Harjapäänkatu 32 ja Viidakkostock
Reilu pari viikkoa on nyt takana di-työn tekoa Koodiviidakossa. Työskentelen puolipäiväsenä kesäkuuhun asti ja sitten olisi tarkoitus alkaa tosissaan tekemään. Tehtäväni on implementoida eräs verkkosovellus kesän loppuun mennessä ja kirjoitella sitten jossain vaiheessa diplomityö. Lisäksi tarkoitus olisi, että puuttuvista seitsemästä kurssista suurin osa olisi suoritettuna kesäkuuhun mennessä. Hirveetä kiirettä pitelee, mutta muuten koulun suhteen tilanne on mainio.
Firma vaikuttaa kaikin puolin lupaavalta ja olen kyllä erittäin tyytyväinen paikkaan. Tosin itse koodausosuus on ainakin alussa ollut varsin haastavaa, mutta uskon, että tulen klaaraamaan lopulta. Olen vain aina vähän hidas oppimaan uusiin tilanteisiin.
Viime viikonloppuna oli Iin Olhavassa Viidakkostock eli firman virkistäytymisviikonloppu. Siellä pääsi hyvin tutustumaan työkavereihin rennommissa merkeissä. Kävin savusaunassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Koettua tuli myös uimapalju, pilkkiminen, korppujauholätyt ja hiihtokisan voitto.
Eilen kävin allekirjoittamassa asuntosopimuksen. Muutamme Johannan kanssa yhteen ensi kuun alussa ja asuntona on aivan uusi 44.5 neliön yksiö (1h+tk+s) Etu-Lyötystä. Matkaa töihin on reilu 500 metriä ja Keskustaan noin kilometri. Olemme aika innoissaan. Totesin, että mulla on koulua (Linnanmaa) noin yhtenä päivänä viikossa ja töitä (Limingantulli, 8km yliopistolta) noin kolmena, joten mitään syytä ei ollut enää asua Linnanmaalla. Samalla huomasin, että aivan työpaikan viereen on valmistumassa uusia asuntoja ja kun kerta Johannallakin loppuu koulu, niin miksipä ei muuttaisi samaan pesään. Nykyinen Raksatien kämppä on ollut kyllä aivan loistava, mutta kutakin aikansa.