Urban Ride

Category: Party, Social, Sport — Abula at 20:06 EEST in March 25, 2007

Eilen järjestettiin yksi vuoden suurimmista urheilutapahtumista, Urban Ride Oulu. Ilmeisesti kyseessä oli nyt seitsemäs kerta. Heikki oli houkutellut minua aikasemminkin jo mukaan, mutta jostain syystä en ollut uskaltanut lähteä mukaan. Tällä kertaa kuitenkin suuntasin kohti amatöörisarjaa kokeilemaan pyöräsuunnistusta kotikaupungissani. Kyseessähän on siis pääosin seikkailija-urheilijoista koostuvan kaveriporukan rentohenkinen pyöräilykilpailu, jossa suunnistetaan vaihtelevien karttojen (tällä kertaa oli esimerkiksi yksi kartta vuodelta 1902) avulla ja kierretään rastipisteitä. Välissä on erikoistehtäviä ja vuosien varrella on monenlaista tehtävää nähty kuten liikkuva rastipiste, avantouinti ja jättilihapiirakan syönti. Harmi, kun ei ole tapahtumista koottuna tarkempaa historiikkia sivuille. Mutta ehkäpä vielä kootaan?

Itse asiassa olen jotain vastaavaa itsekin aikoinani yläasteaikoina miettinyt, mutta silloin kaveripiirissä ei montaa kiinnostunutta olisi ollut. Aivan loistavaa, että nyt joku on järjestänyt tälläisen ja itsellä ei tarvi muuta kuin vaivautua paikalle. Varmasti tulen jatkossakin osallistumaan, kunhan suinkin pystyn. Reittiä on hauska myös itse ideoita, ehkäpä keksin vielä jotain hauskoja juttuja myös.

Lähdin siis amatöörisarjaan, koska tiesin että pro-sarjassa on melkoisia polkijoita ja ei huvittaisi kovin montaa tuntia hävitä kärjellä ja siten yksin saunoa viimeisenä. Muutenkin on parempi aloittaa nöyrästi. Alussa oli kuuden eri kartan kanssa melkoista häsläystä ja tuntui, että en selviä siitä sekamelskasta ollenkaan ja kaikki muut kokeneemmat lähtevät heti karkuun. Olen asunut Oulussa kohta 20 vuotta ja liikkunut ympäriinsä melkoisen paljon, joten reitit ja paikat ovat kyllä tuttuja, mistä on selkeä hyöty tässä kilpailussa.

Lähtö tapahtui Ouluhallilta kello 13:15, mistä suuntasin ensimmäiselle rastille kohti itään Aikuiskoulutuskeskuksella tarkistamaan kellonaikaa ja lämpötilaa - tällä rastilla näin Heikin ja Tumen. Siitä jatkoin Kaukovainiolle erään talon ylimpään kerrokseen lukemaan ovessa olevat nimet. Tästä matka jatkui Vaalantietä pitkin Maikkulan Salelle laskemaan tuulikaapin säilytyslokeroita, ja edelleen Iinatin luontopolulla olevalle pikataipaleelle, joka oli reitin ainoa metsäpätkä. Sitten oli vuorossa rastit Kiskosillalla, Joutsensillalla sekä Limingantullin Arinalla. Osottautui hyväksi valinnaksi lähteä ensin itään, koska silloin lumi oli metsässä vielä kantavaa ja toisekseen kukaan ei hyötynyt minun paikallistuntemuksestani. No taisivat muutkin kyllä tienoot melko hyvin tuntea. Mutta kuitenkin.

Keskustassa oli rastit Puistokadun päässä sekä Rautatieasemalla, mistä alkoi Special Stagena aikamatka keskustan vanhoihin putiikkeihin. Karttana oli tosiaan vuodelta 1902 oleva kartta, missä muunmuassa kadunnimet olivat varsin mielenkiintoisia. Kuka tiesi, että nykyinen Mäkelininkatu on tuolloin ollut nimeltään Pikku Uusikatu? Pohjoispuolen rastit olivat Nallikarissa (viimeinen ja kolmas näköhavainto toisesta kilpailijasta), Toppilassa, Iskossa sekä Myllyojalla. Sitten viimeisenä vielä Kastellin Marmosassa, mistä maaliin Kastellin tutkimuskeskukselle bankettiin saunomaan ja syöpöttelemään juoman kera.

