 kalaruokaa oli turhia. Yksin niitä ei tule syötyä kovinkaan paljoa. Olut oli turhan täyteläinen tälle ruualle, eli jotain kevyempää kiitos. Valkosipulipikkelsi ei päässyt oikeuksiinsa jouluaterialla. Karjalanpiirakoita olisi pitänyt olla riittävästi. Varsinkin paahtopaisti ja juustot sattuivat kyllä kohdalleen ja poroakin oli sopiva kimpale. Salaatti olisi ehkä voinut olla jotain jouluisampaa.

Ruoan jälkeen jaettiin lahjat, jotka olivat varsin mainiot. Muistaisinkohan vielä kaikki: pari pulmalelua (toinen varsinkin on hupaisa seuralelu), kirjat oluesta, kasvisruosta ja maitoruuista, pari urheilukerrostoa (varsinkin paidat ovat todella mukavan tuntoisia), pari keittiöveistä, haarukoita ja veitsiä, ikkunakynttelikkö, hieman karkkia, suoristavaa shamppoota ja hoitoainetta, lasagnevuoka, hienot lammasmakuuset, jättityyny, sukkia, punaviintä, herkkukorin, hieman rahaa, munakellon, wokkipannun. Mitähän unohtui…

25.12. to - 27.12. la Näinä kolmena päivänä rötvättiin sängyssä, autettiin hieman kaveria muutossa ja tavattiin paria muuta kaveria. Sekä tietenkin syötiin hyvin.

28.12. su Lähdimme ajelemaan Tyrnävän, Vuolijoen, Kajaanin, Sotkamon ja Kuhmon kautta Suomussalmelle minun mummolaan. Tarkoitus oli ajella hieman Kainuun lumisissa maisemissa, viedä isovanhemmilleni uusi tietokone ja asentaa siihen netti, esitellä Johannalle lapsuuden maisemiani sekä tietenkin tavata Ukki ja Mummi.

29.12. ma Viimein päivällä sain konehommat kuntoon ja lähdimme juuri valosan aikaan käymään lumikengillä lähellä sijaitsevassa Turjanlinnassa eli tunnetun kirjailijan, Ilmari Kiannon, asuinsijoilla. Illalla kävimme vielä hieman ajelemassa kylillä Johannan kanssa.

30.12. ti Vielä ennen lähtöä käytiin porukalla nauttimassa lounas paikallisessa ravintolassa ja sitten hyvästien jälkeen suunnattiin tällä kertaa Hyrynsalmen, Ristijärven, Paltamon ja Vaalan kautta takaisin Ouluun. Näin sain kuntaprojektiin viimeiset puuttuvat kainuulaiset kunnantalot kuvattua. Illalla kävimme istumassa iltaa kaverin luona ja mukaan saatiin vielä bonus Tampereelta.

31.12. ke Kävimme UV-porukalla (px, Ada, myoni, tp8, u, miu) ostoksilla Kaakkurin sittarissa ja Verkkokaupassa. Pelipaikoille Haukiputaalle pääsimme joskus kuuden jälkeen, kun ensin kävimme tuhoamassa viimeisen lounassetelin Kiviniemen Camillossa, joka on Suomussalmen Pizzeria Mafian lopettamisen jälkeen ehkä paras pitseria - ainakin näillä leveyspiireillä. Illalla otettiin hieman nestettä ja käytiin pihalla tekemässä lumienkeleitä. Aika rauhallisissa merkeissä otimme vastaan uuden vuoden.

01.01. to Päivällä käytiin tekemässä pieni kävely ympäri Kiviniemeä, jonka jälkeen kokkailtiin pihvit lohkopotuilla ja sitten pelattiin hieman juomapeliä. Loppuilta jumiteltiin saunomisen ohella. UV oli kokonaisuudessaan rauhallinen, mutta nykyisessä elämänmenossani se kelpaa. Yritin maistella oluita ja sainkin viimein 100 oluen rajan rikki, mutta olueitten arvostelu bileissä on kyllä raastavaa puuhaa. Ei jaksaisi yhtään keskittyä maisteluun ja sen takia bileet kärsivät ja myös itse arvosteluista tulee hätäisiä. Pidänkin nyt hieman taukoa ja jatkan taas, kun intoa riittää.

