Heinäkuu heilahti
Lehtoranta kävi pe-la yötä täällä levähtämässä matkalla Käsivarteen. Lentokoneella menevät viimeisen pätkän jollekin tunturijärvellä ja sieltä sitten Kalottireittiä takaisin sivistykseen. Kateeksi käy. Tehtiin kotikebabit, maisteltiin muutamat oluet ja käytiin iltapyöräilyllä Putkella, missä Johanna kalasti näytöstyyliin parit kuhat. Johanna on nyt enemmänkin innostunut taas kalastuksesta ja perusti ihan bloginkin sille.
Nautin kesästä minkä töiltäni kerkeän, eli käytännössä se tarkoittaa pyörälenkkejä pari kertaa viikossa, illanistujaisia kavereiden kanssa pari kertaa viikkossa, hyvän ruuan syöntiä ja sellaista. Ei kovin merkittäviä asioita siis ole muistiin kirjattavaksi.
Kävin viimein kuvaamassa vanhoja kotiseutuja eli paikkoja, missä olen joskus asunut. Ajatus on ollut dokumentoida talteen nuoruuden ja lapsuuden maisemia ennenkuin ne muuttuvat niin paljon, ettei tunnista enää. Ihan haikeita hetkiä tuli katsellessa ensimmäistä luokkahuonetta Haukiputaan Kiviniemssä ja muitakin kouluja (Oulunsuun ala-aste, Kastellin yläaste ja lukio), missä on vuosia viettänyt. Myös yliopistokampus alkaa nyt jo (muutin pois sieltä 3kk sitten) tuntumaan haikealta. Siellä tuli vietettyä joku 5 vuotta opiskelijaelämää, jollaista tuskin koskaan enää tulee.
Ylihuomenna olisi taas tietoturvan peruskurssin tentti, joka nyt kolmannella yrityksellä soisi menevät läpi. Sen jälkeen pitäisi puuttua enää yksi kurssi ja dippatyö, joka on myös koko ajan työn alla. Tai oikeastaan töissä on nyt ollut hieman kiirettä itse koodailujen kanssa, joten dipalle en ole malttanut niin paljoa antaa aikaa :/.
Oluissa on menossa juuri tällä hetkellä numero 236.
4.7. vietettiin leppoisa ilta Keminmaassa uusien kavereiden kotona Kallinkankaalla. Grillattiin, juotiin ja syötiin eli normisettiä, mutta oli keskimääräistä hauskempaa. Siksi sen tähän kirjoitin ylös. Uga.
Ainiin, pitkäaikainen tavoitteeni, käydä Valkosipuliyössä, toteutui tänä kesänä. Tai tarkemmin ottaen tapahtuma on nykyään nimeltään Roviantti ja oikeastaan sillä ei ole alkuperäisen valkosipuliyön kanssa juurikaan tekemistä. Ennen kadut oli täynnä ihmisiä ja pikkukojuja, mistä sai maistiaisia. Nykyään aidatulla alueella soi musiikki kovalla ja pari isoa ravintolaa tarjoilee muutamaa eri annosta, jotka eivät ole edes mitään valkosipuliteemaisia. Ostimme silti maistelupassin ja ihan mukava oli käydä pyörähtämässä. Silti harmittaa kovasti, että tapahtuman luonne on muuttunut täysin. Valkosipuliyö oli aikoinaan Oulun suurin tapahtuma, mutta ilmeisesti se ei tuottanut rahaa oikein kellekään, joten nykyinen muoto on kai sen takia kehittynyt.