Tulin maaliin ensimmäisenä ajalla 2:48 voittaen näin amatöörisarjan (jossa oli osallistujia 4), jonka jälkeen saiki odotella 43 minuuttia pro-sarjan kärkeä, Heikkiä ja Tuomasta. Heidän reittinsä oli noin 27km pitempi. Suoritukseni onnistui suunnistuksellisesti lähes nappiin. Muutama reitinvalinta jäi hieman harmittamaan ja yhdelle rastille palasin uudestaan tarkistamaan, mikä maksoi ehkä 3-5 minuuttia. Eli eipä olisi enää paljoa pystynyt puristaa. Lisäksi pro-sarjan 27km pitempään reittiin olisin varmaan tuolla vauhdilla hyytynyt. Tai vähintään energiaa olisi pitänyt alkaa tankkaamaan matkan aikana, nyt söin vain yhden patukan ja puoli litraa mehua. Suu alkoi rohtua jo lopussa. Mutta kyllä ensi kerralla lähden pro-sarjaan ajamaan koko siivun. Nyt pitää alkaa panostamaan parempaan pyörään (tilasinkin jo tuossa uudet polkimet), että tapahtuu kehitystä. Kuntoahan ei pysty kohottamaan.

Bankettipaikassa oli kaikenlaista hyvää ja energistä sapuskaa. Uima-altaaseenkin pääsi pulahtamaan saunasta. Sitten porukalta mittailtiin myös rasvaprosentteja ja itselleni tuli yllättävän alhainen 14.2. Yhdeksän aikaan siirryttiin jatkamaan illanviettoa Otto K:hon, ja myöhemmin seuraan liittyi myös yksi kaveri, jonka kanssa loppuillan pääosin vietinkin. Nakkijonossa tapahtui pahoinpitely ja poliisi otti myös minun numeroni ylös.

Päivä - ja varsinkin kisa - oli loistava, kiitokset kaikille mukana olleille (joo, en oleta että yksinään niistä tätä lukisi, mutta ihan sama) ja erityisesti järjestäjille.

Loppuun vielä hauska kuva pro-sarjan kärkiduosta (Tuomas ja Heikki):

Kärkiduo

Erikoishileet ja vaalit

Category: Party, Social — Abula at 23:13 EET in March 18, 2007

Eilen oli hupaisa päivä. Aloitin aamun koti-isäaktiviteeteillä eli pyykkäys, tiskaus ja imurointi. Kolmen tienoilla mentiin Citybiljardiin mätkii palloja Hengan kanssa, joka oli kerrankin päässyt hallitusta karkuun. Käytiin myös Rossossa syömässä ja otettiin vähän hilpeyttäviä. Melkeen koko iltapäivä tuli jauhettua maahanmuuttopolitiikasta, jopa niin paljon, että itse kyllästyin siihen.

Illempana muutama kaveri (ALS, Tiinu) tuli tänne hilettää, mistä käytiin Syynimaalla rapsuttaa Nanoa ja istumassa myös paikallisessa tunteroinen. Jatkot venähti aamukuuteen. Kokoonpanot olivat varsin erikoiset, mikä teki illasta mielenkiintoisen. Rahaa paloi kyllä melkoisesti ja nyt sunnuntaina on olot ollut hieman huterat, mutta silti ilta oli näiden arvoinen. Kuitenkin tällä hetkellä liikunnat on suurimpana intohimona.

Eduskuntavaalit meni PS:n osalta hyvin, vaikka Halla-aho ei päässytkään sisään.

