Työrintamalla aktiivista
Maanantaina alkaa sitten täysipäiväinen web-suunnittelijatyö Oulun yliopiston kirjastossa, joka kestää tosin vain jouluun. Samalla alkaa myös uusi kurssi: Multimediajärjestelmät. Saa nähdä, miten saa aikataulut soviteltua. Työ vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja odotan ihan hyvin mielin sitä. Työpaikka on tuossa 500 metrin päässä, joten työmatkoihin ei mene juurikaan aikaa ja lisäksi pitäisi olla helppo käydä välissä luennoilla. Vaikuttaa kaikin puolin hyvältä.
Tänään olen hoitanut yrityksen asioita kuntoon ja nyt pitäisi pikku hiljaa olla pahin alkusäätö ohi. Tein pikaisesti myös väliaikaisivut. Melko pian olisi pakko tehdä tosi hienot sivut, koska onhan se yritykseni tärkein käyntikortti.
Sairaalahommissakin on ollut viime aikoina melko paljon säpinää (huomenna järjestetään lääkisläisille äänestyskonetentti) ja tänään itse asiassa pyysin palkankorotusta vedoten työkokemuksen karttumiseen (yli kolme vuotta ollut töissä samassa paikassa), vastuun kasvuun, opintojen edistymiseen ja yleisen elinkustannusten nousuun. Saas nähdä, miten käy, mutta omasta mielestäni olen kyllä oikeutettu kohtuullisen korotukseen. Ainakin toinen proffa puolsi pyyntöäni, mutta toisesta ei ole vielä tietoa.
Työrintamalla kuuluu siis ihan hyvää ja jospa se talouskin tästä paranisi kesän lomailun jälkeen. Vielä jos kouluakin saisi tehtyä samalla niin aijai!
Valitettavasti lähes kaikki aika menee näissä hommissa ja ei kerkeä paljoa liikkumaan tai tekemään omia projekteja (kuntasivun uudistus on taustalla huutelemassa). Viikonloput pyrin kuitenkin rauhottamaan Johannan kanssa ja nyt tänään torstaina ajelenkin pohjoiseen viikonlopunviettoon. Hii.
Olen onnellinen.