Tiski o riski

Category: Culinarism, Elma, Johanna, Party, Social, Sport — admin at 22:03 EET in March 8, 2010

Olipa viikonloppu, jonka haluan kirjata muistiin. Tisk otti ja tuli pidennetylle viikonloppuvapaalle Ouluun. Ohjelma rakennettiin jo vuosia sitten hyväksi havaituista elementeistä.

Torstai
Töideni jälkeen kaupasta mätöt. Sitten kokattiin kanaa jogurttikastikkeella + naan + riisi. Sauna. Dark Horizon 2. edition. Unta.

Perjantai
Kävin tekemässä puoli päivää töitä, jonka aikana Tisk ja Johanna pelaili pari erää Dominionia, joka on varsin mainio korttipeli. Pelattiin viikonloppuna yhteensä jotain 5 raundia. Puolilta päivin lähettiin vesijumppaan ja uimaan, mistä jatkettiin Amarilloon meksikolaista sapuskaa maistamaan. Sitten todettiin, ettei Leskisessä ole istumapaikkoja, joten käytiin takkatulibaarissa juomassa yhdet pitkät. Illalla otettiin perinteinen Elma läpi ja kuusi olutta -kisa, jonka vein kolmen minuutin marginaalilla. Ennen nukkumista käytiin vielä hakemassa Heikki juna-asemalta.

Lauantai
Jo pidempään oli ollut tarkoitus järjestää perinteikäs olutkävely, mutta ihmisillä on nykyään liikaa menoja. No päätimme kävellä Tiskin kanssa vaikka kahdestaan, mutta onneksemme ajankohta sopi myös Johannalle ja pxlle. Lisäksi myös pitkin talvea olutkävelyn perään haikaillut nSika ehti mukaan ja lajin elävä legenda, Heikki, ehti tulla piipahtamaan Oulussa.

Lähdimme liikkeelle Rotuaarin pallolta aamuysin tienoilla. Startissa oli mukana minä, Tisk, Johanna, px ja Heikki. nSika lähti hieman myöhässä kävelemään starttipaikalle, joten hän joutui kirimään noin tunnin etumatkamme bussilla. Reittimme suuntasi ensin Kaakkuriin, josta haettiin vähän sapuskata ja jatkettiin sitten Linnanmaalle. Matkalla poimittiin mukaan pxn pikkuveli, Jukka, joka tepasteli ex tempore Järvigrillijärven grillille, josta on haettu useilla eri kävelyreissuilla evästä. Grillille saapui myös vesvir ja Juha.

Grilliltä matka jatkui Kaijonharjuun hakemaan Tapania, josta jatkettiin Linnanmaan Alkoon ja sieltä Rajakylään saattamaan nSika kotia. Sitten jatkettiin Herukan Shellille, josta taaperrettiin Syynimaan kautta takaisin keskustaan. Johanna siirtyi bussilla kotia vajaan 50 km kävelyn jälkeen. Syynimaalta jatkoi reissun loppuun aloittajista neljä eli minä, Tisk, px ja Heikki. Iltasapuskat haettiin Swingistä. Päivän lopuksi alkoi reilu 10 asteen pakastuminen hyydyttämään kävelijöitä ja pysähtelyä välteltiin. Takaisin oltiin noin 13 tunnin päästä aloituksesta ja hieman kävelijästä riippuen matkaa tuli 60km +-2km. Oma ennätykseni jäi muutaman kilometrin päähän. Jos olisi ollut GPS mukana eli olisi tiennyt, kuinka paljon oltiin kävelty, niin olisi varmasti ollut melkoinen houkutus yrittää rikkoa ennätys. Ensi kerralla sitten.

Illalla saunottiin ja jatkoiltiin ydinporukan + MaijaJuhaTapanin kanssa.

Sunnuntai
Pyhäpäivä oli pyhitetty makoilulle. Pelasimme Dominionia, kokkasimme kreikkalaistyyliset pöperöt (kotikebabbia, tsatsikia, ezmeä, raakapaistettuja pottuja, salaattia), saunoimme kahdesti ja koomasimme. Heikki lähti joskus su-aamuna klo 5 tai jotain.

Maanantai
Back to arki. Tisk lähti myös jollain kello viiden junalla.

