1:54:13!
Haa! Puolimaratonille lähdin tavottelemaan alle kahden tunnin aikaa ja pidin sen saavuttamista jotakuinkin 50/50 tsäänssinä. Puoliväliin asti seurasin kahteen tuntiin tähtäävää jänistä, mutta sitten tajusin siirtyä jäniksen edelle, missä tilaa oli rutkasti ennemmän kuin perässä. Edelle päästyäni parani myös fiilis, kun olin tavotettani edellä ja hyvällä fiiliksellä annoin juoksun rullata. 15 ja 19 kilometrin kohdilla jaksoi vielä laittaa yhtä vaihdetta isompaa (viimeinen kuusi kilometriä meni vain 20 sekunttia hitaampaa kuin tämän vuoden ennätys kuudella kilometrillä) ja näin juoksusta jäi todella hyvä maku kaikkinensa. Nappijuoksuksi olen sanonut sillä ei olisi paljoa ollut enää parannettavissa. Alkumatkasta tuntui vähän energiavajetta ja lähdössä joutui seisomaan paikallaan noin minuutin, mutta nepä ei taitanut lopulta paljoa vaikuttaa.
Olin ensimmäistä kertaa tälläisessä massaliikuntatapahtumassa ja kokemus oli kyllä positiivinen. Hienompaa olisi ollut kaveriporukalla, mutta meni se näinkin. Keli oli myös loistava: aurinko paistoi, mutta lämpötila ei ollut kuitenkaan liian kuuma. Jatkan treenausta sitä mukaa kuin jalat antavat myöten ja jospa ensi kesänä olisi kunnossa kokonaiselle.
Eilen kokkailtiin myös pitkästä aikaa autenttista kiinasapuskaa ja olipa ehkä parhaat setit koskaan. Todella hyvää! Uutena ruokana oli kuhaa purjon kanssa. Hieman makusteltiin myös ajatusta, jos ensi kesänä lähdettäisiin porukalla Kiinaan muutamaksi viikoksi.
Olen lueskellut viime päivinä paljon sijoittamiseen ja säästämiseen liittyviä blogeja. Niiden innoittamana olen käynyt myös kaappeja ja hyllyjä läpi ja kerännyt kamaa roskiin ja myytäväksi kirpparille. Muutenkin yritys on kova saada minimoitua kuluja.
Toisin kuin edellisessä postauksessa annoin ymmärtää, jätin väliin valuuttakaupan. Tein periaatepäätöksen, etten koske valuuttoihin, koska niiden kanssa toiminen on nollasummapeliä, jossa häviää pitkässä juoksussa, koska välittäjät vievät osansa. En ole vielä tehnyt sijoitussuunnitelmaa, joten nämä linjaukset muuttuvat vielä varmaan useampaan otteeseen, kun saan uutta tietoa. Teen suunnitelman, kunhan ymmärrän asioista vähän enemmän.
Seuraavia blogeja olen lueskellut:
- Kohti taloudellista riippumattomuutta (loistava)
- Saituri
- Sijoitus.org
- Pörssisäätiö
- Valistunut sijoittaja
- Laimea silli