100 punnerrusta lähestyy

Category: Sport — Abula at 2:57 EEST in September 3, 2008

Kuukauden päivät olen nyt punnerrellut ja kehitystäkin on tapahtunut, mutta on selvää ettei sata mene rikki 6 viikon kohdalla. Vaan eipä minulla mihinkää kiire ole, että jatketaan omaan tahtiin. Kirjottelin aikani kuluksi myös raportin aiheesta.

Hömelö tyyny mielessäin

Category: Education, Johanna, Movie, Sport — Abula at 2:02 EEST in September 1, 2008

Pyörästä hajosi keula ja se on nyt sitten muutaman viikon huollossa. Nyt on siis hyvin aikaa aloittaa reippaana koulu. Tänään maanantaina on virallisesti ensimmäinen päivä yliopistolla, mutta aikataulutettu opiskelu taitaa minulla alkaa vasta joskus syyskuun puolivälissä. Siihen asti pitää omatoimisesti tehdä harkkatöitä yms. Viikko sitten kävin jo ensimmäisessä tentissä eli vero-oikeuden tentissä. Tiistaina väsäsin ensimmäistä harkkatyötä, että tästä se taas jatkuu. Jospa vuoden päästä olisi valmistuminen jo oikeasti lähellä.

Ke-su olin Keminmaassa. Johanna oli töissä to-pe, joten ne päivät lähinnä nukuin ja luin kirjaa niin ja tehtiin lasagnea, mihin tuli punaviintä! Perjantaina ööhm ei vissiin tehty mitään isompaa :P. Lauantaina käytiin Haaparannalla ja Kemin Venetsialaisissa, missä nähtiin nöpöä. Elokuvista katsottiin An inconvenient truth ja Alien 3.

Alkavalla viikolla on prioriteetti talk-ohjelman teossa (tietokoneverkkojen harkkatyö) ja Liikuntoilu-sivuston siirtämisessä omalle palvelimelle. Noiden lisäksi voisi miettiä, mille projektille alkaisi seuraavaksi. Kesäsuunnitelmaa kun katsoo, niin pitäisi varmaan joko kuvata kotiseutuja, käydä kiertämässä lähikuntia, päivitellä Paprikaa tai kirjoitalla naisrapsaa. Mikään ei kyllä hirmuisesti innosta…

Kesäsuunnitelmaa katsoessa tuli myös mieleen, että jospa pyrkisi käymään suunnistamassa taas nyt kun pyörä on telakalla. Vaan eipä noi näytä kovin lähellä olevan (Jääli, Pikkarala). Jospa kävisi vain juoksemassa…

Kuntaprojektin uudistus

Category: Travel — Abula at 4:00 EEST in August 22, 2008

Puuh.

Sainpa viimein valmiiksi kuntaprojektiuudistuksen. Lisätty melkein kymmenen reissun kuvat (nyt uusimpien reissujen kuvia voi katsella kätevämmin alhaalta reissulistasta kuvaluettelon kohdalta, eikä tarvitse itse etsiä kuvia galleriasta) ja muut tiedot, sekä uudistettu itse projektia ottamalla mukaan myös kaikki vanhat kunnat, jotka ovat olleet olemassa vuoden 1865 jälkeen, jolloin nykyinen kunnallisasetus tuli voimaan.

Selvisi myös, että hulluja löytyy lisää eli Teemu Nymander kerää myös kunnantaloista kuvia.

Vähän kyllä ahdistaa, että tähän on käyttänyt pari kuukautta kesästä. Mutta minkäs teet, kun ei luonne anna periksi luovuttaa. Pakko on tehdä loppuun, kun kerran alotti. Itse asiassa tämän vuoden aikana pitää vähintään käydä vielä Ylikiimingissä, koska se lakkautetaan 1. tammikuuta 2009. Sen lisäksi olisi hyvä kerätä lähialueen kylttejä ja taloja nyt kun asuu vielä täälläpäin.

Pätmän ja punnerrus

Category: Johanna, Movie, Sport — Abula at 3:16 EEST in August 18, 2008

Viime viikon ajelin pyörällä ja tein iltasin päivitystä kuntasivulle - toivottavasti se on valmis muutaman päivän sisällä. Tuleva viikko mennee samoissa merkeissä.

Lauantaina käytiin katsomassa The Dark Knight ja leffa oli sen verran hyvä, että nyt pitäisi katsoa kyllä aikaisemmatkin Batmanit ja paikata aukko sivistyksessä. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kävin tytön kanssa leffassa :]. Päivällä shoppailtiin vaatteita ja käytiin pitsalla.

Nyt kahden viikon punnertamisen jälkeen uskaltanen ilmoittaa, että osallistun sadan punnerruksen projektiin, jossa tavoitteena on siis punnertaa 100 kertaa yhtäjaksoisesti. Alkutestissä sain tulokseksi 20 ja sen myötä olen seurannut projektin kolmossaraketta ja ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt läpi ongelmitta. Kyllä tuo varmasti stoppaa jossain vaiheessa, mutta sitten teen sitä päivää niin kauan, että saavutan tavoitepunnerrusmäärät.

Totesin tänään tosin, että punnerrustyylini ei ole täysin puhdas, mutta en ala nyt sitä muuttamaan, kun on jo kaksi viikkoa tällä menty. Käyn nyt ensin läpi tuon kuuden viikon ohjelman (joka siis varmasti venyy pitemmälle ajalle) ja sitten alan fiksata tyyliä kuntoon. Samalla voisi miettiä jatkoa projektille, mutta toisaalta sen varmaan moni muu tekee puolestani. Useat ihmiset ympäri nettiä on innostunut tästä.

AlhonkatuRock ja Totuus 2008

Category: Johanna, Movie, Party — Abula at 18:41 EEST in August 3, 2008

Eilen käytiin AlhonkatuRockissa ja Totuus 2008:ssa kuuntelemassa musiikkia. Nähtiin kavereita lavalla ja yleisössä.

