Huhuu
Tällä hetkellä on taas menossa hieman alakuloinen ajanjakso, jota rappioksi leikkimielisesti kutsun. En ole niin hirvenä iloinen ja onnellinen ja otan vähän tsillimmin eli en paina tukka pitkällä projekteja. Tämä on ihan normaalia ja aina silloin tällöin iskee, kun stressi painaa päälle ja jotain.
No mutta.
Olen nyt kuukauden ajan pelannut kasinoitten bonuksia ja tehnyt ihan hyvin tiliä. 2200e olen tienannut 42h peliajalla, mutta nyt pitää vähän rajotella, kun parhaat kasinot on jo pelattuna ja pelottaa varianssin isku. Tarkempaa tilastoa on esillä. Tarkoitus olisi ostaa maastopyörä näillä rahoilla ensi kesäksi.
Sit koulun suhteen on polkastu iso pyörä liikkeelle ja kova tahti Anteron kanssa yrittää saada kurssit kasaan vuoden päästä kesäksi. Onnistuu tai ei, mutta yritys on kova. Haluaisin siis valmistua mahdollisimman pian, koska Johanna myös valmistuu reilun vuoden päästä. Olisimme sitten kummatkin uuden alun juurilla. Uskon tavoitteeseemme.
u vietti hiihtolomansa luonani ja oli taas niin mahtavaa aikaa, kohta 9kk täynnä ja vielä eletään alkuhuumaa aijai! Käytiin luistelemassa, tehtiin intialaista, katottiin leffoja, ostettiin yhteiset rannekorut, luovutettiin verta ja mussuiltiin. 98 yötä ollaan nukuttu nyt vierekkäin hii. Terkkuja! Ikävä! Pusu! Rak!
Olemme myös saaneet perheeseemme uuden jäsenen eli Nuh. Nyt Muhillakin on sisar/rakastajatar riippuen kontekstista.
Loppuun vielä yhteiskuva meistä.