02.01. pe Tänään palattiin takaisin Ouluun ja aikomus oli rauhottua viettämään aikaa kahdestaan, mutta kun kaverit pippaloivat vielä, niin halusimme liittyä seuraan myös. Hauska ilta vietettiinkin ja kotiakin maltettiin lähteä jo puolen yön jälkeen.

Tämän jälkeen siirryttiinkin jo melko normaaliin elämään, eli loma alkoi olla ohi. Tehtiin hieman koulu- ja työhommia ja käytiin pikkukävelyllä. Yhtenä iltana käytiin porukoilla saunomassa ja juomassa teet. Johanna lähti tiistaina 06.01. ja näin olimme lopulta yhdessä 18 yötä, mikä taitaa olla pisin yhtäjaksoinen aika koskaan. Tästä pitäisi nyt taas sitten tottua elämään pääosin itekseen. Kevään tärkein tavoite on saada diplomityöpaikka kesäksi sekä suorittaa viimeiset kurssit. Toivotaan, että tavoite toteutuu. Stressiä jo hieman pukkaa.

Pihvifilee!

Category: Computer, Culinarism, Johanna — Abula at 3:11 EET in November 3, 2008

Olipa kiva viikonloppu taas. Tällä kertaa vietettiin se kahdestaan Keminmaassa. Hieman mietittiin ensin myös juhlien järjestämistä, mutta tylsäiltiinkin sitten vain kahdestaan.

Perjantaina tehtiin kanawokit, lauantaina 630g pihvifileet, foliopotut, tulinen sipuli-tomaatti-paprika-salaatti ja lisukkeiksi tsatsikia, aurajuustoa, pippurituorejuustoa, paprikachilisulatejuustoa ja katkaraputuorejuustoa. On muuten itsetehtyjen ruokien top5:ssa tuo setti. Pitkään olen arkaillut pihvien leikkaamista kokonaisesta köntistä, koska olen pelännyt, että pihvit menevät pilalle jostain syystä ja näinollen kallis liha hukkaan. Vaan eipä ainakaan tuollaisesta pihvifileestä ollut mitään vaikeuksia leikellä pihveiksi ja paistella niitä mediumiksi. Jälkiruuaksi, jota ei jaksettu juurikaan syödä, tehtiin vadelma-mustikka-marjapiiras ja vaniljakermavaahtoa. Sunnuntaina kokattiin pitsarulla, joka onnistuttiin harmillisesti ylimaustamaan valkosipulilla. Lauantaina iltakävelyllä käytiin rikkomassa jäitä ojista, mistä tuli ihan lapsuuden leikit mieleen.

Ei toi bussimatkustaminen koskaan ole ollut minun juttuni, mutta tänä viikonloppuna oli ihan mukavaa, kun Stypid kulki samaan aikaan. Pimeällä on tunnelmaa ja olisin voinut istua pitempäänkin, jos siinä olisi jotain järkeä ollut. Lumikin on saapunut Ouluun, joten senkin puolesta on kivaa. Hii!

Kissojen kanssa otettiin taas hieman yhteen, kun yritän epätoivoisesti oppia ymmärtämään niitä. Ei siis mitään pahempaa, mutta kun minulla on primitiivinen pelko kissoja kohtaan, joten säikähdän vietävästi jokaista pientäkin “hyökkäystä” tai tassuniskua. Ruuan antaminen oli kuitenkin kivaa. Kissat on kyllä periaatteessa ihan kivoja eläimiä (helppoja, söpöjä), mutta kun tuo pelko vain tuppaa itsellä olevaan niin voimakas. En luota, etteikö ne joskus pomppaisi naamaan ja aiheuttaisi jotain lopullista. Niin vietävän nopeita ne ovat, ettei kerkeiäsi mitenkään reagoimaan tarpeen tullen. Tästä syystä en uskalla päästää niitä lähelleni.