Ke-La olin Keminmaassa ja La-Su oltiin Oulussa. Käytiin etsimässä Karungin ja Alatornion vanhoja kunnantaloja hieman laihoin tuloksin, mutta jotain kuitenkin tuli kuvattua. Sain myös viimein katottua Alien 1 ja 2. Häpeällistä myöntää tälläisten klassikoiden näkemättömyys tähän asti, mutta nytpä ne löytyy ihan boksina :P.

emps & Eva kylässä

Category: Johanna, Movie, Party, Social — Abula at 1:51 EEST in July 29, 2008

Vaasa-kaverini tyttöystävineen olivat Oulu-vierailulla torstaista sunnuntaihin. Eva on Itävallasta ja hänen kanssaan pitää puhua englantia. Laajalti on tiedossa, etten pidä enkun puhumista kovin mukavana asiana, joten viikonloppua tuli ajottain odotettua myös varsin nihkeissä tunnelmissa. Muutoin toki vastaavat miitit ovat aina olleet hauskoja, joten sen puoleen ei tarvinnut pelätä. Myös Johanna lupautui tulemaan Ouluun viikonlopuksi, joten ensimmäinen parisuhdemiittikin tuli korkattua.

Torstaina rentoiltiin ihan kämpillä Jussin kanssa neljästään (Johanna tuli vasta perjantaina) ja illemmasta liittyi myös muita kavereita seuraan. Piirreltiin ja syöpöteltiin. Sain jopa sanottua useammankin lauseen illan aikana, joten sen puoleen mieli oli varsin hyvä. Vieraat vain sammahtivat turhan aikaisin, mutta muuten ok.

Perjantaina aamusta lähdin itse pyörälenkille ja vastarakastuneet lähtivät kahdestaan keskustaan. Johanna tuli iltapäivästä ja hänen kanssaan menimme sitten myös kaupunkiin tapaamaan e & E. Siitä sitten pullo auki ja juttu luistamaan. Rennossa ilmapiirissä pääsin ihan mukavaan tunnelmaan ja enkku sujui ihan ok. Minun tapauksessani sujuminen tarkoittaa sitä, että saan sanotuksi jotain pientä vähän väliä ja silloin tällöin myös jotain pitempää. Joidenkin henkilöiden kanssa puhuminen tuntuu erityisen hankalalta, joihin myös Johanna aiemmin lukeutui, mutta en usko että enää, koska vapauduin hänen seurassaan.

Keskiyön tienoilla seurueeseemme liittyi vielä olutkerhon väki + Tommi ja siinä vaiheessa olin jo sen verran vapautunut, että ilta oli todella hauska. Hakeuduin jopa välillä Evan viereen, että altistusin mahdollisimman paljon enkulle. Oli myös mukavaa, kun porukassa oli myös muutamia ei-niin-hyviä puhujia. Johannahan käyttää kieltä melkein päivittäin, emps ollut vaihdossa jne. Ilta loppui minun osaltani hieman kesken, kun itikoiden takia lähdettiin siirtymään jatkoille Raksatielle. Osa meni taksilla, mutta minä ja Johanna talutettiin pyörät melkein koko matka. Tuirassa vielä löydettiin joku maasta makaamasta ja hänet talutimme kotia. Linnanmaalle päästyämme kaikki olivat jo menneet nukkumaan, joten bileet olivat ohi. No, ei se meitä enää kyllä haitannut.

Kertaan tässä yhteydessä vielä, että olen tosiaan tehnyt enkun puhumisesta itselleni ongelman jo yli 10 vuoden ajan. En ole onnistunut voittamaan vieraan kielen puhumisen alkukangerteluja ja olen lahjakkaasti väistellyt parhaani mukaan tilanteita, missä mahdollisesti voisi joutua puhumaan. Toki jonkin verran on pakolla tullut mm. Elma-miiteissä, mutta pääosin ne on olleet huonoja kokemuksia. Itse asiassa koko enkkuhomma on minulle ongelma numero 1 elämässä ja ainoita asioita (ainakin rakkauselämän ulkopuolelta), joita en pysty käsittelemään kylmän rationaalisesti. Järkeväähän olisi vain altistaa itsensä tilanteille, mutta kun ei ei ei. Vaan sen verran hyviä kokemuksia tuli nyt torstaina ja perjantaina, että rohkeus kasvoi ja uskon, että kyllä se tästä kehittyy vielä hyväksi. Melkein jo käynyt osittain mielessä, että ihan hauskaakin yrittää pärjätä “uudella” kielellä ja saada sanotuksi asioita.

Lauantaina olikin sitten ohjelmassa ensin biitseilyä Kuivasjärven rannalla. Tuuli esti sulkapallon peluun, joten keskityimme makoiluun. Sitten bussilla keskustaan etsimään hyväähalpaa kiinalaista ja parin oven ihmettelyn jälkeen (ensimmäinen [Linnanmaan kiinalainen] oli kiinni, seuraava liian kallis [Hai Long], kolmas skipattiin [Sheng Long tms; seuraavan piti olla parempi], neljäs kiinni [Flavour Palace], viides skipattiin [se joku Pizzeria Maxin vieressä; päätimme mennä hetken aikaa torille ostamaan kojusta jotain]) päädyimme Torikadun Peking-kiinalaiseen. Otimme take awayn ja menimme naatiskelemaan torirantaan ruuat. Sen jälkeen paattiin, jolla 15 euron hintaan oli tarkoitus seilailla 4 tuntia Oulun rannikon edustalla. Matkustajat ja musiikki olivat keski-ikäishenkistä, joten sen puoleen ei löytynyt paljon mielenkiintoa Juomat olivat tietenkin kalliita, joten joimme lähinnä omia. Sää oli mainio, mutta kyllä risteilyyn olisi kaksikin tuntia riittänyt. Ajottain vähän tylsh. Enkun takia en päässyt suuriin pohdiskeluihin juttupuolella.

