Kuulumisia, luutumisia
Kesä se mennä porskuttaa. Ei tässä ole kerennyt tietenkään paljon mitää vielä tehdä, mutta aktiivinen olen ollut koko ajan. Suunnistamassa on käyty jo kohta kymmenen kertaa, vaellus suoritettiin kunnialla ja kohta lähdetään Helsinkiin. Niin tosiaan heinäkuun vietän sitten pääkaupunkiseudulla. Alunperin oli tarkotus polkea sinne, mutta nyt alkaa tuntua, että se jää väliin. On mulla parempaakin tekemistä kuin viettää yksin viikko tien päällä. Helsingissä on tarkoitus iloita mahdollisimman paljon. Suunnitelmissa on ainakin #demittäjien kesämiitti, olutkävely, metromaratooni, suurlähetystöjen bongailu, pyörällä lähialueilla kiertelyt (sisältää myös kunnantalot yms. kuvaamiset), tuttavien miittailut ja Tiskin muuttoapu.
Juhannukseksi en ole suunnitullet mitään ja itse asiassa ei haittaisi ollenkaan, jos olen yksin kotona. Tosin muutaman kaverin luona olisi pirskeen tapaista, joten eiköhän tule ainakin vierailtua toisissa. Lapsuudenkaveri on käymässä Oulussa, joten jospa hänen seurassa viihtyisi. Grillaisi jotain herkkua ja ottaisi olutta.
Uudet silmälasit pitäisi saada ostettua, mutta ei hirveänä innostaisi lähteä kiertelemään kauppoja.
Jos avautuisin tänne ihmissuhteista, niin nyt olisi sananen kerrottavana. Positiivista asiaa se olisi.