Ylihuomenna lähdetään sinne Lappiin. Tulee varmaan loistoreissu.

Aloin pelata Traviania. Toivottavasti en saa siitä pahaa ongelmaa niin kuin osalle on kuulemma käynyt. En usko, mutta katsotaan. Travian on selaimessa pelattava kylänkehittämispeli, mitä pelataan muutaman kerran päivässä jokusen minuutin. Tosin ilmeisesti pelimäärä kasvaa pikku hiljaa koko ajan.

Mielen pinnalla atm

Category: Johanna, Materialism, Party, Travel — Abula at 2:27 EEST in October 9, 2008

Tiukan koulunkäynnin lisäksi tällä hetkellä ovat pinnalla talousasiat, kuntavaalit, olutmaistelut, pyöränlamppu ja joulun suunnittelu.

Varmaan jossain vaiheessa elon tietä haluan perehtyä talousasioihin ja kokeilla, josko siinä itsekin pystyisi luovimaan. Tällä hetkellähän uutisissa vilisee koko ajan talousuutisia, mutta myös kaveripiirissä on pari heppua lähtenyt valtaamaan tätä elämänaluetta. Minulla on etuoikeutettu asema seurata vierestä heidän edesottamuksia ja ehkä jopa itsekin oppia jotain. Vaan tällä hetkellä ei vielä ole aikaa, eikä kyllä pääomaakaan lähteä leikkiin mukaan.

Kuntavaalien osalta minua kiinnostaa lähinnä yhden ehdokkaan, Jussi Halla-ahon, menestyminen. Hänen kolumninsa on minun lempinettisivuni. Jussi on ehdokkaana Helsingissä ja edustaa perussuomalaisia. Kaikessa hänen kanssaan en aivan samaa mieltä ole, mutta pääosin hänen lähinnä monikulttuurisuutta kritisoivat kirjoituksensa ovat todella purevaa argumentointia ja terävää kielenkäyttöä, joita on suuri ilo lukea. Muutoin politiikan osalta olen viime aikoina ollut aika passiivinen, mutta jos nyt jotain aiheita pitää nostaa esille, niin ne ovat varmaankin Lex Karpelan peruuttaminen, valtion ja kirkon erottaminen sekä julkisen liikenteen kehittäminen.

Linkitetääs vielä kaverin ja tuttavan vaalisivut Googlen PageRankin parantamisen vuoksi ja teen tämän ihan omasta tahdosta ja aloitteesta. Sekä px että Oami vaikuttavat Tampereella ja heidän arvomaailmansa on riittävän lähellä omaani. Voisin heitä äänestää, jos asuisin jo Tampereella.

Kavereillani on olutkerho. Oluen ystävänä minäkin haluaisin toteuttaa samallaista, mutta heidän kerhonsa on invited only ja muutenkin alottaisin mielelläni alusta. Tiskin kanssa on asiaa hieman pohdittu, mutta päädyin silti aloittamaan urakan itsekseni. Kun silloin tällöin tulee iltaolut otettua, niin samallahan sitä merkkiä vaihtaa joka kerta. Rekisteröidyin olutopas.info:n, mutta eiköhän se oma projektisivu tule tästäkin väännettyä, jos ja kun olutmäärä kasvaa riittävän suureksi, että kehtaa listan julkaista.