Risteilyn jälkeen jatkoimme Linnasaareen puistopenkille naukkailemaan. Koko päivänä ei oikein startannut, mikä taisi johtua perjantain suojista. Istuimme penkillä parisen tuntia ja katselimme ihmisiä. Pari Qstock-VIP:iä käveli edestämme, jotka Johanna pysäytti vaihtamaan pari sanaa kanssamme. He eivät paljastaneet, missä bändissä soittavat, mutta ilmeisesti ei kovin suuressa, kun olivat lähteneet passejaan näyttämään teinien keskuuteen. Mutta eipä siinä, niin olisin toki itsekin tehnyt. Yritimme vielä saada kiinni J:n sukulaistytön, mutta jompi kumpi pää puhelimessa ei osannut paikallistaa hänen sijaintiaan. Lopulta taksi kotia ja unille.

Sunnuntaina oli vielä yhteiskokkailu (intialaista) ja sitten matkalaiset vietiin juna-asemalle. Katselimme kahdestaan elokuvan Butterfly Effect. Sain tuumailtua, että itseeni ei usein pure scifin sekoittaminen “normaaliin” elämään Lost-sarjojen tyyliin (oletan, että ne ovat sellaisia; en ole katsonut :P) vaan, jos tehdään scifiä, niin sitten selvästi scifiä tyyliin Alien. Tai ehkä kyseessä on paremminkin sellainen, että pidän niin kauan scifistä, jos se on jossain vuodessa 2267 ja kehitys on nykyarvioiden mukaan hyvinkin mahdollisesti päätymässä elokuvassa esiteltyyn maailmaan. Enkä vastaavasti pidä silloin, jos siinä on jotain yliluonnollisia voimia ja muita mörköjä, joita ei kovinkaan varmasti ole tai tule olemaan.

Kahtena viimeisenä päivänä en enää pakottanut itseäni enkkujutteluihin - taisi pieni tyytyväisyys jo vallata mielen kahdelta ensimmäiseltä päivältä. Senpä takia tuli la-su oltua aika hiljakseen. Tämä jäi hieman harmittamaan itseäni, mutta muuten oikein pro parisuhdemöötte, vaikka toki hieman vaikea arvioida, koska oli miittinä ensimmäinen laatuaan. Mutta yleisemmin aateltuna tuntuu, että monien kanssa ei homma toimisi ollenkaan. Siis minä & Johanna vs. minun hyvä kaveri ja hänen tyttöystävänsä. Mutta saapa nähdä, siihen suuntaahan se taitaa mennä kuitenkin.

Lounais-Suomen roadtrip

Category: Johanna, Movie, Travel — Abula at 13:38 EEST in July 20, 2008

Ensi vuoden alussa häviää taas kosolti kuntia, joten pakkohan se oli lähteä keräämään puuttuvia kylttejä ja kunnantaloja. Päivitän kuntasivun, kunhan kerkeän. Kylttiprojektiin tulee hieman muutoksia taas, koska päätin alkaa kerätä myös jo lakkautetuista kunnista jotain todisteita.

Lähdimme siis Johannan kanssa 9.7. keskiviikkona kahdestaan ajelemaan ensiksi kohti Vesilahtea. Reitti kulki pääpiirteissään seuraavien kuntakeskusten kautta (ulkomuistista, en jaksa tarkistaa nyt): Oulu - Rantsila - Kestilä - Pulkkila - Piippola - Kärsämäki - Haapajärvi - Reisjärvi - Lestijärvi - Halsua - Perho - Vimpeli - Alajärvi - Soini - Lehtimäki - Karstula - Pylkönmäki - Multia - Jämsänkoski - Mänttä - Vilppula - Ruovesi - Kuru - Hämeenkyrö - Mouhijärvi - Vesilahti. Matkaa tuli noin 900km ja liikkeellä olimme 10:30-2:30.

Mäntässä oli varsin rikas amisrinkikulttuuri, mistä saimme riittävän maistiaisen, kun haimme paikalliselta grilliltä mättöä keskiyön tienoilla. Yön pimetessä (kylläpä siellä etelässä onkin pimeetä) ajovauhti tippui reilusti, kun viimeisillä pikkutieosuuksilla piti ihan tosissaan siristellä peurojen perään. Muuten koko päivä meni ratin kääntelyyn. Yön vietimme Vesilahdessa Johannan mummolassa.

Torstaille oli merkattu ohjelmaan päivälle ravintola Harald (Tampere) ja illalle Paprika Corps Tammerfesteillä. Lähdimme aamupäivästä käymään ensin Johannan tädin luona ja sitten kävimme hieman kävelemässä kukkakedoilla. Iltapäivällä lähdimme ensin Ideaparkkiin, jonne juutuimmekin koko illaksi, emmekä jaksaneet lähteä ollenkaan Tampereen keskustaan. Väsy kaatoi molemmat ja halusimme vain uinumaan. Ideaparkissa kateltiin toki kaupat läpi, syötiin kinkkiä ja italialaista jädeä sekä haaveiltiin kivoista huonekaluista.

Perjantaiksi lähdimme kahdestaan Särkänniemeen, vaikka alunperin muitakin oli tulossa. Viitisen tuntia viihdyimme huvipuistossa ja varsinkin delffiinit olivat huippuja. Miten sellanen lotjake voi hypätä 5 metrin korkeuteen? Tai tasapainotella koripalloa nokkansa päällä. Muutenkin todella huikeita temppuja tekivät ja oli tosi hienoa katsoa showta. Itse huvipuistossa menimme heti alussa johonkin pyörivään laitteeseen ja sen takia koko loppupäivän olin hieman huonovointinen. Edelleen pitäisi uskoa, ettei liian pyöriviä laitteita saa alussa testata minun fysiikallani. Tornado oli ainoa laite missä kävimme kahdesti ja varsin mukavaat vauhdit siitä saikin. Hieman joutui jännittämään, ettei lasit tipahda. Ensi kerralla voisi ottaa vanhat lasit päähän, kun ne pysyvät paremmin päässä.

