Applelane

Vietin viime viikonlopun Keminmaassa ja oli huisia.

Pääsin ensimmäistä kertaa ratsastamaan hevosella ja heti mentiinkin suoraan jokeen uimasille. Johannan veljen tytöillä (naapureita) on muutama hevonen ja niillä sitten pystyy jolkottelemaan. Vellu piti käyttää joessa pesulla ja ensin Johanna kävi sen kanssa yksin ja sitten minut komennettiin mukaan myös ja pakkohan se oli tarttua tilaisuuteen. Siitä sitten suoraan purontörmää pitkin alas veteen ja puuh puuh, kun irtosi fiiliksiä. Iso ja vahva eläin (mekin painetaan yhdessä kuitenkin sen melkein 150kg) herätti kunnioitusta, mutta myös pelkoa, koska kyllähän se hepolainen pystyy halutessaan melkoista vahinkoa tekemään meille. Potku päähän tai vaikka vedessä takajaloille nousu ja sen jälkeen meidän tallominen olisi kyllä tehnyt pahaa jälkeä. Tunnelma oli myös hyvin huvipuistomainen, kun virtahepomerilehmä veteli maha vedessä edes takaisin puroa (vai oisko se ihan joki, sellainen yli metrin syvä ja viisi leveä). Ei siinä voinut muuta kuin pitää lujasti kiinni unskilaisesta (iih) ja ihmetellä menoa. Harmi kun kamera jäi sisälle. Kyllä tuolla menopelillä voisi enemmänkin matkustaa.

Illempana lähdettiin käymään Kemissä baareilemassa. Ensin tosin alusteltiin Myllyn lähellä olevalla leikkipuistolla, missä kävi viihdyttämässä Uuno-klooni. Pääkööriimme kuuluivat Tiinu, ALS, Wikke, minä, unski ja nöpö. Kävihän siinä moni muukin pyörähtämässä. Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, etteivät baarit ole minun juttu, mutta eipä ne nyt mitenkään mahdottomia paikkoja ole oleskella. Oli toki kiva käydä ensimmäistä kertaa savuttomassa baarissa, mutta eipä siellä paljon muuta kummallista ollutkaan. Paljon kivempaa oli aloittelut puistossa. Illan lopuksi syötiin vielä kananuudelia (itse tehtyä, joka otettiin mukaan kotoa) ja matkusteltiin Lappenin kyydissä Arpelan kautta takaisin Viitakoskelle. Kyllä tuollapäin maailmaa matkustelu on taas melko isossa roolissa. Vissiin se Oulu sitten tipahtaa melko kätevään väliin tuossa matkustelumäärässä. Sekä Helsingissä että Keminmaassa liikkuminen olennaisiin paikkoihin on aikaavievämpää kuin Oulussa.

Elämä hymyilee ja kaikki on hyvin. Nyt on taas aika todeta, että olen todella onnellinen (voipahan myöhemmin lukea, että ainakin joskus olin). Kiitos lähimmäisilleni (eritoten neidolle tuolle ihanimmalle) tarjoamistaan elämänlaatuani parantavista asioista. Olen tyytyväinen myös omiin valintoihini. Ah, ma elän.