Kesän alun kuulumisia
Pyörästä on vaihteeksi keula hajalla, joten on aikaa esimerkiksi kirjoittaa blogia. Pari lenkkiä kerkesin jopa tälle kesää ajamaan ennenkuin pamahti. Neljän viikon päästä olisi TahkoMTB, mutta ei taida kohdata siinä hinta/hauskuus valitettavasti. Olisi kiva lähteä vähän testailemaan uusia maastoja ja kuntoa, mutta 250e tuntuu kohtuuttomalta.
Eilen muuttui työt kokopäiväiseksi ja sillä saralla menee ihan hyvin. Koulua on jäljellä pari kurssia ja dippatyö.
Viikonloppuna Johannasta tuli ylioppilas, grattista! Sen myötä oli torstaista eteenpäin aika kiireistä Keminmaallapäin, kun piti kaupasta hakea kolme autollista herkkuja tarjottavaksi. Lauantaina oli päivällä ensin koululla viralliset osuudet, sitten Kotiniemessä kylänmiehet ja sukulaiset kävivät ja illalla kokoonnuttiin kavereiden kanssa lähellä olevalla metsämiesten majalle rentoilemaan. Ihan perushauskaa oli, mutta se on todettava, että ei ole viime aikoina enää tuollainen perusryyppäys kiinnostanut. Kai se on positiivista, mutta ainakin niiden kavereiden kannalta harmillista, jotka moisesta ovat vielä kiinnostuneita. Mikähän lie tullut? Tai ehkä tämä on vain tälläinen kausi nyt.
px muutti Ouluun. Niin se elämä heittelee. Alunperinhän mun piti muuttaa Tampereelle. No, mutta näillä mennään ainakin seuraavat puoli vuotta tms.
Viikko sitten viikonloppuna oli Erämessut. Pari vuotta sitten Johanna raahasi minut puoliväkisellä ‘messuille ja sen jälkeen olenkin ollut vallan innostunut käymään niillä. Viime vuonna Rovaniemellä ja nyt oli taas Oulun vuoro. Käytiin vilkaisemassa millainen teltta Akka R/S 2 on IRL, syömässä lettua ja loimulohta, istumassa rallisimulaattorissa ja ostelemassa kotiin valkosipulikastikkeita ja karpalo-, tyrni-, mesimarja- ja hillahilloa. Loistava päivä oli se.
Parin viikon päästä on 2v päivä, mitähän hauskaa sitä keksisi?
Oluissa menee numero 192 ja punnerruksissa olen ilmeisesti jämähtänyt ikuisesti viikolle neljä. Sunnuntaina ajattelin äänestää Sampo Terhoa ja seurata vaalivalvojaisia.