Illalla käytiin Vaakon nakissa syömässä munkkimakkarat ja haettiin vähän naposteltavaa ennenkuin mentiin käymään Tuskan uudessa kämpässä Amurissa, missä miitattiin myös px, myoni, kermi ja Siiri. Yöksi palattiin takaisin Vesilahteen.

Lauantai oli sitten Johannan serkun konfirmaatiopäivä. Aamusta ajeltiin Orivedelle, missä oli itse konfirmaatio ja jatkojuhla läheisellä maatilajuhlapaikalla. Hyviä safkoja ja paljon uusia sukulaistuttavuuksia. Varhaisillasta lähdettiin sitten ajamaan taas hieman mutkien kautta takaisin Vesilahteen. Johannan porukat lähtivät myös kyytiin maakuntakierrokselle. Reitti kulki suunnilleen Juupajoen, Oriveden, Kuhmalahden, Sahalahden, Luopioisen, Pälkäneen ja Valkeakosken kuntakeskusten kautta. Matkaa tuli noin 300km. Illalla kateltiin läppäriltä Apocalypto (ihan hyvä).

Alunperin sunnutaina oli tarkoitus suunnata kohti Turkua, mutta päätimmekin jäädä vielä päiväksi Vesilahteen, että oli yksi päivä myös viettää aikaa mummolassa hieman rauhallisemmissa merkeissä. Ohjelmassa oli sukuruokailu (peurakäristystä) ja soutelua ja mökkisaunomista Johannan serkun ja hänen puoliskonsa kanssa. Ihan leppoisaa oleilua.

Maanantaina käännettiin sitten Neonin nokka kohti Turun saaristoa, mutta tottakai pienten mutkien kautta. Reitti kulki suunnilleen Vesilahti - Viiala - Akaa - Sääksmäki - Kalvola - Hattula - Hauho - Tuulos - Lammi - Janakkala - Hämeenlinna - Renko - Loppi - Karkkila - Pusula - Somerniemi - Tammela - Forssa - Jokioinen - Ypäjä - Koski Tl (500km). Hämeenlinnassa käytiin pyörii hieman keskustan divarissa ja apoteekis (ihmeellistä eiks je). Keppanassa (Tammelassa) miitattiin sitten vender ja syötiin humpuukihärkää, hullun lehmän pihviä ja jättilöytöä. Paikka oli hupaisa ja ruuat makoisia. Voi käydä toistekin.

Tammelasta jatkettiin venderin GPS-opastuksella Ypäjälle, missä tiemme erkanivat. Yritimme yöllä Kökön maatilamajoitukseen, mutta emme löytäneet pihasta mitään infoa pääseekö enää 23:30 aikaan majoittumaan, joten läksimme tiehemme ja menimme paikalliseille uimarannalle yöpymään. Alusta nurmikkoa, päällä puita vedensuojana ja vieressä vessa. Siis varsin hyvä paikka ilmaiseksi.

Tiistaina matka jatkui edelleen Lounais-Suomessa ja reittinä nyt Somero - Kiikala - Suomusjärvi - Nummi - Sammatti - Karjalohja - Kisko - Pohja - Karjaa - Tammisaari - Tenhola - Perniö - Särkisalo - Västanfjärd - Dragsfjärd - Kemiö - Sauvo - Piikkiö - Paimio - Halikko - Salo - Muurla - Pertteli - Kuusjoki - Marttila - Tarvasjoki - Lieto - Paattinen - Vahto - Rusko - Turku (550km). Yötä vietimme Ruissalossa, kun emme muutakaan paikkaa keksineet. Naantalin leirintäalueelle ei päässyt enää puolen yön jälkeen. Tammisaaressa kävimme hieman kävelemässä ja syömässä pizzat. Turussa myös piti hieman kaupunkia katella, kun kaupungintalon kävi kuvaamassa.

Ruissalo oli pettymys: hinta kova 22e huonoista yöunista, kun viereen sattui meluava känniseurue, jotka vielä järjestivät yöllisen shown. Lapsi (ehkä 7-10-vuotias) itki varttitunnin äitiään, joka lopulta nousi ylös huutamaan lapselleen ja kiroilemaan, niin että koko leirintäalue ihmetteli käytöstä. Paha mieli tuli, kun ymmärsi millaisissa oloissa osa lapsista joutuu elämään. Äitiä kuulemma hävetti vielä aamullakin lapsensa käytös. Luultavasti kaikkia muita hävetti lähinnä äitin käytös.

Keskiviikkona päästiinkin jo sitten saaristoon. Kokonaisuudessaan päivän reitti oli Turku - Raisio - Naantali - Rymättylä - Merimasku - Velkua - Askainen - Lemu - Mietoinen - Mynämäki - Nousiainen - Masku - Kakskerta - Kaarina - Parainen - Nauvo - Korppoo - Houtskari (300km). Naantalissa kävimme Muumimaailman portilla ja Kakskerrassa nopeasti vilkaisemassa Brinkhallin kartanoa. Kaarinassa kaupassa ja sitten viidellä lautalla Houtskariin yöpymään. Kävimme Mosalan satamassa hieman kalastamassa ja kuupailemassa ennenkuin painuimme metikköön yöksi. Sääskiäkin nähtiin pitkästä aikaa ihan kunnolla.

Torstaina matka jatkui ensin kolmella lautalla ja sitten taas mantereen puolella: Houtskari - Iniö - Kustavi - Taivassalo - Vehmaa - Uusikaupunki - Kalanti - Laitila - Pyhäranta - Kodisjoki - Rauma - Eurajoki - Lappi - Eura - Kiukainen - Köyliö - Säkylä - Yläne - Oripää - Mellilä - Loimaan kunta - Alastaro - Vampula - Huittinen - Punkalaidun - Vesilahti (500km). Raumassa kävimme etsimässä Kotipizzaa ja samalla kierreltyä hieman vanhassa kaupungissa. Eurasta haettiin pitsat. Köyliö ja Säkylä olivat nättejä paikkoja. Muuten päivä oli melkoista ratin puskemista. Yöksi taas Vesilahteen.

