Viski- ja/tai chili-ilta
Itse asiassa oli minulla sittenkin muuta.
Tilattiin kaveriporukalla Chilikaupasta vähän (taino reilulla kolmella sadalla eurolla) ärmäköitä vihanneksia ja niistä tehtyjä sooseja. Luottamus on korkealla, että paketti on tänään keskiviikkona Oulussa ja olenkin ehdottanut, että pitäisimme samantien chili-illan jugurttipurkkien ääressä.
Toinen teemailta, mikä on ollut viime aikoina huulilla, on viski-ilta, mihin kännää…köh…viskeistä kiinnostuneet ostaisivat kukin potun hyvää viskiä ja voitaisiin sitten yhdessä maistella laatulitkuja. Jollain 5 hengelläkin saisi jo ihan hyvin maisteltavaa. Tälläisestä kirjoittaisin mielelläni myös raportin. Saapa nähdä, josko saataisiin porukka kasaan, kun sieppoja kuitenkin löytyy porukasta varsin hyvin. Itsehän en viskejä kyllä ymmärrä, mutta ainahan toki nautintoaineita haluaa yrittää oppia. Olisinkohan kerettiläinen ja ostaisin cola-pullon varalta kaappiin? Yyh ei nyt sentään, mielummin vaikka äidinmaidonkorviketta, jota voi sitten lutkuttaa, jos ei viski saatana maistu.

Lisäys 18. syyskuuta 2008
Nyt on sitten maisteltu 5800, 30 000, 150 000 ja 550 000 scovillen chilejä. Kyllähän ne tulisia on, mutta odotin silti hieman enemmän. Sellainen teelusikallinen tuota 550k laittaa kyllä hetkeksi punaseksi.
Lisäys 19. syyskuuta 2008
Nyt kun on hieman maisteltu sooseja, niin pientä mielipidettä. Blair’s Wasabi Green Tea ja Blair’s Chipotle Slam ovat erityisen maukkaita. Blair’s Original Death Sauce on pettymys - tulisuutta ei ole nimeksikään. Sen sijaan Blair’s Mega Deathista, Mad Dog Inferno Reservestä ja Dave’s Ultimate Insanity sooseista löytyy potkua. Noista parhaimmaksi äänästänen varmaankin Mega Deathin tai Mad Dogin. Wasabi-maapähkinät ovat aivan loistavia! Habanero sipsit on makuuni liian ärmäköitä, mutta Cheddar- ja BBQ-sipsit on hyviä. Muista ei ole mielipiteitä vielä.