Lepposa kimalainen
Oli taas perinteinen maanantai eli juoksulenkki ja saunailta. Suunniteltiin vähän perjantain bileitä, eiköhän niistä jonkinlaiset kekkerit saada. Huomenna on vuorossa puntti ja uinti sekä illalla bilepaikan siivous.
Ruottin esitelmä tuli myös hoidettua pois, alkaa olla aika läpi se kurssi. Ja samoin koko ruotsin kieli! Ei pitäisi enää olla kuin 2-3 kertaa elämäni aikana ruotsia. Tralalaaaa. Päivällä oli kauhun hetket, kun netti oli poikki puoli tuntia. Onneksi koneelta löytyi jotain katseltavaa: Rikostarinoita Suomesta. Itse asiassa noita voisi enemmänkin tiirailla tylsinä hetkinä.
Perustimma myös uuden irc-kanavan Oulu-demittäjille. Saa nähä mitä siellä tulee jauhettua, ehkä vain tulevista ja menneistä pippaloista. Jäseniä taitaa olla se noin kahdeksan ja nimi on ihan hirveä :(. Olisin niin toivonut leppoista kimalaista, mutta ei. Kai se on pakko kestää kuitenkin.
Hiemasen tuntuu silmäkulmassa väsynpoikasta, pitääpä lähteä kalastelemaan unimyyrää ihan just. Toivotaan, että saisi unenpäästä kiinni. Nyt piakkoin pitää aloittaa toi yhden äikän kurssin ryhmätyöanalyysi, koska alkaa pientä kiirettä pukata sen suhteen.
mr on hieman miettinyt joululomalla tänne tuloa, olisi aika huibua. Pääsisi kävelemään, kokkailemaan ja pelaamaan Elmaa. Oevoe.