Perjantaina oli enää matka takaisin Ouluun ja nyt reitti kulki seuraavasti: Vesilahti - Vammala - Kiikka - Äetsä - Kiikoinen - Suodenniemi - Lavia - Kankaanpää - Honkajoki - Isojoki - Karijoki - Teuva - Jurva - Laihia - Vähäkyrö - Isokyrö - Ylistaro - Nurmo - Lapua - Ylihärmä - Alahärmä - Kortesjärvi - Evijärvi - Kaustinen - Ullava - Kälviä - Lohtaja - Himanka - Kalajoki - Oulu (800km). Päivä oli varmaan puuduttavin kaikista ja ajoaikaa tulikin lähemmäs 14 tuntia. Emme tehneet muuta kuin ajoimme ja kuvasimme.

Reissu oli ajamisen suhteen ajottain melko tylsää. Pääosin sai kuitenkin katsella uusia maisemia. Mutta pikku hiljaa alkaa tuntua, että Suomi olisi jo nähty. Tuskin ainakaan hirveenä enää löytyy uusia mullistavan hienoja paikkoja. Mutta pakko kai se on kyntää loppuun kuntaprojekti eli ajamista on vielä edessä kyllä. Pitää nyt taas kerätä hieman motivaatiota ennen seuraavaa reissua.

Reissun ehdoton kohokohta oli delfinaario. Muita kivoja hetkiä oli auringonlasku Houtskarissa, saaristolautat, Köyliö, Tammisaari, Hämeenlinna, Teerimäki, jäätelöt, peurat, rentoilu Vesilahdessa, Ideapark ja sitä rataa.

Kuljimme siis koko 4000km matkan lähes kokonaan kahdestaan ja onnistuimme taas olemaan sulassa sovussa. Kun toinen oli hieman allapäin niin toinen oli pirteenä ja taas toistepäin. Hyvin jaksettiin toisten seuraa ja sen suhteen kaikki oli loistavaa. Taas vahvistui tunne, että tässä oikean ihmisen kanssa taaperretaan eteenpäin elon tiellä. 13kk täynnä :].

Hetta-Pallas

Category: Johanna, Sport, Travel — Abula at 13:41 EEST in July 6, 2008

Sain juuri kirjoitettua valmiiksi Hetta-Pallas-vaellusraportin. Kävimme siis kesäkuussa vaeltamassa Johannan kanssa kyseisen reitin. Kesän todo etenee…

Ensimmäinen vuosipäivä

Category: Food, Johanna, Travel — Abula at 13:57 EEST in June 17, 2008

Vietimme Johannan kanssa vuosipäivää mökillämme Korvualla, Suomussalmella. Kerta oli ensimmäinen, kun toimin itse isäntänä, joten paljon oli opeteltavaa saunan lämmityksen ja kaiken muunkin kanssa. Muuten kaikki onnistui mallikkaasti, mutta saunaa emme saaneet kovin kuumaksi kummallakaan kertaa. Lisäoppia ja -treeniä tarvitaan siis.

Ensin perjantaina matkustimme Keminmaasta Ranualle eläintarhaan katselemaan susia, karhuja ja muita otuksia. Joskus 1996 kävin luokkaretkellä ensimmäistä kertaa Ranualla ja nyt oli hyvä aika uudelle vierailulle. Oli todella hauskaa tutustua monenmoisiin veitikoihin. Lopuksi syötiin paikallisessa buffetissa poronkäristystä ja osteltiin hieman herkkuja matkamuistomyymälöistä. Sen jälkeen jatkettiin matkaa Ranuan, Posion, Kuusamon ja Taivalkosken kunnantalojen kautta mökille.

Lauantaina alkupäivästä pideltiin sadetta sisällä ja sitten iltasemmalla minä kävin maastopyöräilemässä Korvuajärven ympäristöä (kuvia) ja Johanna meni soudellen kalaan. Illasta kokkailtiin varhaispottuja, makkaraa ja kesäistä salaattia sekä saunottiin.

Sunnuntai oli varsinainen 1v-päivä ja silloin kävimme yhdessä onkimassa muutaman tunnin. Minäkin sain 6 pientä kalaa ja vallan innostuin ajottain touhusta. Johannahan tykkää paljon kalastamisesta ja toivoisi, että minäkin innostuisin siitä. Myönnettäköön, että mato-onkiminen oli ihan kivaa, kun sai saalista. Vielä kun itikat häviäisivät. Viehekalastus voisi olla kivempaa, jos oppisi vähän enemmän tekniikkaa ja keksisi jonkin ratkaisun kalastuslupahajotukseen, jonka tarkoituksena on ilmeisesti tehdä kalastaminen mahdollisimman hankalaksi ja tympeäksi. Illalla kokkailtiin naudan ulkofileet rosepippurikastikkeella, uunipotulla, hunajamarinoiduilla kasviksilla (paprika, tomaatti, sipuli), täytetyillä herkkusienillä ja hunajasuklaabanaaneilla. Hieman meni överiksi taas safkojen kanssa, mutta varsinkin pihvi ja pottu olivat loistavaa. Saunoimme taas, mutta koska sauna ei lämmennyt kuumaksi, niin talviturkin heittäminen ei houkuttanut juurikaan ja näin se jäi tekemättä.

Maanantaina siivoiltiin mökki ja ajeltiin Puolangan, Utajärven ja Muhoksen kunnantalojen kautta takaisin Linnanmaalle.

Vuosipäivälahjaksi saimme itseltämme kahden hengen riippumaton ja hömelöhirvisnapsilasit. Eiköhän näillä eväillä päästä taas vuosi eteenpäin :]. Ollaan seurusteltu vuosi! Hii, pro.

Huomenna torstaina pitäisi lähteä sinne vaeltamaan Hetta-Pallas, joten tässä on hieman kiirettä nyt kaikenlaisten järjestelyiden kanssa.

