Juhlintaa
Viime viikko (eli muutama tunti sitten päättynyt) oli aika railakas. Tuli juopoteltua neljänä iltana: maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina oli saunailta, lauantaina bileet Alppilassa. Varsinkin lauantain setit oli aivan loistoaikaa (iso kiitos siitä yhdelle neidille ja tietenkin hostille), siitä kertoo muunmuassa mustelmilla oleva takapuoli (kettupeli). En nyt tässä ala julistamaan mitään suuria lupauksia, mutta silti voisi kyllä hieman nyt laantua menot, ettei ihan lapasesta lähde. Kalorit ei ole kyllä mennyt yli (paino alkaa kääntyy jo 85kg puolelle) ja liikuntaa tulee harrastettua joka päivä. Paras oli viiden tunnin sessiot perjantaina Heikin kanssa. Harmillisesti lumet ovat sulaneet pois, joten hiihtää ei pysty nyt ihan vähään aikaan. No, pitää uida, kävellä ja juosta senkin edestä. Porrasjuoksua myös testasin tuossa joku päivä, on muuten älyttömän raskasta jaloille.
Ensi perjantaina on tentti. Jospa tuleva viikko menisi opiskellessa ja liikkuessa. Mutta viimestään 1.12. räjähtää pankki, kun järjestämme vuosisadan hipat tuossa naapurissa. Ihmisiä on tulossa ja teemakin on kohdallaan.
Lukuunottamatta muutaman tietokoneprojektin roikkumista (Paprika, Web-CV, Exam script demo, Linuxin asennus) ja yhden ihmissuhteeni vaikeuksia (jotka eivät enää pyöri koko aikaa päällimmäisenä mielessä) olen täydellisen tyytyväinen nykyiseen elooni. Hyvin menee.