Maailmankuvani editointia

Category: Book, Food, Materialism — Abula at 1:23 EET in March 9, 2007

Halla-ahon ja niistä seuranneiden keskustelujen myötä kävin lainaamassa kirjastosta kirjan Nurkkaan ajettu Jumala? Siinä piispa Pihkala ja tähtitieteen professori Valtaoja käyvät vuoropuhelua uskosta ja tieteestä. Varsin kiinnostavaa luettevaa. Minähän en lue oikeastaan koskaan mitään kirjoja, koska “ei ole aikaa” (priorisointikysymys). Varsinkaan en koskaan lainaa kirjastosta mitään (jostain käsittämättömästä ja täysin irrationaalisesta syystä), mutta nyt ajattelin “säästää” 30e ja tutustua kirjastopalveluihin. Ihan hävettää myöntää, että joskus on ostanut kirjoja vain sen takia ettei ole jaksanut paneutua kirjastokäytäntöihin. Kun hoksasin, että kirjan saa kirjastosta myös, meni ainoastaan 10 minuuttia, että istuin kotona kyseinen kirja kädessä. Asun siis edelleen Oulun yliopiston välittömässä läheisyydessä ja tästä on yliopiston pääkirjastoon matkaa ehkä 600 metriä. Netistä näkee suoraan jopa hyllykohdan, mistä kirjan löytää.

Alussa mainitut keskustelut kävin pääasiassa Kallen kanssa vesijuoksun tiimellyksessä ja myöhemmin netissä. Meillä on erilaiset näkemykset monesta asiasta (minä en tunnusta mitään uskontoa), mutta pystymme keskustelemaan rajattomasti (onhan sitä joskus tehty pitkälle yli kymmenen tuntia non-stop). Itse asiassa perustan maailmankuvani täysin tieteen määrittämille ehdoille. Luulen että tiede on väärässä monesta asiasta, mutta lähes varmasti se on kuitenkin enemmän oikeassa kuin mikään uskonto. Lisäksi se on ainoa, joka selittää todellisuutta pohjautuen mitattaviin asioihin, jotka voidaan toistaa sekä liittää muihin teorioihin matematiikan keinoin. Se siis pohjautuu tosiasioihin ja vain niihin. Tosin tieteen keinoin ei välttämättä voida esimerkiksi poistaa kuolemanpelkoa, joten ehkä uskonnoillakin on paikkansa jossain määrin.

Kuuntelin myös mielenkiinnolla 200 minuuttia Helsingin yliopiston kosmologia professorin, Kari Enqvistin, haastatteluja, jossa hän hyvin kansantajuisesti kertoo suhteellisuus- ja kaaosteorioista (löytyy Googlella). Eräs tuttu suositteli lukemaan hänen kirjojaan sekä myös Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa. Toivotaan, että innostukseni kestää ja että on (vapaa)aikaa siihen.

Tänään en urheillut, enkä tehnyt mitään kouluhommia, mutta annettakoon se anteeksi. Porukat kyllä kävi kahveella. Koska minulla ei ole kahvinkeitintä niin vedettiin pussisumpit. Huomenna käydään Amarillossa vetämässä jättiburgerit.

Eduskuntavaalit

Category: Uncategorized — Abula at 21:21 EET in March 4, 2007

Koskaan aikaisemmin en ole ollut vaalien alla yhtä kiinnostunut politiikasta. Tällä hetkellä käytän suuren osan vapaa-ajastani lukien, pohtien ja keskustellen muutamasta vaaliteemasta. Eräs maamme parhaimmista (asiasisällöltään ja viihteellisyydeltään) kirjoittajista, Jussi Halla-aho, pyrkii Eduskuntaan. Hän kuuluu Helsingin vaalipiiriin, joten ei voi äänestämällä auttaa, mutta olen pyrkinyt mainostamaan häntä kavereilleni ja ehkä jopa tukemaan rahallisesti. Ääni Perussuomalaisille olisi toki avustamista, mutta taidan silti valita toisen ehdokkaan.

Halla-aho kritisoi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaamme ja perustelee kantansa vakuuttavasti. Jos pystyt suhtautumaan tähän herkkään aiheeseen neutraalisti, avoimen ennakkoluulottomasti ja rationaalisesti niin tutustu miehen kirjoituksiin:
- Vaaliohjelma
- Johdatus kirjoituksiin