The Da Vinci code

Category: Book — Abula at 13:40 EEST in June 3, 2008

Just finished reading The Da Vinci code, a famous fiction book, which I enjoyed a lot. I want to write this down here because usually I don’t like fiction books but this one gave me so strong emotions that I want to remember it. The last 50 pages of the book were so amazing, I hardly could read it all. I was shaking and my eyes got wet and sight was blurry. Just great! Sometimes I get these feelings in movies too but never before when reading a book.

Summer 2008 plans

Category: Education, Internet, Johanna, Party, Sport, Travel — Abula at 1:04 EEST in June 3, 2008

As usual I’ve listed some things I will try to do during the summer. I didn’t get any normal summer job so there is plenty of time that I can use how I want to.

Travelling related
- DONE road trip to west-south Finland to collect pictures of municipality signs which will be removed in 2009
- photograph places where I’ve grown up
- visit Pekkala cottage
- DONE visit Korvua cottage
- have a #pikku_mokki meeting and party

Sport related
- 0.7*DONE buy mountain bike and cycle by it (already bought it and now cycling to teh max)
- 0.4*DONE go in for orienteering like last summer (10 would be good amount)
- DONE trekking in Hetta-Pallas with Johanna in Midsummer
- cycle to neighbour municipalities to photograph their town halls: Haukipudas, Ii, Yli-Ii, Kiiminki, Ylikiiminki, Muhos, Oulunsalo, Hailuoto, Tyrnävä, Tervola, Tornio
- row down the Kaakamo river and have parties at Johanna’s parents
- arrange and participate to Ulko-ovimiehet 2008

Work related
- design a fancier site for my firm
- create a PBL software
- design a secret project
- DONE upgrade Onion

School related
- pass the 11. June exam (physiology)
- 0.5*DONE make a talk software which uses sockets
- pass the embedded systems exam in August
- pass the fiscal law exam
- 0.7*DONE train English

Computer related
- 0.3*DONE write a few new project reports (school, girls [non-public]) with regular trekking reports
- make new Records section to Paprika
- 0.2*DONE write non-public personal history
- DONE move Liikuntoilu to new server

Rovaniemen Erämessut

Category: Book, Johanna, Movie, Party, Social, Travel — Abula at 19:36 EEST in May 20, 2008

Pidennetty viikonloppu pyörähti Viitakoskella. Perjantaina bussilla Kemiin ja siitä samantien kauppaan ostamaan grillailtavaa. Illalla Johannan kaverin synttäribileet naapurissa ja samalla katseltiin Suomen häviö Venäjää vastaan. Mullahan on viime vuosina jäänyt kaikki penkkiurheilu ihan nolliin, mutta nyt pari peliä katsoin sivusilmällä näissä kisoissa, kun kaverit tuntuivat olevan niin innostuneita. Saipa kokea hieman yhteenkuuluvuutta. Grillatessa ei päästy ollenkaan omiin äpöstyksiin, kun talolla oli niin paljon tarjottavaa omastakin takaa. No meidän salaatti kyllä kelpasi. Pari siideriäkin siemasin, joten alkoholilakkoon tuli pieni tauko :P.

Lauantaina köröteltiin sitten Rovaniemelle Erämessuille ja muutenkin vähän katselemaan tätä Lapin pääkaupunkia. Joskus 6-luokalla kävimme siellä luokkaretkellä ja intin aikaan tuli jotain häärättyä, mutta eipä niistä paljoa enää muistanut, joten oli ihan hauska vain katsella ympäriinsä. Messuilta ostin miniensiapupakkauksen vaellukselle ja muurinpohjalätyn. Illalla sitten perinteinen la-sauna ja sen jälkeen on kyllä aina varsin makoisa olotila vain tsillata ilman huolen häivää. Kesällä voi sitten mennä vielä pihalle istuskelemaan ja ehkäpä jopa korkata olut tai kaksi. Oli muuten ilmestynyt Grandi appelsiini-kolamehua litran purkeissa kauppaan vähän yli eurolla! Huippua.

Sunnuntai oli perinteinen rakkauspäivä eli ei tehty käytännössä yhtään mitään. Possuvartaita, hieman kouluhommia ja päiväunet. Loppuaika oltiin vain. Mussummuu. Sunnuntai venähti sitten vielä maanantaiksi, kun päätin lähteä takaisin kotia vasta tiistaina. Johanna kävi maanantaina 12h töissä ja minä sillä aikaa luin hieman Da Vinci -koodia ja Mopolautaa (Elman keskustelufoorumi). Illalla tehtiin pitsaa ja alettiin katsomaan Prison Breakin kolmoskautta.

Kiviäkin kiinnostaa.

Kuntaprojektiuudistus

Category: Johanna, Travel — Abula at 2:10 EEST in May 6, 2008

Noniiiiiiiiiiiin!

Tämän homman parissa olenkin paininut jo vuoden päivät eli aina omalla ajallani olen vienyt eteenpäin kuntasivuni uudistusta. Lisäsin kaikkiin kuntiin koordinaatit, mistä kuva on otettu sekä laskin vähän tilastoja ja piirtelisin Google Mapsiin reissureitit. Kaikkea muutakin “pientä” säätöä tuli vastaan uudistusta tehdessä, mutta nyt luulisin, että se on valmis julkaistavaksi virallisesti. Tämän jälkeen kyllä vielä tarkistelen, että linkit toimivat, järjestelen vähän tiedostoja paikallisella koneella ja päivittelin muutaman uusimman reissun sadon. Tämä tulee ottamaan vielä muutaman illan ja sitten vihdoinkin pääsen siirtymään seuraavaan isompaan projektiin, joka tullee olemaan Paprikan Recordsit ja sitten privaatti naisraportti, jota aikoinaan kirjoittelinkin jo melko pitkälle, mutta nyt on tullut kosolti uutta materiaalia, kun seurustelusuhteemmekin täyttää kohta jo vuoden.

