Kuopioon pitäisi muuttaa

Category: Culinarism, Education, Johanna, Party, Sport, Work — Abula at 15:51 EEST in August 15, 2010

Parin viikon päästä on muutto Kuopioon. Johanna lähtee opiskelemaan proviisoriksi ja minä lähden mukaan. Pitempään on ollut jo ajatus, että olisi mukava nähdä “maailmaa” vähän muualtakin käsin kuin Oulusta. Kuopiosta ei ole paljoa etukäteen tietoja ja eipä siellä ole (vielä) kavereitakaan, joten aika ristiriitasin tuntein odottaa kaupunginvaihtoa. Kämppääkään ei olla saatu muualta kuin Petosesta, eli paikallisesti ghetosta. Onneksi työpaikkani joustaa mahtavasti ja voin tehdä töitä etänä Kuopiosta. Tavote on vaihtaa kämppää keskustan lähettyville niin pian kuin mahdollista.

Eilen oli ALS:n tuparit, viime viikonloppuna pxn synttärit, sitä edellisenä Johannan kaverin häät ja sitä rataa, eli viikonloppusin on ollut kyllä ohjelmaa. Viime keskiviikkona käytiin Anteron kanssa syömässä pitkän kaavan mukaan Torerossa juhlistamassa kahdestaan yhteisen koulutaipaleen loppumista. Minulla on tarkoitus kirjoitella tässä jossain vaiheessa pieni artikkeli kouluhistoriastani. Tänään tulee Kalle ja Mane saunomaan ja juttelemaan elämästä. Haikeutta on ilmassa, kun ymmärtää, että vanhojen ja nykyisten oululaisten kavereiden kanssa ei välttämättä enää hirveästi tulla näkemään.

Olen nyt lomien jälkeen tehnyt hieman lyhyempiä työpäiviä, koska koen tällä hetkellä mieluisammaksi nauttia elämästä kuin kerätä rahaa johonkin. Kirpparilta tuli reilu satku plussaa. Paino on pysynyt nyt 91-92kg - lomalla tuli notkahdus ylöspäin. Olen kyllä jatkanut juoksemista, että eiköhän se tästä ala taas tippua. Ensi kesänä olisi tarkoitus juosta maraton.

1 Comment »

Comment by emo

August 15, 2010 @ 16:34

Minustakin tuntuu haikealta se teidän muutto, mutta onneksi välimatka ei ole ihan mahoton. Satunnaiset pikatapaamiset taitavat nyt sitten jäädä vähemmälle…

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>