Mietteet
Etukäteen tuli mietittyä, että vieläkö tälläiset tapaamiset ovat hauskoja, mutta jälkikäteen on sanottava, että itselläni oli kyllä hauskaa ja lauantai, miitin pääpäivä, onnistui todella hyvin. Matka taittui, osallistujia taisi olla yhteensä 10 (parhaimmillaan yhtäaikaisesti 9) ja ilmeisesti kaikilla oli hauskaa. Harva etukäteen arvaa, kuinka hupaisaa tälläinen harrastetoiminta onkaan. Kiitos kaikille ja erityisesti Tiskille ja Heikille, kun jaksoitte matkustaa luoksemme.

Helmikuun päätös

Category: Culinarism, Johanna, Party — admin at 0:14 EET in March 1, 2010

Viikonloppuna juhlistettiin yhteissynttäreitä sekä 95 kg painorajan alitusta.

Varsinaisena synttäripäivänä, viime torstaina, maistelin Mikkeller Blackin. Odotukset olivat korkealla, mutta olut petti pahasti. Huonoin Imperial Stout, mitä olen maistanut. Aivan liian palaneen makuista. 356.

Perjantaina pidin vapaata, koska halusimme juhlistaa rauhassa synttäreitämme. Aloitimme Renesans-pannukakkuravintolassa jauheliha-sipuli-aurajuusto ja mansikkahillo-kermavaahto-vaniljajäätelö -kakuilla. Sen jälkeen siirryttiin Eden-kylpylään kuntosaleilemaan ja kylpylöimään joululahjana saaduilla lipuilla. Emme odottaneet paljoa, mutta viihdyimme kyllä lopulta erinomaisesti kolme tuntia ja pitempääkin olisi voinut. Allasbaarin pari pitkää tarjosi sopivasti välissä istuskeluhetkiä. Ulkoaltaan +15 oli kyllä niin rajoilla, että pystyi voittamaan itsensä ja pulahtamaan altaaseen. Kokemus ei luonut kovin paljoa uskoa mahdolliseen avantouintikokeiluun. Edenin jälkeen pyöräiltiin kotia laittautumaan ja sitten illalliselle ravintola Istanbuliin.

Istanbulin alkupala lupasi paljon: meze-lautanen kahdelle sisälsi karitsan maksaa (en pidä maksasta), aurinkokuivatut tomaatit, salaattijuustoa, viinilehtikääryleet mintulla vahvasti maustetut (paras viinilehtikääryle, mitä oon maistanut), marinoitua valkosipulia, leipää, valkosipulivoita, porkkanasosetta, sienisalaattia, paputahnaa, makea chili täytettynä juustolla, tsatsikia ja ezmeä. Moni alkupalan elementeistä oli jo tuttuja, mutta pidämme kyllä kovasti näistä välimeren perinteisistä pikkupaloista. Pääruoiksi otettiin molemmat döner kebabit, koska haluttiin verrata, millaista on peruskebua 3-4 kertaa kalliimpi kebab. Johanna otti iskenderin (eli leipäkuutiot, jugurttia, lihaa, kastiketta, vähä kasvista) ja minä kebabin kasviksilla, vuohenjuustolla ja paistetulla riisillä. Kebabit olivat toki hyviä, mutta ei me niitä juurikaan parempina pidetty kuin normikebabmestojen. Ensi kerralla pitää tilata jotain avotuliruokaa, mitä ravintola myös tarjoaa. Istanbulin tunnelma ja puitteet olivat hienot ja kokonaisuudessaan ravintolakokemuksesta jäi tosi hyvä maku.

Lopuksi meinattiin käydä vielä yksillä ensin Leskisessä, mutta vaihdettiin sitten Graaliin, joka kuitenkin oli jo turhan täynnä ja jatkettiin kotia kohti. Matkalla kuitenkin poikettiin vielä Gloriassa, kun oli ollut aiemmin puhetta, että voisi joskus katsastaa paikan. Löytyi jopa maistamaton belgiolut: Barbar Belgian Honey Ale. Makuunista haettiin vielä Ben & Jerry Bohemian Raspberry -jäätelöt, jotka olivat osapalkinto 95 kg:n alituksesta.

Lauantaina lähdettiin Keminmaahan ja matkalla haettiin Camillosta pitsat. Jauheliha-aurajuusto-ananas-valkosipuli-pitsa oivoi. Tämä oli toinen osa laihdutuspalkinnosta. Seuraavaksi tähdätään 94 kg alle, ja sitten saakin tilata luettavaa kirjakaupasta. Keminmaassa kokattiin päivänsankarille pannupottuja, paahtopaistia, kasviksia ja pippurikastiketta - varmasti toimiva setti. Lisäksi oli marjapirtelöä ja iltapalana testattiin päärynää, ilmakuivattua kinkkua ja pähkinäbrandyjuustoa. Ilmeisesti kaikille maistui.