Wappu 2008

Category: Food, Johanna, Movie, Party, Social, Travel — Abula at 22:46 EEST in May 4, 2008

Tänä vuonna matkustimme Johannan kanssa Tampereelle viettämään vappua. Viime vuonna jo oli sama suunnitelma, mutta silloin se peruuntui ja vietimme loistavan vapun Oulussa.

25.4. perjantai
- Johanna tuli illalla Ouluun

26.4. lauantai
- päivällä käytiin 3h suunnistuskävelylenkillä
- illempana kokattiin kahdestaan italialaista: pastaa, hyvää pastakastiketta, lombardia-leipää, oliivitahnaa ja basilika-luumutomaatti-mozzarella -salaattia, parman ilmakuivattua kinkkua ja hunajamelonia
- yöllä pidettiin pikabileet Tiinulla, mukana myös Simo ja Wikke: pro olut, beef jerkyä ja avautumisia

27.4. sunnuntai
- kirkkovenesoudut eli Oulun Teekkariyhdistyksen (OTY) järjestämää virallista wappuohjelmaa: käveltiin Wiken, Simon ja Matin kanssa Tuiran rantaan tsillaamaan ja pikniköimään, mistä illempana siirryttiin Hai Longiin buffetoimaan, johon tuli myös viicate; sieltä St. Michaelin kautta kotia elpaamaan

28.4. maanantai
- matkustus Junalla Tampereelle
- ruokakauppa
- jubailut pxn ja Lappenin kanssa

29.4. tiistai
- päivällä pyöräilimme Johannan kanssa mutkan Kangasalle kuvaamaan kunnantaloa ja kylttiä ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä; paikallinen kiinalainen möi kastikkeen riiseineen ja jäätelöbanaanit 6-7 eurolla eli varsin halpaa
- illalla siirryimme kaikki neljä (mä, u, p, l) Etelä-Hervantaan Lipdiskin (Tiskin kaveri) luo pippaloimaan, missä testattiin 60 kaljashotin tempausta; lyhykäisyydessään kyse on minuutin välein 4cl olutmäärän juonnista tunnin ajan, jolloin saavutetaan tunnin aikana 2.4 litran oluen juonti; kisan kolmas osallistuja onnistui tavotteessa, mutta minä ja Tisk hyydyimme 58. kohalla; Tuskakin tuli mukaan rientoihin

30.4. keskiviikko
- aamupäivällä lähdimme pxn kanssa pohtimaan hänen kaverinsa, todellisen pyöräfanaatikon, luokse mahdollisesti tänä kesänä ostamaani maastopyörää; mitään suuria päätöksiä ei tullut tehtyä, mutta projekti eteni kuitenkin
- iltapäivällä siirryimme ex tempore viettämään vappuaattoa TTY:n nurtsille pikniköimään; ydinpossemme lisäksi mukaan tuli myös keef, myoni, SirJuzzi, Leija, Piri, Ismo; hyvä hyvä! Omana eväänäni oli juustosämpylöitä, italiansalaattia, tsatsikia, metukkaa, juustoa, aurajuustoa, lihapullia ja ja jotain.

1.5. torstai
- päivällä pyöräiltiin keskustaan katsomaan perinteistä vappuhumua ja käytiinpä vilkuilemassa myös paikallista teekkarikastetta Koskipuistossa
- letut syötiin
- myöhemmin siirryttiin Näsipuistoon footbageilee ja tsillaamaan, mukaan tuli myös Tuska ja myoni ydinpossen lisäksi siis
- J:n kanssa pyöräiltiin takaisin Hervantaan Hatanpään kautta (varsin mielenkiintoinen asuinalue: puistoa, kaupungin lähellä, ei kallis kai; Hatanpää siis), missä vielä nähtiin Leija, SirJuzzi ja fayed
- illalla kokattiin Vindaloo-kanaa, nan-leipää ja riisiä

2.5. perjantai
- kävimme J:n kanssa pyörillä hänen setänsä luona Sääksjärvellä (Lempäälä: uusi kyltti pyörällä o/) päivällistämässä hornetteja, pottuja kevätsalaattia sekä rapsuttamassa otuksia (iso koira, pupuja, moukuja)
- yöjunalla takaisin Ouluun

3.5. lauantai
- kaupungille J:n kanssa vaateostoksille ja intialaiseen syömään koko ateria: kanarullia ja friteerattuja kasviksia, härkä kashmir, kana madras, mangolassi-juomat, nan-leipää
- Linnansaareen piknikille Andyn, viicatteen ja Tiinun kanssa
- illalla Reservoir Dogs: hyvä leffa

4.5. sunnuntai
- rakkauspäivä
- J lähti takaisin kotia

Kuvia

emps ei tiennyt Firetrapia

Category: Education, Food, Johanna, Materialism, Party, Social — Abula at 0:08 EEST in April 9, 2008

Viime viikonloppuna käytiin Hengan kanssa kiskomassa Torerossa pro 200g sisäfileet tuplapotuilla ja muutenkin hyvät safkat. Oli loistavaa, mutta nyt taas tuntuu että kevyemmät safkat maistuisivat paremmalta.

Johanna tuli viime keskiviikkona tänne ja vietimme loistisaikaa. Ke ja su mussuiltiin, torstaina tehtiin kouluhommia ja perjantaina 6h vaateostokset (ostin koko puvun, farkut, pari paitaa ja kahdet kengät). Lauantaina ensin kokattiin kreikkalaista salaattia, possunfilettä ja täytettyä patonkia, sitten käytiin Teekkarispeksissä Oulu-opistolla, jonka jälkeen siirryttiin Wikelle jatkamaan ja illalla ihan baariin. En ole pitkään aikaan käynyt baarissa ja nyt oli kyllä varsin kiva reissu isommalla porukalla. Pottumuusia olisi kyllä kuitenkin pitänyt ostaa yöllä, kun vieläkin tuntuu himottavan.

