Uni, missä olet

Category: Education, Sport — Abula at 4:55 EET in November 27, 2006

Mistähän nyt tuulee, miten ei voi väsyttää? Viime yönä nukuin jotain 3-12 välillä eli yhdeksän tuntia. Taitaa olla jotain mielen päällä, vaikka en sitä niin tunnista (tai ainakaan kerro). Seitsemän tunnin päästä on ruotsin yritysesitelmä kaverin kanssa, ja sitä ennen pitää vielä kalvoja tulostella ja käydä syömässä. Esitelmä ei ole kovin hyvä, mutta ei hirveenä ole motivaatiota panostaa. Vain pari kolme kertaa enää ruotsia jäljellä eloni tiellä. Esitelmiäkin on ollut jo kaksi aikaisemmin tällä kurssilla, joten ei ole edes pakkopaniikkielementtiä mukana.

Onneksi päivällä kerkeää ottaa päiväunet, kunnes illalla on taas perinteinen juoksu+sauna. Parasta, vaikka jalat kyllä edelleen jumissa. Eipä ollut nyt sunnuntaina edes dagen efteriä, mutta silti ei saanut tehtyä juuri mitään järkevää, hajoilin vain ruotsin kanssa. No, siivosin sentään.

Pohdittiin pxn kanssa, että jos laajennettaisiin www.pulu.org/epa kilpailua hieman laajemmalle porukalle. Tekisi vaikka uuden irc-kanavan sille. Nyt kun alkuperäisestä porukasta ei mukana ole käytännössä kuin muutama enää, niin saisi vähän lisää elämää “kilpailuun” ja muutama tuttu vähän lisäpontta liikkumiseen.

No Comments »

No comments yet.

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>