Syksyn pimeys on laskeutunut Ouluunkin ja nyt tarvitsisi pyörään kunnon lampun. Tutkin eilen illalla, että jos kerralla ostaisi lampun joka varmasti riittäisi, niin pitäisi maksaa 350 euroa (Hope 4 LED), mutta tähän ei todellakaan ole varaa - varsinkin kun harrastus on niin uusi minulle. Mitä jos innostus loppukin talven aikana? Toisaalta satasen hintaluokasta ei löydy mitään kunnollista ratkaisua ja pelottaa, että jos ostaa jonkun välimallin niin ensi syksynä ostaa sitten kuitenkin kalliin ja toimivan. Petzlin perusotsalamppu minulla jo onkin, joten 50e luokasta ei varsinkaan kannata ostaa mitään. Jotkut raketaa lampun itse, mutta siihen ei minulla taida riittää taitoa ja viitseliäisyyttä. Eli tältä erää unohdan asian ja ajan vain valosan aikaan.

Joulun osalta on varmistunut, että vietämme sen hyvin todennäköisesti Johannan kanssa kahdestaan. Saamme auton käyttöön, joten mahdollisuudet ovat varsin loistavat. Todennäköisesti olemme aaton kahdestaan Oulussa, mutta ohjelma sitä ennen ja jälkeen on avoin. Ollaan mietitty mm. pientä road-trippiä Lappiin tai Kainuuseen. Ajateltiin ehkä käydä kuuntelemassa jotain joulukuoroa ja katselemassa kynttilöitä hautuumaalla. Hyvä ruoka ja juoma kuuluu myös tietenkin jouluun. Mitähän sitä uutenavuonna tekisi? Joulun ja ehkä välipäivät voisi ainakin rauhailla kahdestaan, mutta vuoden vaihdehan on perinteisesti ollut railakasta biletystä.

Olin viikonloppuna Keminmaassa (tortillaleffailta, koiranpentu, lapsia). Tällä viikolla ei nähdä Johannan Helsinki-reissun takia (viikonloppuna ohjelmassa varmaankin MTBO-lauantailenkki, olutmaistelua, koulua), mutta varmaan reilun viikon päästä onnistuisi taas viettää enempi aikaa yhdessä, kun Johannalla on pakko- ja syysloma. 171 yötä on muuten nyt plakkarissa, niin se elämä etenee.

Polkupyöräilyraportti

Category: Culinarism, Education, Johanna, Movie, Sport — Abula at 1:39 EEST in September 26, 2008

Uusin raporttini käsittelee suhdettani pyöräilyyn. Aihehan on pinnalla, koska maastopyöräily on tällä hetkellä liikuntalajeista mieleisin (ja valitettavasti myös ainoa) minulle. Ostin pyörän keväällä ja sen jälkeen olen ajanut sillä lähes päivittäin (52 ajokertaa, 1570km), kun muilta kiireiltäni olen kerennyt. Pyörä on ollut myös takuuhuollossa kuukauden päivät hajonneen keulan takia. Oulun maastoreitit alkavat olla pääosin ainakin kartotettuja, vaikka viimeksi eilen löydettiinkin Stypidin (joka myös osti maastopyörän ihan vasta) kanssa uusi hyvä pätkä Oulun ja Haukiputaan rajalta.

GPS:n ostaminen on taas tullut hieman ajankohtaisemmaksi, koska sen avulla onnistuisi todella kätevästi reittien kartottaminen, jonka jälkeen ne voisi koota yhteen nippuun. Vaan eipä hätäillä asian kanssa. Pitää tarkasti tuumata, mihin malliin päätyisi.

Muuten elämään kuuluu lähinnä kovaa koulupuskua (seuraavan 20 päivän aikana viisi tenttiä ja yksi harjoitustyön deadline) ja parisuhteen ylläpitoa. Onneksi Johanna tulee nyt pidennetylle viikonloppuvapaalle Ouluun, joten parisuhdetta päästään myös kehittämään. Hänkin on ollut kiireinen kirjoitusten kanssa. Suunnitelmissa on lauantaille illallinen Crecianissa ja Wall-E:n mollotus takarivissä. Sunnuntaina käydään varmaan hieman ruskaretkeilemässä, jos ei aivan kaatamalla sada.

« Previous PageNext Page »