129/300

Category: Education, Materialism, Party, Social, Sport — Abula at 3:52 EET in December 13, 2006

Johtamisen perusteet läpi, hep hep. Myös viimeinen kielikurssin tehtävä on tehty eli suullinen ryhmäanalyysi. Puoltoista vuotta sitten en ollut käynyt vielä mitään kielten kursseja, mutta nyt on suoritettu 4ov enkkua, 2ov ruotsia ja 2ov äikkää. Jes! Ei ole oikein lempikursseja noi. Vielä kaksi tenttiä jäljellä ennen joululomaa: Ohjelmistotekniikka perjantaina ja Elektroniikkasuunnittelun perusteet (kenties yksi tutkinnon vaikeimmista kursseista) tiistaina.

Nukuin tuossa pari tuntia jo, mutta perinteisesti tuli herättyä virkeenä ja tässä olen muutaman tunnin nyt tappanut aikaa ja odotellut uutta väsymystä. Huomenna on jännä päivä. Aamusta töihin, sitten erikoiskaverin kanssa jouluostoksille ja jostain klo 15 eteenpäin vietämme neljästään (kaksi muuta erikoiskaveria liittyy seuraamme) laatuaikaa Tuirassa. Uusia ihmissuhteita, uusia kokemuksia.

Perjantaina taitaa olla lautapeli-ilta vanhojen kavereiden kanssa. Eiköhän sitä myös saunota ja kokkailla, joten hauskaa riittää.

Jalat paranevat pikkupikkuhiljaa. Liikunta on nyt hieman jäänyt taka-alalle, kun on keskittynyt johonkin muuhun (eikö liikunnan pitänyt olla intohimo numero yksi?) Lisäksi pitäisi aina lähteä uimaan ja salille, koska nyt ei voi kävellä eikä juosta. Mutta eiköhän se tästä taas kohta. Joulukuu on hedonismin aikaa, joten sallin tämän itselleni kyllä. Joulu on myös tuhlauksen aikaa: sellaisen pari sataa olen jo laittanut tavaroihin (tosin ostin myös uuden söpön kovalevyn itselleni, sellasen pikkuriikkisen kannettavalle) ja varmaan joku toinen mokoma tulee menemään (eli siihenpä ne viikko sitten tulleet veronpalautukset menevät). Mutta jospa joku arvostaa.

Menisi lukemaan tenttiin, varma tapa nukahtaa. Heipä hei.

2 Comments »

167

Comment by Ismo

December 13, 2006 @ 03:57

Erikoiskaveri?

168

Comment by Abula

December 15, 2006 @ 01:35

No ei sellanen tavallinen kaveri

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>