Kasinot on jäänyt ja olen alkanut taas puskea kuntasivu-uudistusta eteenpäin. Torstaina olisi työhaastattelu, mistä voisi irrota varsin mielenkiintoinen työ kesäksi. Toivotaan parasta. Koulua pusketaan kovasti.

Päivitys 04.05.2008: töitä ei herunut tällä kertaa

Hardwareni

Category: Computer, Materialism — Abula at 0:48 EET in March 28, 2008

Uusin raporttini listaa omistamani tekniset vempaimet.

Lontoohonko

Category: Computer, Sport — Abula at 2:43 EET in March 11, 2008

Kesän suunnitelmia tässä pikku hiljaa voi alkaa hahmottelemaan, ja yksi niistä voisi olla reissu Lontooseen. Sinne käsittääkseni saa kohtuu kivahintaisia lentoja ja paikka on muutenkin varsin kiinnostava. Jospa siellä saisi myös hieman varmuutta henk. koht. ongelmaan englannin puhumisen suhteen.

En oo tainut mainita, että sain seepra-läppärin ja pöytäkoneenin kuntoon. Ostin myös 1TB kovalevyn backuppaukseen.

Ensi laulantaina Keminmaan Laturetkelle. Liikuntahan on lähes nollissa tällä hetkellä. Saa nähä, kuinka suksi luistaa älskillä.

Huhuu

Category: Education, Food, Johanna — Abula at 2:41 EET in March 11, 2008

Tällä hetkellä on taas menossa hieman alakuloinen ajanjakso, jota rappioksi leikkimielisesti kutsun. En ole niin hirvenä iloinen ja onnellinen ja otan vähän tsillimmin eli en paina tukka pitkällä projekteja. Tämä on ihan normaalia ja aina silloin tällöin iskee, kun stressi painaa päälle ja jotain.

No mutta.

Olen nyt kuukauden ajan pelannut kasinoitten bonuksia ja tehnyt ihan hyvin tiliä. 2200e olen tienannut 42h peliajalla, mutta nyt pitää vähän rajotella, kun parhaat kasinot on jo pelattuna ja pelottaa varianssin isku. Tarkempaa tilastoa on esillä. Tarkoitus olisi ostaa maastopyörä näillä rahoilla ensi kesäksi.

Sit koulun suhteen on polkastu iso pyörä liikkeelle ja kova tahti Anteron kanssa yrittää saada kurssit kasaan vuoden päästä kesäksi. Onnistuu tai ei, mutta yritys on kova. Haluaisin siis valmistua mahdollisimman pian, koska Johanna myös valmistuu reilun vuoden päästä. Olisimme sitten kummatkin uuden alun juurilla. Uskon tavoitteeseemme.

u vietti hiihtolomansa luonani ja oli taas niin mahtavaa aikaa, kohta 9kk täynnä ja vielä eletään alkuhuumaa aijai! Käytiin luistelemassa, tehtiin intialaista, katottiin leffoja, ostettiin yhteiset rannekorut, luovutettiin verta ja mussuiltiin. 98 yötä ollaan nukuttu nyt vierekkäin hii. Terkkuja! Ikävä! Pusu! Rak!

Olemme myös saaneet perheeseemme uuden jäsenen eli Nuh. Nyt Muhillakin on sisar/rakastajatar riippuen kontekstista.

Loppuun vielä yhteiskuva meistä.

Tamperhle

Category: Food, Pals, Social — Abula at 21:51 EET in February 13, 2008

Piipahdin pikaisesti viikonloppuna Tampereelle moikkaamaan paria kaveria. Käytiin Kultaisessa Apinassa juomassa mustikkaolutta, syömässä American Dinnerissä isoja burgereita ja myymässä firman tuotetta TAYS:lla. Tulevana lauantaina pitäisi syödä jotain Sokerijussissa.

Parisuhteenhoitoviikonloppu

Category: Computer, Education, Food, Johanna, Materialism, Movie — Abula at 18:30 EET in February 5, 2008

Vietimme Johannan kanssa viime viikonloppuna laatuaikaa yhdessä. Lauantaina kävimme katsomassa Muumitaitoluistelutapahtuman ja sen jälkeen mentiin illalliselle Toreroon. Sangriakannu, alkupalat ja härän sisäfilepihvi palkitsivat, vaikka eipä Papatas Brava potut, espanajalaiset lihapullat, chorizonmakkara tai broilerin rintafilekää asiaankuuluvilla kastikkeilla pahaa ollut. Huippua. Seuraavat pari päivää lojuttiin sitten kämpillä, syötiin pastaa ja katottiin Prison Breakin toinen tuotantokausi loppuun. Kohta 8kk täynnä ja iloisesen loistavasti menee - millonhan ne riidat alkavat?

Kouluhommissa on hieman rauhallisempaa nyt, joten nyt on paremmin aikaa taas konehommille. Siirsin uuden Ubuntu-koneen pääkoneeksi ja säädän softia paraikaa kuntoon. Läppäri oli edennyt kustomointivaiheeseen ja puna.pulu.org alkaa myös olla kunnossa. Tässähän ehkä pääsee kohtapuoliin siirtymään seuraavaan todo-listalla.

Kesällä ostin Salomonin sandaalilenkkarit, joilla taapersin mm. Karhunkierroksen. Syksyllä niistä katkesi toinen nauha ja yritin löytää tilalle uusia, mutta koska nauhat olivat spesiaalit niin paras oli hiihtomononauha, minkä löysin. Vaan eipä siitäkään saanut tehtyä kunnollista, joten unohdin asian. Nyt talvella ostin uudet Salomonin talvikengät, joissa oli samallaiset nauhat ja kun myyjälle asiasta kerorin, niin hän sanoi että reklamaatiota vain Salomonille. No tänään sitten tuli ilmoitusta, että olen saanut uudet kengät. Ei paha, hyvä Salomon jee! Pysyn siis edelleen asiakkaana. Nauhat ovat toki kulutustavaraa, mutta mitäpä asiakas voi tässä tilanteessa tehdä, kun nauhoja ei mistään saanut?

Next Page »